sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Puuhastelua

On tehty taas vaikka mitä! Perjantaina iltapäivällä Milalla oli taas agireenit:)) Lauantaina aamulla ensin pikku tottis tuokio. Mila: Tunnarin hakua. Vein kapulan nurkan taakse ja Mila etsi. Ei pureskellut yhtään ,ei. Kiva! Palautti eteen, palkka siitä. Hyvältä näyttää. Metalli nouto. Palkka edestä palautuksella. Tämä sujuu kuin tanssi:)) Muovinen kapula. Nouto ok. Kaunis palautus. Leikkiä pallolla. Kaksi palloa ja Mila yritti kummankin saada suuhun yhtäaikaa :D Hassu koira. Pieni seuruu ,jossa jouduin alussa vähän huomauttamaan paikasta. Pikku juoksu osuus myös. Melko kivasti nyt. Ainahan voisi olla parempikin ;D Tähän nyt tyydyn ennen koetta. Liikkeestä MAAHA. Putosi ihan hyvin ja palkka maassa. Pari sivulle tuloa ja palkka kontaktista palloon.. Tämän jälkeen lattian pesua ja imurointia siis minulla! Hyi olipas likainen lattia ,hyi minua!! Sitten kun oli niin hyvä ilma korkattiin Milan kanssa kevään eka paimennus vasikoilla. Ukko kun oli sopivasti pihalla traktorilla ,niin ystävällisesti putsasi lumesta aitauksen:D Meikäläinen 60 kg raahasi sit koiran kanssa noin 80 kg vasikat tarhaan. Ensin otin vähän fiilistelynä yhden vasun . Sitä sit Mila paimenteli ja otti tuntumaa hommiin pitkän talven jälkeen. Koittelin ilman käskyjä ,miten Mila reakoi miun omiin liikkeisiin vasikkaan nähden. Hienosti otti tasapainoa vasikan takana. Sit kuljetettiin vähän pitkin tarhaa. mie edellä ja Mila vapaasti omilla aivoilla ajateltuna vasikan takana. Välillä laitoin Milan maahan ja vapautin heti uudelleen liikkeelle. Kivasti meni. Sit peijakkaan vasu keksi ,että pääsee hangen yli karkaamaan aitauksesta. Sinne meni yli että hups vaan! No ei kun Mila pysäyttämään vasikka ja mie juoksin sen sit kiinni. Tosi kätevää jättää hihna vasulle. Kerrankin olin kaukaa viisas;D Mila taas taakse ja mie vasikan eteen ja eikun takas tarhaan. Vasikan vaihto. Pikku huili Milalle. Toinen vasu olikin vähän ujonpi . Oltiin ostettu talvella 5 vasua toiselta tilalta ja tää ei kait sit ollut nähnyt koiria hommissa?? Kun päästin vapaaksi niin sillon löyty siitä se 5 vaihde:=0 Hyvä reeni ,kun vasu oli niin vikkelä. Oli Milalla hommaa pitää se vasu järjestyksessä. Miulla hiki ja Mila ihan puhki ,kun vihdoin saatiin homma ohi. Kiva kuitenkin harjotus talven jälkeen ! Näitä lisää.. Nyt mie olen kuin olisin paininut jonkun kanssa kunnon ottelun. Kaikki paikat jumissa ja jalat ihan kipeät.. Tänään oli LPKY talvipäivät ja sinnehän piti myös mennä lasten ja koirien kanssa. Oltiin monta tuntia siellä ulkona. Inna 1.5 vuotta voitti Retun kanssa temppu kisan ja Nella tuli toiseksi Milan kanssa:)) Kyllä tytöt oli innoissaan kun saivat palkinnot. Retu tuli viellä toiseksi nakki koppi kisassa. Hyvä Retu ahne possu! Mila vaan katso kun nakit lensi sen kuonoa päin. Ei avannut suuta ei! Näin ollen Mila sai 0 nakkia kiinni ja ei sit sijoittunut kisassa := 0 Kyllä oli taas työläs viikonloppu. Taitaa se kevät sit kuitenkin tulla kun myö ollaan jo herätty talvi levolta;0 Alkuviikosta Milalla kahtena päivänä agiharkat ja sit loppuviikko onkin tottista viellä harjotuksissa. Sunnuntaina sit Purinalle!

1 kommentti: