torstai 6. tammikuuta 2011

jotain uutta

Moi. Pennut kehittyvät kovaa vauhtia ja tulevat Maanantaina 7 viikkoa:( jokaiselle pennulle olisi nyt sitten ehdotukset uudeksi kodiksi! Voi olla, että tilanne viellä muuttuu jotenkin ,mutta en kyllä usko siihen. Ollaan käyty pentujen kanssa takapihalla pellolla kävelyllä. Siellä on hyvä moottorikelkka reitti ja siellä voi juosta turvallisesti. Vauhtia piisaa kyllä kaikkilla. Pentuja on käyty katsomassa todella paljon. Kiva,kiva! Maanantaina sitten on eläinlääkäri niillä ja Jenni on vähän luvannut lähteä apu kädeksi. Uskon, että sitä tarvitaankin? Ensiviikolla on sitten pennuilla lupa siirtyä haluttaessa uusiin koteihin. Ei kyllä mikään kiire pidän ne mielellään 8 viikkoiseksi:) Ei vaan uudet pennelin omistajat taida malttaa odottaa enään? Anni varmaan tulee viellä ottamaan porukasta kuvia ja jos saisi sellaisen kivan yhteis potretin emon kanssa? Saa nähdä miten onnistuu?Olen kyllä todella tyytyväinen tähän pentueeseen ja se on jopa hienompi mitä uskalsin odottaa. Upeita pentuja kaikki 5. Aika kivasti olisi pentujen uudet koditkin saatu. 3 tokokoiraa ja 2 paimennuspuolelle. Hienolta näyttää.Taitaa Annellekkin olla hommaa kun joutuu neuvomaan pennun omistajaa paimennuksen saloihin ehkä? Mitäs halusi pennun lähelle Juvaa;D Iso on homma ollut tässä projektissa ja kun muistelee sitä kun melkein vuosi sitten Annen kanssa tätä suunniteltiin! Nyt ollaan tässä ja pennut lähtevät uuteen kotiin ..surullista jotenkin?Eikä tämä ole vielläkkään ohi , jotain pikku juttuja on viellä hoidettava, ennenkuin piste tähän hommaan laitetaan. Salama kuitenkin jää kotiin ,joten työ alkaa sen reenissä. Odotukset on korkealla Salaman suhteen ja eiköhän neitiä nähdä jo syksyn kokeessa? Ainakin toivon ja uskon niin ;=0 Jotenkin oli tuo toko vire päässyt latistumaan syksyn aikana ja ilo kisaamaan lähtöön oli vaan hiipunut jonnekkin. Nyt yhtenä päivänä se tunne palasi takasin ,kun 5 vuotta sitten kävin Imatralla katsomassa kisoja ,muistan kun ajattelin ,että jokupäivä miekin kisaan omalla koiralla..Nyt vaan tuntuu taas siltä, että tää on miun se haave ja juttu ! Salama on tuonnut sen tunteen takaisin ja se vaan tuntuu miun omalta koiralta! I`'M BACK !!! Tunne on samanlainen kuin Kaija KOON laulussa Vapaa :)

2 kommenttia:

  1. Voi niin se aika vain rientää! Mihin päin suomea pennut menee ja kenelle? Mitkä ovat tulevia kutsumanimiä niille. Ahkun tiedänkin ja tietysti Salaman vai vaihtuiko se Trombiksi? Mikä sekin olisi aika kiva nimi =)Mites tulevien penneleitten blogit? Onkos niitä? Olisi kiva saada seurata niiden elämää edelleen netin välityksellä. Juu en yhtään ole utelias, en ;0)

    VastaaPoista
  2. Hei. Pennut menee siis, Savonlinnaan ,Vantaalle, Helsinkiin ja 2 Lappeenrantaan. 3 Toko koiraa ja 2 paimennukseen. Salama edelleen salama ,koska vain sata salamaa iskee tulta ja koko maailma räjähtää :))Toivotaan että omistajat tekisivät blogit? Pitääkin muistaa mainita..Kiva että olet utelias ;D Salama löysi justiin näköjään patukan ,raahaa sitä pitkin lattiaa! Se osaa olla sitten kiltti ja oppivainen.

    VastaaPoista