sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Reissussa
Oltiin viikonloppuna Salaman kanssa tuolla etelessä ,vähän reissunpäällä:)Perjantaina puolenpäivän aikaan startattiin kohti Järvenpäätä. Oi ,että oli mukava vastaanotto! Susan odotti alaovella ja sillä oli kädessä kahvikuppi! Oli ollut huolissaan ,kun miun päiväkahvi aika oli mennyt kaksiminuttia ohi normaalin ajan . Sanoi pelkäävänsä ,että olen huonolla tuulella ,kun en saanut ajoissa kahvia? Viisas veto! Heti parempi mieli ,hyvä kahvi :) Näin se homma pelaa ,hyvän kaverin kanssa :)) Tämän jä'lkeen suunnattiin metsään lenkille. Koirat juoksivat kahdestaan kuin päättömät pitkin Järvenpään metsää ja peltoa. Niillä oli kivaa!Lenkin jälkeen otettiin suunta kauppaan ja paikalliseen Mustiin ja Mirriin. Anni soitteli ja pyysi meitä syömään Tikkurilaan ,joten eikun auto käyntiin ja kohti Tikkurilaa. Anni odottelikin jo Raxissa ja siellä syötiin ja ihailtiin viellä Annin holsku pentuja:) Aika mukavia olivat. Ilta meni sitten rattoisasti treenin merkeissä ja katsoessa HYVÄÄ Leffaa:) Unohdin cd:n muuten Susalle!Piti lainata sitä kotia...Lauantai aamuna kohti ,näyttöpaikkaa Vantaalle10 alkoi näyttö arvonnalla kisajärjestykseen. Saatiin numero 4. Kiva kun pääsi suorittamaan heti aamusta . Näyttö oli normi Salkkaria. Itsestä tuntui huonolta ,mutta Susan videointi auttoi näkemään totuuden:) Ihan kivasti tuo näytti menneen kuitenkin. Hieman Salkkaria jännitti, kun kehässä toimi 3 liikuria ja iso porukka tuomareita:) Kovasti hallissa oli myös häiriöitä kun toisessa päässä oli kolme kehää täydessä agility vauhdissa:) Se ei mielestäni millään lailla Salamaa häirinnyt. Tulokset tulee sitten parinviikon päästä. ? En todellakaan ole pahoillaan ,vaikka ei päästäisi tuohon porukkaan:) En tiedä onko tuo oikeistaan meidän juttu? Näyttö oli kyllä hieno kokemus ja onneksi hain sinne. Nyt miulla alkaa hahmottua hissukseen ,mitä aion tehdä seuraavan vuoden? Katsotaan sitten mikä on tuomio näytössä, nyt ei pysty vaikuttamaan itse enään mitenkään siihen! Hienoja koiria oli paljon näytillä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti