perjantai 16. marraskuuta 2012

reeniä

Illalla käytiin Nean kanssa PITKÄSTÄ aikaa ottamassa tokoa.Nea on nykyjään ,niin kiireinen harrastaja ,joten toko on jäänyt sillä vähemmälle. Kasvattajana olen tietysti hyvillään ,kun koiran kanssa reenataan noin ahkerasti. :) Alotin Salamalla ja aiheena taas hyvänmielen reeni! Tämä onnistu nytkin täydellisesti. Toki niitä virheitä tuli joitaki,,mutta ei haittaa ! Alotin Seuruulla kun oli  liikkurikin paikalla. Kaikkea siinä taisi olla ja kehuja paljon. Kivalta näyttää edelleen seuruu. RUUTUA lelu ruudussa. Ensin muutama lelulla ja vapautus leluun. Lähtee kyllä todella kovaa kun hieman viellä kyselee ,missä,missä! Yksi ruutu sitten kokoliikkeenä ,mutta palkka  lelulle  sivulle tulossa. Viimeinen taas leluun vapautus. Hyvä ruutu oli kerrassaan. Kyllä se motivaatio vaan löyty takas, kun se pallo aina välillä siellä ruudussa on! LUOKSETULO. Pysy maassa ihan hyvin. Ekalla saatto hieman ottaa miusta ennen käskyä lähdön. ?Tuli kovaa ja eipä siinä voinut pysähtyä tuosta vauhdista:)) Uusiksi ja nyt pysäytin sitten ,niin että vein seisomaan merkille. Siitä käsky tule ja maahan . Tämä hyvä ja lopussa sivulla palkka leluun. Nyt siis vauhtia paljon ja pysäytys ei hyvä? Katsotaan edelleen pysäytykset otetaan kierroilla. Myöhemmin taas yhdistetään liikkeeseen. Kaket 15 metriä. Ekalla sai antaa kaksikäskyä. Tätä sisällä erikseen reenataan läheltä. Muuten superhyvät,mutta eteni 10 sm. Tätäkin sisällä tekniikaa ja pitkiä vaihtovälejä. Hyvältä näyttää muuten.Tunnari.Tässä sitä säätöä taas olikin. Ekalla ei tullut oma. Otti jonkun ja toi nopsasti. Ei kehuja ,ei palkkaa. Toinen sama mutta otti oman suuhun ja vaihto. Ei palkkaa ei kehuja. VOI;VOI vaan! Kolmas pikku keskustelun jälkeen . Ja omahan löyty heti ,hieno palautus ja leikit ja kehut. HURRAA!!! En kuitenkaan ole tästä huolissaan kokeessa löyty viimeksikin se oma heti! Tuo on vaan niitä Salkkarin omia juttuja aina välillä kun odottaa sitä lelua ,niin KOVASTI!!! Tämä liittyy tuohon lelupalkkaukseen selvästi. Nyt kuitenkin vain leluja ja kehuja kun on nuo HYVÄNMIELEN reenit meillä menossa. Lopuksi Riinan kanssa paikkamakuita. Lyhyitä ja asennetta lähinnä tähän. Leikkiä lopuksi ja siinä pari kiertoa ja stoppia. Kiva fiilis ja pikku virheet ei siis haittaa:) Tänään sisällä. Leikkiä heti palkkaa. Sivulle tulo ,palkka,maahan sivulta ,heti palkka. Tunnarin etsintä leikkiä. Koirat istumaan keittiöön ja mie piilotin tunnarin erihuoneisiin. Salkkari löysi aina ekana! Hyvä Salkkari. Eilen pesin Salkkarin ja Retun. Mila ei päässyt pesuun kun sillä on se juoksu. Pesu juoksun jälkeen siis. Synttärit on nyt vietetty ja huomenna vika lomapäivä. Kokoviikko lomaa! Johan tässä alkaa kyllästyttää ja kiva päästä töihin sunnuntai aamuna. Nyt taidan lähteä mökille saunaan ,siis päiväsaunaan:) Otan tuosta nuo koirulit mukaan ja menoksi. Vesi on kylmää ilmeisesti jo järvessä ,kun Salkkari ja Retu ei mene enään uimaan? En muuten saanut lahjaksi sitä HUMMERIA -autoa enkä Sakemannia?? On se vaan niin väärin. En edes pyytänyt sentään etelästä lomaosaketta. No onneksi ensivuonnakin on uudet synttärit ja en mie oikeesti edes tartte viellä uutta koiraa ,mutta ensikerralla se on kyllä se SAKU!!! Sunnuntaina tarkoitus lähteä PITKÄSTÄ aikaa hakureeniin. katsotaan mitä siitä tulee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti