maanantai 19. marraskuuta 2012
Synttäri viikkoa
Mila ja pennut kahdenvuoden takaa:)Tänään aloitettiin synttäri pläjäys:) pennut täyttävät 22.11.12, 2-vuotta! OHO,miten se aika kulkee nopeasti! Kaikkea on ehditty näinä vuosina harrastaa ja kaikkea on tapahtunut ! Koska Myrsky kävi tänään on siis Myrskyn ja Salaman päivä !Eikös se Myrskyllä yleensä Salamoi??? Myrsky vietti siis nuoruuden Helsingissä ,josta sai varmasti hyviä kokemuksia kaupunki elämästä. Pieni koira keskellä suurta kaupunkia. :) Hienosti Sanna on kuitenkin sen ajan hansllannut Myrskyn läpi kovan pentuajan. Ei se Myrsky ole nimensä mukaan ollut varmasti helpoin pentu ? Täynnä vauhtia ja myrskyä tuo pieni pojan pallero on kuitenkin Sannan kuljettanut .Matka jatkui nuoruuden aikana takaisin tänne Lappeenrantaan ja nyt olenkin saanut kulkea heidän apuna ja tukena täällä lähellä. Myrskyn ,myrskyisä nuoruus ja murrosikä on pian ohitettu ja pojasta on kasvanut vihdoin hyvinkin ""järkevä" äijä. Paljon varmasti on Sanna saanut itkua vääntää Myrskyn kanssa ,koska se koulutus ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista heillä. Onpa kasvattajankin yöunet monesti ollut heikoilla pohjilla heidän ongelmia ratkoessa. Ei Myrsky tuhma ole tietenkään ollut. Hyvin kiltti pentu ,jolla vain pää ja vauhti ei aina kohtaa:) Kastorointi tuli ajankohtaiseksi viime kesänä ja siitä tuo rauhoittuminen ja järkikin on pikkuhiljaa löytynyt onneksi. Myrsky on kyllä aina valloittanut kaikkien ihmisten sydämmet heti kun siihen on tutustunut. Luonne sillä on ollut erikoisen hieno. Kaikki ihmiset on vaan ,niin ihania lapsesta vanhuksiinkin. Myrsky ja Sanna on harrastaneet tokoa ja jälkeäkin ,omaksi iloksi ja Myrskyn tekemisen iloksi. Ei sitä aina tarvitse kokeisiin tähdätä ,pääasia on ,että jotain tehdään yhdessä. Hieno koira on Myrskystä kehittynyt ja kokoa on vaikka muille jakaa. Kiitos Sannalle ,että olet jaksanut Myrskyn kanssa nämä vuodet ja uskon ,että parempaa kotia ja emäntää ei olisi Myrskylle voinnut saada:) Olihan tuo koira Sannan monen monituisen vuoden HAAVE! Toivottavasti se haave on saanut toteutua tämän koiran kanssa? Salama....voi tuo nimi oli varmasti enne? Salama jäi siis kotiin. Heti syntymästä oli selvää ,että tämä pentu on minun harrastus koira. En tiedä miksi ,mutta niin vain se meni?Toisaalta miten Salaman elämä olisi mennyt jos se olisi mennyt toiseen kotiin? No helpolla se ei miuta ole päästänyt. Kaksi skorppionia samassa paketissa ....onkohan järkevä tiimi? Valtava saalisvietti ja kova vauhti ,ei ehkä paras paketti yhdessä koirassa:) ? Pentuajan kovan vauhdin tuloksena jalasta jänne poikki. Voi, voi ja siitä se sairausloma sitten lähti.Ensimmäinen vuosi siis huilia ja pakkolomaa. Toki siinä tehtiin sallituja toko juttuja sisällä. Tekniikkaa ja tarkkuuta. Ehdittiin aloittaa myös raunio harrastus pelastuspuolella. ,Jälkeä ja Hakua myöskin ollaan otettu. Ei onneksi ihan tunkiolle tuo nuoruus mennyt. Kokeitakin ollaan käyty ahkerasti tokossa. Viimevappuna aloitettiin sitten tokoura ja nyt ollaan kisattu jo voittajaluokassa. :) Joka luokassa ollaan kävästy palkintopallillakin. Ei siis ihan huonoja olla ;D Kesän kohokohtana tuli myös tieto Välimäen Leenan MM-tiimin valmennus paikasta .Ollaan siis Salaman kanssa päästy ihan oikeaan valmennukseenkin. Uskon ,että tämä on ainutlaatuinen tilaisuus meille ja ei varmaan toista yhtä hienoa mahdollisuutta saada .BH tuli myös suorittettu kesällä. En uskononut ,että olisimme jo kesäkuun alussa BH kokeessa Salaman kanssa. Niin siinä vain kävi ,että ekalla koe läpi ja ensimmäinen titteli BH:)) Katsotaan miten pitkälle tästä viellä päästään yhdessä? Ja jos ei päästä sen pidemmälle on tämäkin jo suuri saavutus meille. MOTTONA voisi sanoa meille. EI se määränpää ,vaan se matkalla oleminen:) Siinä on jo haastetta kerrakseen.. Huomenna on ehkä Riinan päivä.??? Kuvat on tältä päivältä Myrskyn ja Sannan vierailulta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti