torstai 18. elokuuta 2011

Nuorisoleiriä ja tottista!

No nyt on se leiri sitten pidetty. Täytyy sanoa ,että on rankkaa tehdä navettatyöt ja rientää nuoria kouluttamaan vuorotellen. Ei oikein tiedä kummassa oli huonompi omatunto töissä vai leirillä. Kumpikin jäi vaan aina jotenkin kesken. Leirillä oli kyllä aivan upeat nuoret oppilaat;D Koulutus jutut oli niistä ihan super kivoja ja suorastaan imivät tiedon kaikesta mitä niille yritin antaa. Ihania oppilaita kerrassaan. Mila oli leirillä jopa yötä kun yhdellä tytöllä ei ole omaa koiraa. Mila sai siis olla hänen koiransa viikonlopun. Mila taisi jopa nauttia olosta? Sunnuntaina aamupäivällä laitoin sitten Milan huilille ja Salama otti Milan paikan. Pätevä pikku koira kerrassaan.Nea opetteli lenkkittämään Riinaa ja Salamaa yhdessä;D Hupaisaa taisi olla. Alussa Salama teki heti selväksi Riinalle kumpi on pomo ,joten sekin asia oli sillä selvä. Kiitos Nea kun kehtasit hoitaa myös Salaman. Ensivuonna en sitten taida mennä leirille jos ei pyydetä kouluttamaan. Olen ilmottanut siirtyväni nuoriso hommista taakse vasemmalle. Ei vaan työt ja harrastus aina kohtaa toisiaan. Pitäisi myös saada Salaman koulutus tehtyä, koska sekin vähäinen aika, joka jää työltä olisi mukava ohjata omaan koiraan. Tavotteet on korkealla sen harrastuksen kanssa. Eilen käytiin el.lääkärissä Milan kanssa. Eipä ollut ihme jos koira ei halua työskennellä, kun takapään rauhaset on ihan täynnä. Ajattelinkin miksi koira ei sitten istu käskystä.? No nyt se asia on hoidettu ja katsotaan miten homma alkaa pelittämään?

MAANANTAINA käytiin Nea ja koirat .Sanna ja Myrsky ,sekä mie ja koirat katsastus aseman pihalla reenissä. MILA ensin:

LIIKKESTÄ MAAHAN: Tämä liike oli ihan ok! Meni maahan ihan suht hyvin(milaksi)

LUOKSETULO: Voi hyvä Sylvi! Alku ok. Pysähty super hyvin.Loppu osa vino PA. Hidas tulo ja ihan PYH! Uusinta. Nyt pysähdys huono ,mutta loppu hyvä! (voi,HAN!)

LIIKKESTÄ seisominen. ALKUosuus hyvä. Ennakoi ja paljon. Pysähdys venyi. LOPPU ok. (nyyh!)

NOUTO: Pikku ennakko ennen tuo käskyä. Muuten hieno ! Toinen paljon parempi ja pysy jopa käskyyn asti. SUORA jopa PA. JEP,JEP ;)

KAKET. En tiedä kehtaanko edes kirjottaa sitä..Ei ole alle 15 vuotiaitten korville sopivaa. Joten jätän kertomatta! LOPUKSI pikku seuruu ja tämä ihan Milamainen. Pallottelua ja autoon. Jäi melko mukava fiilis ,vaikka kaikki ei mennyt ihan nappiin ,mutta Mila sentään yritti kovasti.

SALAMA: Oli tarkoitus tehdä aivan jotain muuta ,mutta Rakas Myrsky päätti tehdä oman ohjelma numeron ,joten meidän reenikin muuttui täysin:) Kiitos MYRSKY ja SANNA lämpimästi!!! Myrsky otti siis noutokapulan ja koska se RAKASTAA kapulaa alkoi pian sen oma esitys:) Kapula suuhun ja eikun rälläämään. Ei antanut kiinni ja ei totellut ja palkkasi itseään kapulalla. Sai palkaksi anturan rikki ja hauskuus loppui siihen;D Hienoa Myrsky!
Otin siis Salaman autosta ja koska meillä oli super hyvä häiriö tehtiin vaikka mitä. Salama suorastaan liiteli kymmenen senttiä ilmassa ! Ei tuo Myrskyn näytös sitä häirinnyt ,päinvastoin:) Mitä enemmän Myrsky temppuili sen paremmin Salama keskitty. Olin aikas ylpeä siitä! Miekin varmaan olin kymmenen senttiä ylhäällä ,kun Salama näytti parastaan.
Seuruu: Super hyvä . Pieniä osioita pallolla ja namilla. Salama tarkkana kuin porkkana! Hieno fiilis seuruussa molemmilla. Se varmaan näkyi?
NOUTOA: Saalis palkka. Ja tämähän on Salaman pravuuri???Myrsky yritti häiritä meitä kun oli kapula Salamalla. Salama vaan on niin nopea ,että Myrsky vaan ei ehtinyt hakea kapulaa ekana;D

Peruutuksella istu, maahan, seiso. Enpä usko ,että mitään ongelmaa näissä.
KAKET: I_S_M_I-S-M matkaa yli 5 metriä. Ja ilosta työskentelyä ja nopeita liikkeitä:)

Lopuksi kun Myrsky oli saatu kiinni ,kiitos NEALLE. PAIKKAMAKUU: SALAMA,RIINA JA MYRSKY.
Meni ekalla maahan. PYSYY vaikka hamaan tappiin asti:) Menin välillä auton taakse piiloon ja kiersin koirat ja tein vaikka mitä häiriötä. Salama pysy samassa asennossa ja oli varmaan liimattu maahan? Palkka namilla maassa. Lopuksi hyvät leikit letillä ja pallolla.
Hienointa tässä reenissä oli se ,että Salama oli 100% hallinnassa koko Myrskyn häiriön ajan! Katseli välillä velipoikaa kun riehu ,mutta ei lähtenyt ei mukaan hommaan. Hieno pikkinen Salama ! Ehkäpä joku on mennyt oikein miun koulutuksessa/ kasvatuksessa salaman suhteen? Tällä tunnelmalla leijun koko viikon melkein kuin taivaassa ,jos ei joku miuta sitä ennen vetäse maanpinnalle takas;D AI NIIN TÄRKEIN ASIA:) ONNEA HESSULLE 14-VUOTTA!!! Pusuja ja haleja meiltä kaikilta. Ihana nähdä Hessuakin viikon päästä!! Ja tietysti myös halit taitavalle RUULLE!

3 kommenttia:

  1. Myrskyn "show" oli kyllä mielenkiintoista katseltavaa, täytyy myöntää (: Ei lopu kunto eikä into kesken ei! Ja Salama oli ehkä pätevin ikinä, ei tossa normaalin tokokokeen häiriöt tunnu enää missään! Mutta mites olis, otettaisko ens maanantaina uudestaan, eikös se Sannakin jo sillon pääse?

    VastaaPoista
  2. moi. Voitais mennä tapikselle häiriköimään tiistaina vaikka 19.? Ei olla käyty Salkkarin kaa siellä kun kesällä joskus:)

    VastaaPoista
  3. Ok, se käy oikein hyvin kun oltiin menossa sinne muutenkin ((:

    VastaaPoista