torstai 30. joulukuuta 2010

SALAMA

Salama leikkii:D
Salama ulkona:)

Mikrosirutusta

Tänään kävi Katja siruttamassa pennut ja kaikki meni todella hienosti:) Pennut vähän vinkuivat ja sitten nuolivat Katjan naaman ,joten ei jäänyt kammoa toimenpiteestä. Kaikki pennut saivat myös omat pannat kaulaan ,jokainen tietysti erivärisen:) Kyllä on rapsutuksia riittänyt kun pannat on kaulassa. Meidän piti viedä pennut ulos ja ottaa kuvia ,mutta aika vaan loppui kesken. Salamasta tuli ainoat ulkokuvat sitten.Pennuilla kävi tänään myös taas muutama katsoja;D Saa nähdä mihin tulokseen Nea tulee ? Ainakin tuuli tyttö oli aivan ihastunut ja kiipesi kokoajan Nean syliin. Oli ilmeisesti merkannut oman ihmisen? Kävi jopa eteisestä kantamassa Nean äidin kengän keittiöön;D Selvä merkki varmaan.. Uusia kuvia taas löytyy Milan pennut albumista. Jokaisen pennun kohdalla nimi ja siitä eteenpäin pennusta kuvia. Tänään on virallisesti pennut myös rekisteröityneet kennelliittoon. Nyt vaan odotetaan milloin rekkarit saapuu? Laitoin jopa lehteen nyt ilmoituksen pennuista. Voi,voi kohta ne viikarit lähtee omiin koteihinsa..itkuhan siitä varmaan tulee????

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

NIMET :)

No unohdin tietysti ne viralliset nimet ilmoittaa;D

SALAMA = Arrow (nuoli)
SADE= Agile (ketterä)
LUMI= Active (toimelias,aktiivinen)
MYRSKY= Apprentice(oppipoika)
TUULI= Alive(elävä,vilkas.eloisa)

Nimistäkin näkee millainen pentue on kysymyksessä! Nimihän on siis enne? Anni laittoi pennuista ensi rekkaroinnin tänään jo menemään ja huomenna siihen lisätään vain Siru numerot:) Yksi askel taas otettu eteenpäin kohti pentujen omaa ykityis elämää ;( AIKA vaan kulkee liian nopeasti !

mikrosirut

Huomenna on pennuilla tärkeä päivä:) Katja tulee laittamaan mikrosirut kaikille. Pennut saavat omat kaulapannat. Pennut laitetaan rekisteriin samalla. Anni tulee kuvaamaan pentuja taas ja otetaan ulkona joitakin kuvia varmaan:) Pentuset on käyneet ulkona jo useasti kun on ollut kelit hyvät. Pennut ovat osittain vallanneet koko talon;D Huh,huh! Aikamoista menoa on täällä nykyjään. Retu parka saa juosta pentuja karkuun . Vaikka se murisee niille ,pennut vaan roikkuvat hännässä ja kiusaavat sitä;( Autolla meinataan käydä vähän ajelemassa loppuviikosta pentujen kanssa myös. Parinviikon päästä on silmäpeilaus. Hulinaa riittää ja meillä on ykkös lause PENTU VAARA ;D tarkoittaa sitä ,että varpaat ja lahkeet vaarassa pikku hampailta! Paljon on katsojia käynyt ja minä sain vietyä pari ilmotusta JO pennuista! Edistystä. On ne vaan niin ihania kaikki. SALAMA on siis sitten se miun oma koira. Pentu tulee olemaan toko koirana ja ei mene paimennus hommiin siis. Myöhemmässä vaiheessa katsotaan tekeekö töitä olleenkaan eläimillä? Siinä koirassa vaan on jotain sitä sarmia? Kaikki pitää Salamasta ja se osaa olla kaikkien mieleinen;D Pentu on todella vilkas ,mutta osaa hienosti keskittyä . Kaikkein parasta on siinä se ,että se on ahne..

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

pentu koulua:)

Joulut alkaa olla vähitellen ohi:D Kovasti on käynnyt lapsia katsomassa pentuja. Tänään oli ensimmäinen ulkoilu päiväkin. Avasin oven ja sinnehän pennut emon perässä käveli. Kova vauhti oli kun ihmettelivät lunta ja juoksivat terassilla edestakas. Lasken pentuja kävelemään koko talossa aina kerran päivässä. Ei kukaan pentu aristele yhtään ja reippaasti tutkivat taloa jokainen. kissatkin tuli jopa vastaan . Lievää suhinaa kissoilta kuului ,mutta ei pennut niistä välittäneet. Otin Salamalle pientä luoksetuloa ja tietysti juusto oli palkkana. Hyvin maistui juusto. Toisena otin pennun sivulle ja siitä katsekontaktista juusto ja kehut palkaksi;D Salama on hauska pentu kun sillä on jo nyt vahva katsekontakti pyytämättä ! Muovinen noutokapulakin kävi parikertaa sen suussa ja kantoikin pikku matkan jopa sitä ... siitä hyvät kehut tietysti ja rievulla leikkiä.. Nyt kaikki pennut on sammuneet kuka mihinkin paikkaan huoneessa ,joten täytyy laittaa ovi kiinni ja antaa pentujen ottaa pikku torkut ennen iltaruokaa.

perjantai 24. joulukuuta 2010

joulua


ILOISTA JA PENNUN TUOKSUISTA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE:) ONNEA MYÖS TULEVALLE VUODELLE!

Kuvassa INNA ja pennut jouluaatto aamuna:)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kuulumisia

Pennut ovat todella villejä! Pentuset päättivät sitten vallata koko huoneen itselleen. Salamahan ei ole pysynyt aitauksessa enään moneen päivään.Aina kun menin huoneeseen se nukkui keskellä huonetta ja oli sen näköinen ,että kuka sitä nyt aitauksessa kehtaa olla??? Laitoin korkeamman ovi esteenkin ja aina se vaan on yli tullut. Jotenkin se on soluttautunut koko taloon ja jopa meikäläisen sydämmeenkin..Jotain jos on meneillään on salama asiassa sotkeutunut mukaan;D Kävelee miun perässä pitkin huonetta ja haluaa syliin.Nuolee kädet ja suupielet ja sitten asettuu selälleen nukkumaan syliin. Lumi tyttö on nyt virallisesti sitten varattu ja suuntaa elämänsä Savolinnan suuntaan. Lampaat ja hevoset ja kanat siellä jo odottavat tulevaa reipasta paimenta. Marjo miehensä kanssa ristivät sen Ahkuksi :) Marjo on harrastanut myös Pelastuspuolta ,joten kokeneelle henkilölle pentu pääsee:) Muut pennut ovat viellä virallisesti vailla kotia ,vaikka kysyntää kyllä on ollut. Katsotaan nyt minne kukin päättyy?Haluan todella ,että jokainen pentu menisi aktiiviseen kotiin ja harrastamaan oikeasti ! Sohvakoiriksihan noista ei totisesti ole. Ensiviikolla menemme ulos tutkimaan mitä se lumi oikein on...Nella on lupautunut avustamaan tässä projektissa. Uskon että kuvia otetaan silloin ...

lauantai 18. joulukuuta 2010

Kuvia

Anni kävi eilen ja uusia kuvia löytyy taas Milan pennut osion alta. Pennut voivat hyvin ja painot mitattiin eilen.
Myrsky poika 2350gr.
Salama tyttö 2070gr.
Lumi tyttö 2120gr.
Tuuli tyttö 2370gr.
Sade tyttö 2440gr.
Melko painavia pentuja jo. Pientä luoksetulo harjoitusta on otettu pennuille. Kivasti tulevat kutsuttaessa PENTU,Pentu... Ensin alkaa hännät heilumaan ja sitten koko koira ja kovalla vauhdilla sitten tullaan:) Vieraita on käynyt pesällä kivasti ja aina otetaan uusia vastaan mielellään. Muutama pentu viellä vailla kotia! En kyllä ole ilmotellut missään, pitäisi varmaan laittaa lehteen tai jotain? Katsotaan sitten joulun jälkeen:) Mila syöttää edelleen tisua ja pennut ovat kovia syömään kaikkea ruokaa. Ahneita ovat. Pennut leikkivät kovasti leluilla ja vetävät melko kovasti jo.Eilen ostin niille semmosen rotan nahan näkösen lelun ja se oli kova sana kaikilla. Sitä tapettiin oikein urakalla. Mila kun on tarkka emo päätti poistaa sellaisen vinku jutun sen sisältä. Varmaan tosi vaarallinen pennuille:)? Ei varmaan täyttänyt EU määräyksiä Milan mielestä.?Tänään tulee pentuja katsomaan taas vieraita, kiva juttu!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Syömässä

Virallinen tissinsyönti tarkastaja Retu!
Pennut syömässä . Jauhelihaa,raejuustoa ja kermaviili mössöä:)

Pennut kasvavat kovaa vauhtia . Leikkivät ja syövät ja nukkuvat. Aika rentoa porukkaa ovat. Olen pyrkinyt leikimään ja seurustelemaan joka päivä useita tunteja pentusten kanssa. Osaavat jo vetää lelusta. Kaikki pennut ovat erillaisia yksilöitä. Pienin tyttö laittaa isommat kuriin ja järjestykseen. Välillä pennuille tulee keskenään riita ja Milan pitää käydä niitä rauhottelmassa. Lumi pienin tyttö yrittää pomottaa emoakin:) hirveä murina vaan kuuluu kun se roikkuu Milassa. Lopulta Mila näykkää pentua ja läppäsee tassulla maahan ,niin jopa pentu alistuu ;D Kaikki pennut nuolevat miun suupielet ja juoksevat heti luo kun menen pesälle. Luulevat varmaan emoksi myös? Poika pentu Myrsky on aika cool. Sitä ei pienet rätinät haittaa ja useinkin se nukkuu selälleen kun toiset juoksee sen yli. Olen myös imuroinut huoneessa ja siitä pennut ei ole tietävinään. Hyvä! Lasken ne välillä huoneeseen juoksemaan ja kaikki ovat tosi rohkeita. Milalla on vaan ongelma kun pentuset lähtee eri suuntiin ja ei pysty kaikkia pitämään silmällä. Retu on ruvennut käymään pentuja katsomassa ja tänäänkin vei niiltä lelun suusta ;=0 Retusta on hauskaa kun pennut leikkii ,haluaa mennä väkisin mukaan leikkimään.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Hovikuvaajat kävi.

Tyttö "tuuli"
Tyttö "lumi"
Tyttö "salama"


Tyttö "sade"
Alimmainen kuva Poika " Myrsky"
Anni kävi taas vähän katsomassa pentuja. Tulipa otettua taas kuvia.. valitettavasti videota ei viellä saatu kuvattua:( Kuvat löytyvät taas albumista.Pennuille on ilmestyneet terävät naskalit suuhun?? Huomattiin justiin kun otettiin kuvia. Pennut maiselivat tänään taas emon muroja ja kupilla olivat nyt kaikki pennut. Anni leikkasi tänään pentujen kynnet ekan kerran. Hienosti meni toimitus. Ei verta, ei hikeä!! Pennut osaavat jo tapella keskenään ja pienin tyttö laittaa kaikki järjestykseen. Kyllä iso poikakin taipuu selälleen sen määräyksestä. Lumi eli pienin tyttö on aivan kuin Mila pienenä...sama ilme ja väritys. Mila käy pentuja rauhottelemassa ja haukkuu niille, jos leikki yltyy liian rajuksi !! Kaksi akkaa siis porukassa, jotka pitää lauman järjestyksessä. Retu on vaan kovin järkyttynyt, kun pennut melskaa ja riehuu ,se ei pysty tulemaan samaan huoneeseen silloin..Hassu koira ;D

perjantai 10. joulukuuta 2010

yksi viellä.


Saako pentua käyttää tyynynä?

Lapset muuttivat kaksioon;)

Haa..tästähän pääsee toiselle puolelle!
Mila käyttää ajan hyödyksi ja syö kun imettää:)
Kyllä on ihanaa kun saa syöttää tissiä;D
Kaksio!
rentoa meininkiä..
Syömpä viellä vähän lisää!
Pennut ovat todella aktiivisia ja liikkuvat ja painivat keskenään.. joten tänään piti sitten lisätä tuota pesä alaa tuplasti. Nyt on sitten tilaa juosta ja tallata ,eikä tule ahtaanpaikan kammoa! Salama päätti sitten tänään ,että pelkkä tissi saa riittää ja murot lisukkeena olisi ihan jees ;D Sain jopa kuvan eka ruokailusta. Ei tietenkään ollut tarkotus alottaa viellä lisäruokaa ,mutta kun sen kuono vaan eksyi murokuppiin. Tässä muutama kuva..

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

pennut

kuvassa vasemmalla Myrsky poika ja lemppari tyttö:)

Pennut voivat edelleen pontevasti ja paksusti:) Jokunen pentu osaa jo käydä istumaan ja pissimään itse.Poika ponteva meni jopa paperin päälle pisulle. Tosi fiksu kaveri ;D Pennut painavat kaikki yli kilon ja kolmesataa grammaa. Radio on nyt laitettu päälle huoneeseen ja ensimmäinen vieraskin kävi pentuja katsomassa. Eipä tuo emoa haitannut, vaan ylpeästi esitteli puppuset ja syötti pentuja samalla. Aivan ihana tuo Mila on. Pennut ovat kyllä syötävän hauskoja. Yksi pentu nuolee miun suupielet heti ,kun vaan syliin pääsee.! Nyt pitää vaan antaa paljon vieraiden niitä katsella ja käsitellä. Retukin käy välillä pentuja tuijottamassa..Mila on ihan hassu ,heti kun vaan pallon ottaa käsiin ,niin kyllä pennut unohtuu ja reenit alkaa;D Ollaan tehty sen kanssa sisällä pikku harkkoja ja kyllä se vaan nauttii tottiksesta. Navetalle ei sitä olla viety saa olla pentujen kanssa sisällä nyt. Laitan kuvan tähän ,just otettu. Kylläpä tulee hienot paimen ilmeet pennuille :=0

maanantai 6. joulukuuta 2010

Pennut 2 viikkoa vanhoja.

Tänään pennut tulivat 2 viikkoisiksi:) Pontevia ovat ja äänijänteet ja silmät on avattu! Pesästä kuuluu kummia ääniä, haukkua, murinaa ja koiramaisia ääniä. Tänään pennut painivat jo;D Täytyy laittaa leluja tuonne pesään ,että on virikkeitä niillä! Kaikki pennut viihtyvät sylissä ja Salama oli tänään jo keittiössä juomassa kahvia miun kanssa. Huusi pesässä kovaa ja kun otin syliin ,niin heti rauhottu ja nuohkosi vaan sormia;D Aika kiva veitikka :) Viralliset nimetkin alkavat hahmottua jo. Anni laittokin hyviä ehdotuksia A kirjaimella, eiköhän niistä se valinta tule tehtyä? Viikolla varmaan taas uusia kuvia galleriaan laitetaan, kun hovi kuvaaja saapuu! Aivan ihania pentuja ja päivä päivältä muuttuu hauskemmiksi. Pitää ruveta leikkimään niitten kanssa jo päivittäin narulla;D Siitä se lähtee, harrastus koiran alku!!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

uusia kuvia ja koulutusta.

Anni kävi illalla ja tietysti otti myös kuvia pennuista. Kuvat löytyy taas albumista. kaikilla pennuilla on silmät melkein auki jo. Näkyy kuvista myös. Kovia ovat kasvamaan ja syömään. Mila hoitaa lapsoset edelleen sinkkuna yksin:) Tänään lapsoset oppivat oikeasti kävelemään neljällä jalalla ja masu ilmassa! Hassun näköistä on meno. Pennuille alkaa myös tulla väriä nenään ,joten eivät ilmeisesti jää pikku jouluporsaan värisiksi? Korvat heiluvat kuin dumbolla...taitavat kuulla jotain ääniä jo? Erillaisia ääntelyitä kuuluu jo myös pesästä opettelevat ilmeisesti puhumaan koiraa ;D
Tänään meillä oli maneesissa koulutus tottispuolella ,jonka tuli meille tarjoamaan Tarja ja mukanaan kaksi tendingin kasvattia. Täytyy sanoa ,että kyllä silmä lepää kun näkee hienosti osaavia koiria harjotuksissa. Minä itse voisin katsoa niitä vaikka montapäivää .. Lähdin sinne tälläkertaa kuunteluoppilaaksi. Täytyy sanoa ,että kyllä kannatti. Pystyi kerrankin keskittyä pelkästään oppimiseen ja uusien vinkkien keräilyyn! Ja niitähän sitten saatiinkin. Pidän henkilökohtaisesti Tarjan tavasta neuvoa asioita. sieltä saa useita vinkkejä liikkeisiin. Lähinnä lähdin tuonne katsomaan olenko itse oikeilla jäljillä koulutus ideoissa. Tein omia havantoja miten koirat suorittaa annettuja käskyjä. Mietin suorituksen aikana miten ohjaaja palkkaa koiraa ja miten koira suorittaa liikkeet? Tarkastelin koirien virettä koulutuksen aikana. Mielenkiintoisia havantoja täytyy myöntää. .. Uskon, että vahvasti olen oikeilla jäljillä! Koulutus ideani oli saman tyylinen kuin Tarjalla ja hänen omista reeneistä löysin paljon samaa kuin minun omista. Tuli myös uusia ideoita leikkipalkkaukseen :) On vaan ,niin hienoa päästä kunnon kouluttajan reeniä katsomaan ja oppimaan niistä kaikkea uutta! Ennen kaikkea sain paljon ajattelemmista paimenlinjaisen bortsun kouluttamisesta! Näillä opeilla jatketaan taas hyvillä mielin eteenpäin.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Retu lääkärissä.

Tänään oli Retun lääkäri jalan takia. Ei siis väillä laita takajalkaa maahan ja edelleen linkkaa:( No niinkuin arvelinkin nivelrikkohan se sitten on! Hassua miten se on oikealla puolella kummassakin jalassa ja vasemmalla ei oikeastaan sitä ole? Ehkä se on vaan , jotenkin rikkonut itseään rauniolla? No nyt kuitenkin ollaan sitten kipulääkityksellä. Lenkit on kokonaan kielletty ja hyppimiset. Lepoa vaan ja kivun lievitystä hoitona. Taitaa tuo olla nyt todellakin eläkeukko ? Onneksi meikäläinen on ollut fiksu ja ottanut sille aikanaan vakuutuksen. Suosittelen kaikille harrastus koiran omistajille vakuutusta.. Eipä tuo muuten meidän menoa haittaa jos tuolla kipulääkityksellä selvitään? Pennut voivat edelleen mainiosti. Aluksia saa vaihtaa useasti tuntuu vuotavan nuo pennut aika reilusti.. Onkohan ne jotenkin viallisia? :D Toisesta päästä tissistä maitoa sisään ja toisesta päästä ulos. Ehkä se on niiden elämän tehtävä? Ihania otuksia ne kyllä ovat :)

torstai 2. joulukuuta 2010

kuva


Tässä viellä parempi kuva Salaman väristä:)

Anni kävi!

Hoh,Hoh kylläpä on rankkaa olla pentu!
Salaman turkki!
Tänään kävi Anni ja Isla taas pentuja katsomassa ja kuvaamassa:) Uusia kuvia löytyy albumista. Kaikki pennut on saavuttaneet kilon painon ja Myrsky, jopa kilon ja kaksisataa grammaa. Kaikilla pennuilla on silmät vähän raollaan ja pienin tyttö osaa siis haukkua jo oikeasti! Pennut alkavat näyttää jo koirilta. Korvissakin alkaa olla eroja . Joillakin on jo hieman pystyssä korvat . Pennut opettelevat jo seisomaan neljällä jalalla ja meno on tosi nopeaa. Nyt jokainen käyttää tarkasti nenäänsä ja jopa iskevät hampailla kiinni sormeen jos laittaa käden lähelle. Kuulin ,että joku pentu jopa osaa murista pesässä! Milalla maitoa riittää edelleen hyvin . Pennut pyrkivät syliin ,vaikka ei silmät ole edes auki;D Huomaa, että pentuja on käyty silittämässä ja pussailemassa kovasti. Luulevat miuta kohta emoksi? Tänäänkin oli kolme pikkutyttöä pentuja silittämässä ja katsomassa samaan aikaan. Eipä tuo Mila siitä yhtään häiriintynyt. Olipa yksi pentu jopa Innan (2.5 v) sylissä jonkun aikaa.Vieraita ihmisiä ei olla viellä päästetty pesälle, ei saa pennut mitään pöpöä ainakaan. Katsotaan ensiviikolla kun silmät on auki ,jos jo jonkun vieraamman uskaltaa ihailemaan pentuja. Retu makailee pesän luona myös ahkerasti. Tänään jopa nuolasi yhtä pentua. Voi Retu raukkaa ,kunhan pennut lähtee todella liikkeelle ;( Laitan tähän sivulle pari kuvaa ja loput siis albumissa;D Toisessa kuvassa salama ,jonka turkki alkaa olla hyvin maksan ruskea..tulee hieno väri !! Saattaa olla ,että toinenkin tyttö on ruskea...katsotaan mihin sen väri kehittyy? Toinen kuva oli pakko laittaa myös, oli vaan niin söpö!

tiistai 30. marraskuuta 2010

painot

Aamu punnitukset pennuilla:

Poika Myrsky 965gr. :)
Salama 895gr
Lumi 811 gr
Tuuli 865gr
Sade 943gr.

Pennut alkavat tasata painoja ja eroja alkaa tulemaan jo vähän. Illalla varmaan menee kaikilla 900gr rikki. Kaikki pennut voivat edelleen oikein hyvin ja paksusti. Tänä aamuna kuulin kun Lumi jo haukahteli oikean koiran tavalla :) Näyttää siltä kun, joillakin pennuilla olisi vähän silmät raollaan? Eiköhän nuo aukea tälläviikolla jo? Aluksia pitää vaihtaa jo melko useasti kun tuntuvat pissivän paljon. Anni keksikin hyvän idean. Pitää laittaa sanomalehtiä alle ja sellainen pehmeä kylpyhuoneen kumimatto siihen päälle. On lämmin ja pisut menee sanomalehdelle ja ei ole liukas! Täytyykin ostaa sellaisia. Nyt pesukone hurisee kokoajan kun alukset on pesussa useasti. Haluan kuitenkin, että pesä on puhdas ja kuiva pennuilla. Aika menee niin nopeasti päivällä kun pitää käydä välillä silitelemässä ja pussailemassa pentuja:) Ei kyllä saa mitään aikaiseksi nyt! Milalla edelleen hyvä ruokahalu! Syö kuin hevonen ...Hyvä! Ei näytä laihtuneen ja on oikein hyvässä kunnossa . Super äiti, hoitaa pennut oikein taidokkaasti. Milalle tullut sellainen tapa ,että käy komentamassa miuta pentuja katsomaan:) Haukkuu miun edessä ja katsoo pää kallellaan ja sitten kävelee pentulaatikolle näyttämään lapsosia;D Pentuja käy katsomassa joka päivä myös Nella ja Inna sekä kerran viikossa myös Isla. Kyllä pennut tottuvat varmasti näin lapsiinkin. Kisut saa käydä pesällä myös ja tietysti Retu. Mila ei ole kenellekkään vihainen ,vaan lapsia saa vapaasti käydä tuijottelemassa ketä huvittaa...Oikein hyvä Mila :)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Pennut tänään täyttävät viikon!

Pennut on tänään viikon ikäisiä:) Kaikki pennut voivat edelleen paksusti. Emo voi hyvin ja ei ainakaan viellä ole laihtunut juuri mitään! Jännityksellä odotetaan, millloin silmät aukeavat:) Salaman turkki on muuttunut jotenkin ruskeammaksi..voi, olla että se on hyvin tummanruskea väriltään?? Anni kävi ottamassa pennuista vikonloppuna kuvia ja ne löytyvät albumista . Kiitos Annille kun jaksaa juosta kuvia räpsimässä.. Ihan hävettää aina pyytää:( No onneksi on tuo digi kamera ,niin ei ainakaan mene rahaa Annilla filmiin! Eilen käytiin myös lenkillä koirien kanssa eka kerran pentujen jälkeen..Milalla tietysti takki tisujen suojana. Retu tuli tosi kipeäksi jaloista sen jäkeen ja ei saanut oikeaa takajalkaa maahan;( Piti siis turvautua kipulääkkeeseen illalla. Pitää varmaan sitten tutkia se uudelleen lääkärissä? Retu on nyt muutaman kerran tehnyt saman ja ei ota takajalkaa alleen ollenkaan. Ei siis riipu siitä onko lenkillä juossut vai ei. Näyttää tilanne huolestuttavalta! No pennut on ainakin ihan tavattoman ihania ja uskomattoman pyöreitä ja jämäköitä. Taitaa tulla kivan kokoisia aikuisena! Laitan painot taas vähän myöhemmin ,kun punnitsen ne päivällä. Veikkaan kuitenkin ,että painavat jo yli 800gr.

perjantai 26. marraskuuta 2010

PAINOT

Mittasin justiin taas pentujen päivä painot:) Ihan säikähdin kun huomasin kuinka paljon ne painavat jo. Ikää siis reilu 4 päivää.
MYRSKY poika. 680gr. (eilen 550)
SALAMA,tyttö. 612gr (eilen 502)
LUMI,tyttö 600gr. (eilen 500)
TUULI,tyttö 640gr.(eilen 540)
SADE, tyttö 672 gr,(eilen 540).

Hyvin on tänään tullut painoa lisää:) Maitoa siis selvästi tulee ;D

Pentu kuulumisia

Oli pakko kirjoittaa ,kun huomasin hauskan jutun...Mila kun lähtee pesästä kävelylle ja huilimaan pentujen nukkuessa se peittää pennut peitolla!!! Ajattelin ensin, että se oli vain yksi sattuma ,mutta nyt toisetkin on huomanneet saman:) Tänä aamunakin se taas oli peitellyt pennut kauniisti pesään. Ei pitäisi olla tarvetta tuohon ,kun Milalla on yksi oma huone pennuille mihin on ovi kiinni jos huoneessa ei ole muita. Hassu koira tuo Mila:D Nyt pennut kun ovat syöneet käyvät pesään makaamaan, jokainen omaan kohtaan . Joskus saattaa kaksi pentua olla vierekkäin. Pentueen ainut poika Myrsky taitaa olla noista kaikista rauhallisin. Oikea viilipytty. Syö mahan täyteen ja sitten makaa selällään tassut taivasta kohti suorana. Ei turhia hötkyile! Tytöt ovat hieman vilkkaampia ja kova äänisiä, aina on joku kisailu niillä menossa. Soittelin tutulle kasvattajalle ja varailin mikrosirutus päivää. Tulee joulun jälkeen siruttamaan pennut kotiin. Kätevää!! Pennuthan menevät pelkästään KENNELLIITON rekkariin ,koska haluan, että ne pääsevät kisaamaan kokeisiin virallisesti . Kuka sitten haluaa myöhemmin, vaikka laittaa pennun paimenrekkariin ,sekin onnistuu perusradan jälkeen! Emo ja isähän on kummassakin rekkarissa. Pentu varauksia aletaan pian ottamaan vastaan halukkailta! Laita vaan reilusti viestiä sähköpostiin ,jos olet kiinnostunut ! Kerron sitten lisää pentueesta. Pentujen isällä FOX ILLA on jo 5 pentua valmistunut pelastus puolen koiriksi ja Foxin siskolla samoin 2 pentua on valmistunut pelastuskoiraksi. Mahdollisesti ???Laitan yhteis omistukseen tai sijoitukseen yhden pennun...

torstai 25. marraskuuta 2010

pentu kuulumisia

Anni kävi tänään ja otti kuvia pennuista. Kaikki kuvat löytyy osiosta MILAN PENNUT:) Teimme siis myös sukupuoli määrityksiä! Aivan kuten olin katsonut jo eilen,joukossa on siis vain yksi poika! Pentue on siis naisvoittoinen:) Kaikki pennut ovat tänään punnituksessa ylittäneet 500gr. painon.
Ääntä tästä pentueesta löytyy ja vauhtia jo. Uskomattoman nopeita ovat ,kun emon tissille kilpaa ryömivät. Jokainen pentu alkaa jo hahmottua omaksi yksilöksi. On hauska seurata kun pennut ryömivät tissille. Kaikilla on oma nisä ja pitävät sen tarkasti omanaan. Tappeluhan siitä tulee ,jos toisen tissille sattuu menemään joku. Sunnuntaina saattaa olla ,että Anni tulee taas käymään ja eiköhän niitä uusia kuvia sitten taas ilmesty sivulle. Mila voi erittäin hyvin ja on tarkka pentujen hoitaja. Pitää pennut puhtaana ja mahat täynnä.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Ensimmäinen yö takana.

Viime yö meni oikein hyvin pennuilla. Painoa on tullut kaikille pennuille kivasti. Maitobaari on siis auennut. Milalla oli nälkä yöllä kello yksi ,joten henkilökunta tarjosi sille ruokaa keskellä yötä :D Hyvin tuo ruoka maittaakin sille. Syö kuin HEVONEN. Nyt päivällä Mila malttoi jopa 5 minuuttia olla keittiössä kun pennut nukkuivat.Äänekkäitä kavereita tuntuvat olevan kaikki. Taitaa tulla reippaita harrastus koiran alkuja niistä? Ensimmäinen vuorokausi alkaa siis olla takana jo. Jos emäntäkin saisi ensi yönä nukuttua paremmin ja ei heräilisi kahden tunnin välein katsomaan onko kaikki varmasti hyvin pesässä!

maanantai 22. marraskuuta 2010

MILAN PENNUT SYNTYI 2poikaa+3 tyttöä?

Tänä aamuna Mila ei halunnut lähteä navetalle eikä ulos ollenkaaan. Piti pakottaa menemään pisulle ja sitten kiireesti takas sisälle. Syy tähän löytyikin kun tulin töistä:) Milalla alkoi pennun teko. Koko aamupäivän Mila seurasi miuta ja vinkui ja oli levoton. Kävi sotkemassa kaikki pedit ylösalaisin. Ensimmäinen pentu syntyi siten 13.08 ja viimeinen 15.15 iltapäivällä.Minun ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin valvoa ,että kalvot tulee heti naamalta pois. Kaikki pennut ovat isokoisia ja hyvin tummia. Luulen että osa niistä on tummia trikkejä:)) Kuten emokin. Kaikilta pennuilta löytyy valkoinen hännänpää;D Pennuilla on myös valkoista jonkun verran ja jokaisella on myös valkoinen kauluri ,toisilla isompi ja toisilla kauluri on pienempi. Kuvia tulee torstaina kun Anni tulee pentuja katsomaan ja kuvaamaan., Pentuja syntyi siis yllätys ,yllätys 5!!! Minusta näyttää kun tarkasteltiin Teemun avustuksella, että siinä on 2 poikaa ja 3 tyttöä. Asiaa varmistellaan viellä muutaman päivän päästä :) Mila on syönyt jo oikein hyvin KIITOS Annelle vinkistä! LIHALIENTÄ sekoitetaan pentumuroihin ja kyllä maistuu. Pennut ovat jo kaikki tissillä syömässä ja Mila hoitaa pentuja todella hienosti. Pennut näyttävät pulleilta ja elinvoimaisilta nyt. Yhtään pentua ei tarvinnut elvytellä ,ne huusivat kaikki kovasti ja painuivat suoraan tissille syömään. Muut roikkuivat tississä kiinni kun toiset vasta syntyivät. Hienosti Mila teki pennut 2 tuntia siinä vain meni koko hommassa ja jopa päiväs aikaan ,kuten sovimme Milan kanssa ! Nyt pitäisi jotenkin houkutella Mila ulos pisulle? Katsotaan miten se onnistuu kun pennut alkaa huutamaaan Milan lähdettyä pesästä? Huomasin, että Mila on todella tarkka pennuista. Kun punnitsin niitä Mila oli todella huolissaan ,mutta nuolasi kuitenkin minua nenälle kun laitoin pennun sille pesään takasin:) Mila ei siis ole ollenkaan vihainen pennuista ihmisille:) Päinvastoin näyttää luottavan ,vaikka pennut huutaa kun niitä nostaa syliin. Aamulla taas punnitaan pennut ja katsotaan tarviiko ne yhtään lisämaitoa! Toivotaan että kaikki pennut pysyvät hengissä ja kasvavat isoiksi koiriksi!

perjantai 19. marraskuuta 2010

tottista retulle.

Eilen käytiin Jennin kera harjottelemassa voi liikkeitä. No tosiaan voi,voi...:) Ekana otin Retulle Ruutua. Tarjoamista ruudun paikkaa. Ekana meni ruudun yli ja jäi makaamaan ihan jonnekkin muualle? Siitä yritin saada ruutuun ,mutta nosti vireen korkeaksi ja alko hosumaan ja äänteli. Käskin takasin sivulle ,jossa HIEMAN rauhottelua ja vireen laskua. Toinen lähetys muutaman syvään hengittelyn jälkeen ,itsellä katse ruudussa. Nyt lähti suoraan ruutuun ja ihan keskelle sinne maate:) Siitä nartsulla palkkausta ,niin että sai roikkua nartsussa vapaasti ja kiskoa.

SEURUUSSA ajatus oikeaan mielentilaan sekä katsekontaktiin. Jenni naksutteli. En uskaltanut ennen liikettä yhtään leikittää koska nousee liian korkeaan vireeseen ja sitten ääntelee ja ei tee tarkasti. Alussa ei kuulunut naksuja kuin harvakseen;( Loppua kohden parani selvästi ,mutta myös kontaktia ei ollut. Havaintona tässä ,että Retu ei käännä päätä kontaktiin ,mutta silmät liikkuu kyllä?? Silmät kontaktissa mutta ei pää?? Mikähän neuvoksi?Pitää miettiä tohon jotain. Jos nami kädessä ,niin super hyvä kontakti ,mutta ei tarkkaa seuruuta. Perusasennot ei hyvät ja tekee hommat namille,josta en pidä ollenkaan.Paikka on kyllä aina hyvä ja ei edistä yhtään. Paljon työtä seuraamisen kanssa!

TAUKO!

Toisella kierroksella otin LIIKKEESTÄ ISTUMISEN: No ei sitten istunut ei! Ekalla ei, tokalla ei, ei edes kolmanella kerralla. Keskusteltiin vakavasti retun kanssa tästä liikkeestä. Löytyi tuo yhteisymmärrys vihdoin ja hieman hidas istuminen ,mutta myös vahva käsky. Pääsin etes palkkaamaan kerran siitä. Siihen jäi tuo liike;D

KAKET: I-S-M- ja S-I ? Tässä takapalkka. Viimesellä nousi hissinä ylös joten siitä palkka ja leikkiä.

TUNNARI: Alussa täyskäännös merkiksi . Nami vasemmalla ja tunnarit oikealla. Haisteli hyvin ja taisi yhtä vähän nostaa ja sitten otti oman ja toi sivulle. AIKA hyvä suoritus nyt. Pikku viilaamista vaille valmis. Jenni naksutteli omasta. Olin jo ennen liikettä sanonut Jennille ,että jos ottaa oman hyvin ei toistoa!! Jenni keräsi kapulat heti pois ,varmuuden vuoksi!! :))

SIINÄ se reeni sitten olikin.

SITTEN Hellä mietosen kuulumisia:) Milan pesä saapui muutama päivä sitten. Onneksi! Kovasti tuo siellä käy makailemassa ja penkomassa peittoja. Nyt on selvästi jo syönyt vähemmin ja ruokaa jää kuppiin enemmän. Varmaan pennut painaa jo ja ei mahdu enempää masuun ruokaa. Tämä on ihan normaalia nartulle tässä vaiheessa . 8 viikoa täynnä ja lauantaina alkaa 9 viikko! Pennut potkivat kovasti ja riehuvat mahassa. Kyllä näkyy kun maha pomppii kovasti. Mila on TODELLA rauhallinen ja juoksu ei oikein enään sovi sen leikkeihin. Nyt ollaan vain oltu paljon sisällä ja levätty koko päivät.Uutena harrastuksena Mila on keksinyt hiirten paimentamisen. Monena päivänä on leikkinyt oikean hiiren kanssa pihalla. Jostain se vaan löytää niitä? Onneksi se ei sentään syö hiiriä. Jos leikki on ollut liian rajua(hiirelle) ja se on kuollut ,niin se jää sitten siihen maahan ja meikäläinen sitten käy sen heivaamassa pois. Kummasti noita hiiren raatoja löytyy useita tuolta pihalta;D Nyt kun lunta on satanut pihalle en uskalla pitää Milaa enään maate siellä. Pelkään että tissit saa kylmää. Kyllähän se menee omaan koppiin useasti jos en ehdi avata heti ovea kun pyytää sisälle. Nyt kuitenkin on jäänyt jopa sisälle kun toiset lähtee navetalle töihin. Parempi olla varovainen nyt kun on enään viiko synnytykseen. Nella sanoi, että Retusta tulee isä Milan pennuille. No oikeassahan se kyllä oli ,jos ei isä niin isäpuoli ainakin;D Tänäänkin olivat kumpikin pesässä yhtäaikaa nukkumassa. Onkohan niin, että kun pennut syntyy on pesässä sekä Mila ,että Retu pentujen kanssa? Taitaa retu olla nykyaikainen isä ja hoitaa oman osuuden pentujen hoidosta.? Uusio perhe varmaan tuo:) Ai niin meillä on myös siirrytty koirilla EU aikaan . Kaikissa EU maissa on vaatimus ,että koirillakin tulee olla valopylväs pissimistä varten:) Kimmo osti uuden pihavalon, jossa on oikea pylväs, kuten kaupungissakin. Nyt saavat siis meilläkin koirat pissiä pylvään juurelle!! Kumma vaan kumpikaan ei ole sitä tehnyt ,joten maalais koiria ovat sitten todistetusti. Eivät ymmärrä lyhtypylväistä sitten mitään, mutta pakkohan se oli hankkia kun laki kerran sen koirille vaatii? :=0 Anni otti Milasta muutaman kuvan, kun kävi viimeksi. Laitan tänne, kun keksin vaan, miten saan ne siirrettyä tänne blogiin?? ANNI APUA!!!!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

tottista ja etsintää!!

Ollaan oltu vähän tässä koira etsinnässä muutamana päivänä:( Lealta pääsi koira karkaamaan ja sitä ollaan yritetty sitten löytää. Koira on kotoisin Lahdesta, joten sille on ihan outoja nämä seudun paikat. Ei ole havantoja enään koko koirasta ollut päivällä ,joten toivottavasti joku olisi sen ottanut kiinni ja se sitten löytyisi pian...Harmittaa kasvattajan puolesta olisi niin toivonut, että se olisi antanut itsensä heti kiinni. Koira on Bordercollie ja sinivalkea narttu. Koiralla on juuri juoksu ja se ei ole antanut ottaa kiini. Karatessa sillä oli hihna perässä..huh.huh! Jos joku nyt näkee tämän koiran jossain täälläpäin toivottavasti ilmottaisi vaikka miulle :) Nyt on vasta 3 päivä sillä tuolla maastossa, joten toivoa on viellä jäljellä yhä!
Milan vointi on edelleen super hyvä! Maha on selvästi pudonnut alas ja sillä on hieman vaikeuksia maata kyljellään;D Tuntuu nukkuvan mahallaan tai selällään melko useasti. Ruoka maistuu edelleen hyvin. Pennut liikkuu kovasti mahassa ja sen näkee kun katsoo etäältäkin. melkoisia potkijoita tuntuu olevan. Mila on ruvennut viihtymään enemmän sisällä. Työaikaankin se pyrkii eteiseen maate ja syömään muroja. Parempi näin ei saa kylmää tisseihin ainakaan kun ei nuku ulkona. Reilu viikko enään pentujen syntymään..Kääk!! Paniikki alkaa iskemään ihan todella pikkuhiljaa. Vitsi, että Annikin on jo mennyt töihin takasin ,joten päivällä ei siis siitä paljon apua ole! No jospa tämä tästä menee ihan ok?

Perjantai iltana harkat nuorten kanssa. Paikka Robbarin piha.
Retu oli vain miulla mukana ,koska en halua Milaa autoon pitkäksi aikaa makaamaan:)

Retulla alotin PAIKKAMAKUULLA: Jäi ekana hieman vinoon makaamaan. Rauhallinen makuu muuten, vähän silmillä katseli ketä muita mahtaa olla ryhmässä maate? :) Ekalla maahan ja ekalla ylös. Ihan hyvä makuu. Otettiin toinen lyhyt heti perään. Nämä ok. Nyt jopa suorassa maaten;D

RUUTU: Suoraan lähti ruutuun ja melko keskelle meni . Otin loppuun asti liikkeen ja palkkasin sivulle tulosta lelulle. Hyvä kokonaisuus tässä. Ei ennakoinnut ruudusta lähtöä, hyvä!

TUNNARI: Pinja vei kapulat. Mie tein alkuun täyskäännöksen ,että siitä tulisi selvä merkki liikkeseen. Juusto vasemmalla ja kapulat oikealla. Ei ottanut juustoa vaan lähti reippaasti kapuloille. Haisteli kauniisti vasemmalta oikealle ja oman kohdalla otti heti!Naksu pelissä! Pikku mälväystä ja pudotti kapulan miun eteen. Toinen sama mutta kapula tuli jopa sivulle nyt!!! On se kumma jos ekalla ottaa kerran super hyvin tunnarin ,miksi pitää tehdä viellä toisto?? Ensi kerralla jos ekasta onnistuu saa heittää miuta jollain raskaalla päähän ,että tajuun jättää siihen! Ei toistoja jos menee rauhallisesti omalle ja tuo sen nätisti!!
Jätettiin sitten Retulle siihen se reeni. Hyvä mieli tosta tunnarista nyt!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Aurinkoa ja mökkeilyä.

Tänä aamuna oli aivan ihana ilma. Pakkasta ja aurinkoa sopivasti. Lähdimme käymään mökillä hakemassa petivaatteet pois . Järvi oli rannasta kirkkaassa jäässä ja aurinko paistoi ihanan lämpimästi. Tuli hieman haikea olo kun todella kesä on loppunut ja talvi alkamassa. Tokihan talvellakin voi nauttia mökkeilystä saunomalla ja makkaran paistolla. Suunnittelimme jo menevämme luistelemaan mökin rantaan kunhan jäät tulevat vahvoiksi. Oikeastaan ihanaa kun talvi tulee ja menee ! Pian jo kesä alkaa taas... Lypsyaikaan sitten Kimmo meni navetanvintille ja sanoi ,että kettu oli vintissä? olenkin ihmetellyt mitä koirat intoilevat sinne vinttiin useasti? Taitaa siis kettu siellä asustella ja hiiriä pyytää? No asukoon sitten meidänpuolesta..mahtuuhan tänne meille yksi kettukin viellä ;D

Milalla maha kasvaa kivasti ja hellä mietonen pyöristyy kuin potkupallo! Vauhti on kuin hidastetussa filmissä se terävin kärki Milalta puuttuu jo! Juoksee kyllä reippaasti viellä ,mutta ei pitkiä matkoja enään jaksa. Mietin kun tänään pallon perässä juoksi ,että kyllä pennut saa nyt kyytiä kun maha pomppii noin kovaa! Meinasi tänäänkin vasikoita lähteä paimentamaan tarhaan ,mutta petty kovasti kun kielsin. En uskalla antaa sen enään sitä tehdä.

Lauantaina otettiin sitten pyhäpäivän kunniaksi nuorten kanssa reenit. Paikkana Juvakan kenttä.

Tarkotus oli ottaa vain Retu mukaan ,mutta hellä mietonen änki itsensä autoon ,joten kumpikin oli muka Retulle: Ekana Ruutu:
Ensin yksi ruutuun tarjoaminen. Läheltä meni ja keskelle tarjosi. Tästä kehut ja makkaraa.

Toinen ruutu kaukaa ja meni ekana ihan etureunaan ,josta käskin uudelleen ruutuun ja sinne keskelle itsenäisesti maahan. En nyt huomauttanut maahanmenosta kun meni keskelle hyvin. Makkaraa palkaksi.

METALLI: Tämä ok. Pitää vain muistaa odottaa hetken ennen irrotusta.

TUNNARI: Makkarat vasemmalle ja tunnarit oikealle. Käsky namit. Meni nameille söi ja siitä käsky ETSI. Lähti hyvin ja haisteli nätisti. Otti oman ja toi nopeasti. JEEE!!!! Hieman mälväsi kapulaa ,mutta arvatkaa otanko siitä huomautusta Retulle?? En, mälvätköön vaan kunhan tuo oman nätisti!!! Unohdin jopa naksauttaa kun olin ihan äimänä tästä! Toinen samanlainen ja nyt naksu pelissä mukana. Jokohan nyt tää meni sille perille.?

LUOSETULO yksi pysäytys takapalkalla.

Lähti hitaasti ,mutta pysähty hyvin. Jes. PYSÄHTY! Tulkoon vaikka ryömimällä nyt kunhan pysähtyy.

Lopuksi leikkiä.

MILA: Kun laitoin Retun autoon änkesi mila kentälle ;D No ajattelin että otan sitten yhden noudon..

EKA nouto. Palkka pysymisestä.
Toinen nouto: Haki hienosti ja toi eteen. :) Palkka letti lelulla.

PIKKU seuruu lopuksi.
Jouduin huomauttamaan muutaman kerran edistämisestä. En meinannut päästä palkkaamaan kun edisti ja oli kauhen innokas :)) Liikaa yrittämistä selvästi Milalla?
Lopuksi letillä leikkiä ja Milahan osaa ottaa lelun ja pitää kivaa itsekseen. Jennin kanssa me katottiin kun Mila sillaili itsekseen ja nautti lelusta. toi välillä sitä vedettäväksi ja taas juoksi pitkin kenttää ja heittelli ja tappoi lelua. Ilmeisesti oli oikein hauskaa sillä? Tekisi vaikka mitä taas kentällä ,mutta ei kehtaa toista juoksuttaa enään..

Ostin Milalle netistä pentuaitauksen jossa on tarkoitus pitää se synnytyksessä ja pentujen imetyksen aikaan:) Toivotaan että tuovat sen tälläviikolla kotia pihaan?Milalla on jo 7 viikko alkamassa ja pesän olisi syytä saapua ajoissa. Kävin ostamassa myös pehmeän alustan siihen ja kertakäyttösiä pintakuivia alustoja sille. Nyt ollaan jo varauduttu oikein kunnolla pentuihin. Pitää muistuttaa viellä eläinlääkäriä tulevasta synnytyksestä , osaa olla varuillaan jos jotain apua tarvitaan:) Mitähän viellä pitäisi muistaa hoitaa? Tästä onkin aikaa kun talossa on syntynyt pentuja viimeski, tosin kissoja ovat ennen olleet. No kissa tai koira sama juttu toi synnytys ja imetys aika varmaan?=)

torstai 4. marraskuuta 2010

parkkihallissa

Illalla mentiin Jennin kanssa reenaamaan voi, voi liikkeitä:) Paikkana parkihalli joka oli todella hyvä paikka häiriö reenille. Välillä piti pysähtyä odottamaan kun mopo pojat rälläsi niin, että omia ajatuksia tuskin kuuli! Mila jäi kotiin lepäämään. oli tosin erimieltä asiasta olisi lähtenyt kyllä mukaan..

Retu: Ekana otettiin ruutuun tarjoamista. Retulle tämä uusi juttu ja huomasi ,että oli alkuun ihan ulkona. Tunnarit olivat lattialla hujanhajan ja Retu taisi käydä jopa yhden sieltä alkuun hakemassa. Jenni otti kapulan pois ja homma jatku. Lähellä ruutua ja siitä pikku heitsillä kohti ruutua. Tarjosi ensin törpön viereistä paikkaa puolet ulkona ruudusta. Odotin ja siirty keskemmälle. Jenni naksutti oikeasta paikasta. Tästä juusto palkka. Näitä otettiin useampi otos. Alkaa jo hokaamaan mitä tarkoitan tällä ;D

SEURUUTA: Pikku askelia ja naksu katsekontaktista. Retuhan pitää hienosti paikan kyllä ,mutta kontakti puuttuu ajoittain. Toinen otettiin perään ,jossa pitempi seuruu matka ja katsottiin missä se kontakti putoaa.? Putoaahan se ,mutta korjaa kyllä välillä sitä! Tähän vaan enemmän kiinnitettävä huomiota. Nyt pikku siirtymissä ei vinkumista ,mutta kuten Jenni sanoi kuullostaa hieman Malin seuruu ääniltä ;( Siis virettä alemmaksi edelleen ja siitä ne äänet häviää! (toivottavasti) Nyt mielestäni kiva asenne seuruussa . Seuruussa tunnarit oli maassa ja seuruutin tunnareiden päältä, ei reakoinut niihin!

TAUKO

Alotettiin KAKELLA: Ekana taisi olla I-S-M-I ja palkka miulta vieressä. Jenni naksutti. Matka noin 5 metriä. Muuten hyvä ,mutta seisomisessa kaksi käskyä ja apuja vartalolla.
Toinen kake takapalkalla. Tämä ok ,paitsi 2 käskyä seisomiseen. Lopuksi yksi M-S-M ,nyt nousi heti hissinä ja palkka takapalkkana.

TUNNARI: Koira sivulla ja tein täyskäännöksen . Juustoja koirasta vasemmalla ekana ja tunnarit oikealla . Meni nameille söi ja lähti etsi käskyllä tunnarille. Haisteli kivasti ja meni omalle ja söi namin ja nosti oman. Pudotti ja otti viereisen ja toi miulle. Mie en näyttänyt ilmeelläkääm onko oma. Lähetin uudelleen ja nyt jätti vasemman namin ottamatta . Meni tunnareille ja haisteli. Otti oman Jenni naksutti . Toi miulle ja siitä namipalkka ja rauhalliset kehut. Olisi ottanut ekalla oman ,mutta harmillisesti Jenni ei ollut skarppina ja ei muistanut naksuttaa. Retu meni hölmöksi ja luuli ,ei oma joten otti viereisen;( Pitää olla nyt tarkkana että alkuun se naksu tulee varmasti. Hyvä rauhallinen tunnetila tähän retulla. Meni jopa rauhallisesti kapuloille ja ei intoillut . Haisteli jopa kaikki nätisti ja otti sitten oman kyllä! Näin jatketaan harkkoja toistaiseksi.

RUUTU: Eka lähetys . Lähti suoraan ruutua kohti ,mutta kaarsi Jennin luo. Johtui varmaan siitä kun Jenni oli kyykyssä? Näitä pitää harjotella lisää (kyykkyjä). Lähetin uudelleen ja nyt ruutu löyty kyllä. Meni käskystä maahan ja palkkasin sen ruudussa pallolla. Lopuksi narupallo leikkiä .

Kiva harjoitus pikkumokista huolimatta:) Hyvältä näyttää nyt! Huomiona se että Retulle ei saa lelu olla näkyvissä. Alkaa tuijottaa lelua niin tiiviisti ,että ei muista tehdä mitään. Näkyy vahva silmäkoira ominaisuus tässä,kuten myös luoksetulossa ,eka pysäytys liikkuu ja tuijottaa kuin olisi paimentamassa :) Tätä ei ole Milalla havaittu. Retulle ei myöskään saa olla namia käsissä. Kulkee nenä kädessä kiinni ja rupeaa hosumaan . Ei hyvä! Siis palkat piilossa ja vasta liikkeen jälkeen lelut esiin... Siis vahva silmäkoira !! Vasta tulee ikää 6 vuotta koiralla ja jo NYT, sitten ohjaaja tajuaa tämän ominaisuuden siinä. ? Kaikkea sitä oppii, kun on ottanut paimenlinjaisen koiran itselleen.. Nimittäin Milan kanssa on tullut opiskeltua tätäkin alaa ihan eritavalla. Eräs henkilö sanoi vasta äsken miulle ,että koirat oppii ,mutta me ohjaajat ei vaan muututa! Olen asiasta eri mieltä. Itse ainakin olen ruvennut tekemään tottista eritavalla kuin ennen . Tämä on enemmänkin kokoajan koiran lukemista ja oppimista ja miettimistä miten tehdään ja miksi koira teki niin kuin teki! Kaikki harjoitukset nykyjään mietin tarkkaan valmiiksi ja myös miten sitten teen jos tulee ongelma ja miksi se tuli? Tämä on yhtä aivojuppaa ja siksi se onkin niin haastavaa ja mukavaa:)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

aamu reeniä

Tänä aamuna otin töitten lomassa retulle harkkaa. Mila oli ihan intona ja yritti kokoajan tulla sekaan seuruuseen ja kakeen:) Sillä on kova into tehdä tottista kun kaikki muut on jääneet tauoille agi ja paimennus! Retu:

KAKET: Matka 10 metriä keskellä lehmien pöytää ;D
Ekana M-S-I- ja M-S-M-S-I. Ekalla eteni vähän ,johtuen siitä kun Mila änkes viereen tekemään omat kaket. Toisella ei liikkunut yhtään. Mila teki muuten kaket ok.

Pysäytys lelulla seisomaan. Heitin lelun ja takas tullessa pysäytys. Tämä oli hieno!

SEURUU: Käännöksiä ja pysähdyksiä ja pikku siirtymisiä. Alkuun siirtymisissä liian kova vire ja siitä ääntelyä ja hosumista. Tästä en pidä:( Jotenkin seuruu ei ole hyvä kun kontakti tippuu. Tähän pitää tehdä jotain temppuja palkkauksella. Naksu mukaan seuruuseen. Vire alemmas?

LIIKKEESTÄ istuminen. Tässä ei mitään hiomista :)

Illalla reenit prisman parkkiksella Jennin ja Agon kera. Siellä otan tunnarin kun ei ole tuuli haittana :=) Naksulla! ja seuruu on myös ohjelmassa.

Mila voi oikein hyvin ja pennut kasvaa kovasti mahassa. Ruoka maistuu hyvin. Vähän on Hellä mietonen rauhottunut ja turhat liehumiset on jääneet pois. Toko on kova sana nyt ja sitä tehdään päivittäin sille:)

maanantai 1. marraskuuta 2010

Hommissa kokeessa

Eilinen päivä meni LAU:n hallilla toko kokeessa töissä.Olin auttamassa Annia kehien teossa ja juoksin laittamassa hyppyä paikalleen ja korjaamssa kehää. Päivä meni kivasti siinä. Ja päivän kohokohta AGO valmistu TK 2 . Onnea Jennille ja Agolle hienosta suorituksesta ja tietysti luokka voitosta!!Me teimme sen JENNI!!! Taisi ne onnen ja helpotuksen kyyneleet valahtaa sittenkin silmiin Jenni! Kyllä kannatti taas reenata kovasti yhdessä ja vihdoin tuli se hieno tulos! Tervemenoa VOI,VOI luokkaan vaan Jenni ja AGO! Siitä tulikin mieleen ,että seuraava tavoite on meillä Helmikuun koe Retulla/Agolla voittaja luokkaan. Nyt ruvetaan repimään hikeä ja verta ja saadaan se ykkönen todella siitä luokasta!! Mila on lomalla kisasta joten Retulle reenit tohon tavotteeseen. Mitä retu jo osaa?

SEURUU: ihan ok . pitää laskea hieman virettä siinä ,että saa ääntelyn pois. se on kyllä tosi pientä ääntä ,mutta en pidä siitä:) Tarkistetaan oikeanlainen palkkaus tähän./Nami ehkä???

LIIKKEESTÄ Istuminen: Tässä taitoa pidetään vaan yllä. Se on ihan ok liike.

LUOKSETULO. Eka pysäytys paremmaksi. Muuten ok.

HYPPYNOUTO. Tämä ok. Pidetään vaan este aika alhalla harkassa.

Metalli nouto: Ihan ok. Hakee kivasti. Tässä tarkkana pitämisessä ennen luovutusta.

KAKET: Pidetään taitoa yllä. Tarkkana että pysyy maassa loppuun asti.

TUNNARI: Tässä sitä työtä viellä jonkin verran:) nyt kuitenkin hyvällä mallilla jo! En viitsi huomautella pikku mälväyksestä koska tulee epävarmaksi heti. Riittää kun oma nousee nätisti ja tuo perille asti:)

RUUTU: Tämä muuten valmis myös ,mutta tehdään koemaisia suorituksia paljon:) Tarkkana myös ,että tulee oikein seuruuseen sivulle lopussa. Siinä pitää tarkistaa palkkausta nyt. Vahvistaa ruudussa paikkaa.

PAIKKAMAKUU: Ollut aina varma liike . Sitä vaan pidetään taitoa yllä.

Tässä taisi olla kaikki liikkeet. Tiukalla harkalla ei paha saavutus ykkönen? Nyt vaan sitten reeni hommiin ;D Onneksi Retulla kestää vire ilman palkkausta kokeen ajan ja on helppo nostaa pikku jutuilla kesken kokeen! Tähän ei tarvitse paljoa kiinnittää enään huomiota ;=)

lauantai 30. lokakuuta 2010

AGIA ja TOTTISTA

Käytiin viimeiset agility reenit Milan kanssa torstaina ja perjantaina. Torstaina oli ryhmä reenit ja Johanna oli tietysti kouluttaja. Milalla sitten otti myös pienet radat ja hypyt oli tietysti hyvin alhaalla. Ryhmäläiset sanoivat Milalla selvästi näkyvän mahan:) Itse sitä on huono nähdä kun koira pyörii jaloissa 24/7 :) Sitä vaan ei jotenkin näe, että mahaa alkaa olla ihan mukavasti. Perjantaina sitten aamupäivällä viellä tehtiin pikkuista reeniä keskenään Johannan koirat ja Mila. Keskustelimme samalla otetaanko viellä agilityä ja päädyimme tulokseen ÄITIYS loma! Tuntuu vaan niin kauhealta kun se hyppää esteitä ,että jos sattuu jotain ja pennut tulee kesken ulos? HUH, joten parasta vaan antaa masun kasvaa nyt ja alkuvuodesta sitten taas aloittaa harjoitukset. Tämä ei tarkoita kuitenkaan laakereilla lepäämistä;D EI EI! Tottista otetaan jokapäivä Milalle kyllä. Henkinen hyvinvointi on tärkeää myö nuorille äideille ;D

Tänään siis tehtiin seuraavaa: MILA

Kiertoja puuntakaa. Alku lämmittelyksi.
Sivulle tuloja ja siitä seuraakäskystä palkka pallolla.
Seuruuta muutama askel lähinnä paikan hakua. Pallo palkka
Liikkeestä seisominen. Tämä oikein hyvä pysähty jopa heti. Pallo palkka

Navetalla lypsyllä pari kakea M-I ja I-M . Matka noin 5 metriä. Nousee ihan kivasti nyt.
Pari maahanmenoa keskellä lehmä pöytää;D Ja menihän se.. Loppu ilta sitten huilia vaan.

Retulla meni päivä riehumiseksi, kun Tytöt olivat meillä hoidossa ja tietysti ulkona piti tehdä Retulle pallo leikkejä ja koiran jahtaamis leikkiä. Retu juoksee edellä pallo suussa ja pikku tytöt perässä ja yrittää saada Retua kiinni ;D Tämä on hauska leikki kaikista ja Retu pitää siitä erityisesti. Retu oikein tekee hienoja nopeita äkki käännöksiä kun tytöt meinaa saada kiinni. Tässä leikissä sitä kunto kasvaa kaikilla kivasti!

tiistai 26. lokakuuta 2010

reeniä

Ensin kuulumisia Milalta. Mila voi oikein hyvin ja alkaa kivasti pyöristyä. Pennut taitaa liikku jo, koska eilenkin Mila pysähty äkkiä ja kävi istumaan. Korvat meni ihan luimuun ja kuunteli selvästi jotain. Rupesi tuijottamaan mahaansa ihan tyhmän näköisenä :) Mietti varmaan mitähän siellä masussa oikein mönkertää? Itse olen koitellut sen mahaa ja selvästi tuntuu möykkyjä sillä! Milalle ollaan päivittäin tehty kakeja ja seuruuta vähän. Huilii vaan enemmäkseen nyt. Agilityä meinataan tehdä viellä varovasti. Hypyt alhaalla ja keppejä sitten hiotaan varmaan enemmän. Taitaa tuo A este ja keinu saada pian jäädä pois harkoista. En halua ottaa mitään riskiä nyt. Toisaalata pienet helpot reenit ei varmasti ole pahasta pysyy kunto hyvänä. Maltilla siis tehdään nyt. Katsotaan miten kauan viellä voi agia sitten tehdä? Ruoka maistuu kovasti jo ja ollaan oltu tarkkoja nyt ,että saa varmasti kaiken energian mitä odotukseen tarvitsee. Madotukset alkavat ensiviikon lopulla. Pitäisi varmaan alkaa miettimään minkälaista pentulaatikkoa sille ruvetaan väsäämään. Retulla on tarkoitus nyt sitten reenata vähän enemmän. Jenni tossa usutteli menemistä alkuvuoden kisaan Retun kanssa. Nyt näyttää sillä ainakin intoa olevan reenata. Katotaan mihin tässä viellä meinataan mennä:)

Eilen siis ABC pihalla kera JENNI ja AGO ja RETU ja MIE.

Päätarkotuksena oli Agolle AVO luokan kisa reeni. Mie liikkurina ja Jenni teki:)
Hyvin on liikkeet hallussa ja jos menee nappiin kaikki tulee se viimeinen ykkönen sitten Agolle! Pidetään peukkuja;D

Retulle otin ensin KAKET : M-I-S-M-S-I-M . Matka varmaan joku 12 metriä. Hyvinhän se nousee ja pysyy jopa asennot liikkumatta. Ainut missä sentin tai kaksi liikkuu on se M-S. Ei kuitenkaan pahasti. Pirulainen nousi kuitenkin istumaan ennakkoon kun tulin sivulle;( otin siis viellä läheltä M-I-S-M ja nyt sitten pysy. Palkka lelulla.

LUOKSETULO: Pysäytykset S ja M . Ekassa pysäytyksessä pikkuista paimennusta nähtävissä. Ei paha kuitenkaan. Toisessa hieman hidas maahanmeno. Meni kuitenkin:) Siitä sivulle ja palkka lelulla. Toinen luoksetulo takapalkalla. Seisomisesta vapautus palkalle tämä kait OK? Siinäkin taisi seisomisessa vähän paimentaa ? No höh!

TUNNARI. Oma heinikkoon piiloon. Ekassa vein tunnarin piiloon ja käännyin täyskäännöksen sivulla. Rauhoittelin ja lähti kuitenkin sekunnin ennakkoon;( Annoin mennä ja löytyihän se kapula! Pientä mälväystä tuodessa ,ei kuitenkaan nyt paha. Palkka luovutuksen jälkeen lelulla. Toinen oma piilossa ja rauhottelu ennen lähetystä. Löyti heti ja palautus ok Pikkuista mälväystä nähtävissä edelleen..Iloinen suoritus kuitenkin pääasia.

Siinä oli Retun reenit. Nyt sillä intoa piisaa ja on ihan hulluna reeniin. Taitaa lääkekuuri tehota. Jospa se olisi tuossa kunnossa alkuvuonna niin olisi kyllä ehkä mahista VOI luokan ykköseen. Tietää vaan PALJON reeniä ja sitähän me kyllä voidaan tehdäkkin.
Tunnari ja Kaket on Retun heikkous ollut ja nyt näyttää jopa melko hyvältä nuo kumpikin. Ehkä pikkisellä reenillä ,noin joka päivä otettuna päästään kisoihin? Katotaan nyt!!

perjantai 22. lokakuuta 2010

ULTRASSA

Aamulla sitten lähdettiin sinne ultraan. Kyllä jännitti kovasti! En muista mikä olisi jännittänyt enemmän koskaan.? Mitä lähemmäksi tulimme klinikkaa sitä enemmän perhosia oli vatsan pohjassa. Mila selälleen pöydälle ja geeliä mahaan. Hienosti neiti anto tutkia itsensä. Ajatteli varmaan .että tyhmiä kun raahaavat tänne nukkumaan.. Sieltähän ne pennut suoraan pommpasivat silmille!! Ei mitään epäselvää tiinehän se oli! Ultrassa näkyi 3-4 pentua :)) Värejä ja sukupuolia ei kuulemma pysty sanomaan vitsaili lääkäri ;D Meitä oli huoneessa varmasti useampi onnellinen ihminen. Lääkäri sanoi viellä lähtiessä ,että toivottavasti ei nähdä kun pentu tarkastuksessa:=0 Olin aivan samaa mieltä asiasta! kyllähän me tehtiin paljon töitä näitten pikkuisten eteen, onneksi nyt ollaan tässä tilanteessa ,että ei tullut turhia unelmia. Ultra näytti ,että pennut olivat jo ehkä 31-32 vuorokautisia. pitää varmaan paikkansa koska Tapio sanoi silloin ,että pitää muistaa synnytys alkaa 3-5 vuorokautta aikaisemmin. Oli siis oikeassa! Siirrostahan on nyt 28 vuorokautta oikeasti. Milalle otettiin sitten mukaan matolääkkeet ja penturuokaa joka voidaan aloittaa jo nyt sille. Hyvin näytti tuo muro maistuvan kun tarjosin kotona. Ruoka tuntuu kelpaavan mainiosti sille. Nyt Mila siirtyy sitten navetta töistä lomille ja Retu saa tehdä ne hommat. Harkkoja ja reeniä tottiksessa kyllä tehdään viellä ,että kunto pysyy hyvänä. Agia harjotellaan myös ,mutta korkeat hypyt on nyt kielletty! Kyllä jännittää jo ,että osaan hoitaa pennut hyvin ja kaikki menee loppuun asti toivottavasti hyvin? Ihanaa kun voi sanoa nyt ääneen MILA ON SIIS TIINE!!!! :D Tässä blogissa tulee varmasti päivityksiä paljon odotus ajasta ja pennuista. Nyt pitää laittaa heti viestiä sille Tapiolle Tampereelle ,kun käski ilmottamaan onnistuko siirto ja onko tiine :))

tiistai 19. lokakuuta 2010

kuva Foxin pennuista..


Kävin kurkkimassa Foxin kotisivuja ja huomasin ,että Foxille oli syntynyt sinne pentuja:) Ihana kuva . Laitan tässä sen tähän sivulle. Kuvan kopiointi on ehdottomasti kielletty!!! Täytyypä kysellä kumpia ovat :D

maanantai 18. lokakuuta 2010

Kuvia...




Eläinlääkäriä ja tottista

Torstaina aamulla huomasin Milalla kaulassa ison patin. Tutkin tarkkaan mikä siinä voisi olla.. ja APUA punkki tietysti;( .Ihka elävä viellä joten se oli aiheuttanut sen patin. Poistin punkin ja sydän kurkussa soitin lääkärille. Mentiin sitten siellä käymään ja tutkittiin tilanetta. Halusin varmistua viellä asiasta ja otettiin verikoe punkki taudin kontroloimiseksi. Vastaus tulee sitten varmaan tälläviikolla? Hoidoksi heti lääkekuuri ja rasvaa pattin! Toivottavasti päästiin pelkällä säikähdyksellä? Onnea oli kuitenkin siinä ,että jos Mila on tiine on mennyt se tärkein aika ohi pentujen kehityksessä ja tästä ei ole niille vaaraa. HUH! Lääkekuurilla kuitenkin nyt ollaan ja ainakin 3 viikkoa. Lääkkeen loputtua otetaan uusi koe ja sitten nähdään onko vastaaineet nousseet vai ei? Voi olla että kuuri jatkuu viellä siitä pariviikkoa. Nyt olen tarkkana ,että ei tule mitään hankaluuksia punkin takia. Perjantaina on päivällä sitten ultra:) Katsotaan onko siellä pentuja vai ei. Olen hionut mielessäni vaihtoehtoja jos olisi tyhjä ,mitä sitten? Ehkä sitten päädyn Milan leikkuuseen ja jatketaan tokoa vaan eteenpäin uudella innolla. Eihän se ole maailman loppu jos ei tulisi pentuja?? No ei mennä asioiden edelle viellä;D Retukin on nyt lääkekuurilla jalan takia. Kyyner vaan vaivaa ja se repii sen verelle kokoajan. Toivottavasti nyt asettuu tuolla lääkkeellä. Lähinnä sillä pyritään siihen ,että ei saa mitään tulehdusta niveliin. katsotaan kuinka käy? Tottista on siis reenattu edelleen kummankin kanssa. Sunnuntain reeni nuoriso porukan kanssa.

Eka paikkamakuu jossa Retu :

Menin piilloon auton taakse. Makasi ihan paikallaan koko ajan. Voi että on helppoa nuo makuut Retun kanssa. En muistakkaan kuinkA KIVAA ON KISATA KUN PYSYY MAASSA:)

KAKET: I-S-M-S-I-M- Nousi hyvin ja ei liikknut yhtään. Toimi kuin junan vessa! Jippii. Matka oli 10 metriä. Pysy jopa maassa kun menin sen viereen. HYVÄ ,HYVÄ!

Pikku seuruu . Paljon käännöksiä ja pysäytyksiä. Juoksu ja hidas nopeus myös. Hieno seuruu muuten ,mutta ei pysy kontakti. Uskon sen johtuvan jalasta?Muuten ihan ok suoritus. Pidin sen tavasta seurata muuten.

MILA: Paikkamakuu piilossa. Jenni vahti miten Mila suorittaa:)
Alussa meni hyvin maahan ekalla. Jäi vähän vinoon:( En kuitenkaan korjannut nyt.
Hieman hätäili ensin mihin katosin. Kuitenkin pysy ja rauhottu kun otti lonkka asennon. Kävin välillä palkkaamaassa maasta. Uusi piiloon meno. Nyt ei mitään ongelmaa. Lyhyt aika koska oltiin kaupan pihalla ja siellä oli melkoinen meno just 12 . Oli jopa ihmisiä kävellyt Milan edestä ja takaa. Pysy hyvin kuitenkin! Palkka namilla maasta.

SEURUU: Jenni naksutti. Nyt tuli jopa naksautuksia useasti :) HYVÄ! Otin tahalleen vasemmalle kääntymisiä monta. Ihan mukava seuruu.
KAKET: I-M-I-M . No jopas jotakin kuinka hyvin ne meni?? Jenni naksutti. Nousi nopeasti ja varmasi joka liikkeen. Jennikin sanoi ,että olipas hyvät nousut;D Matka joku 4 metriä. Taitaa alkaa tajuta mitä ne kaket tarkoittaa?

Tällä erää ei muuta otettu Milalle. Teemana oli paikkamakuu siis..Jäi tosi hyvä mieli tuosta paikkamakuusta nyt. Ehkäpä tuo alkaa jo sujumaan ?

Anni laittaa yhden kuvan SANTUSTA ja miusta tänne kun ehtii. Anne on sen napannut . Kuva otettu Juvalta, jossa oli siis ihan mukavasti lunta jo! Käytiin siis lauantaina Milan kanssa siellä koittamassa lampaita. Ei menty perusradalle sitten ollenkaan. Siellä ei ollut luultavasti punkkeja pellolla tai ainakin uskoisin niin? "ellei ole syntynyt talvi punkkeja" :) Lunta kyllä oli riittävsti!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

tottista

Eilen ja tiistaina Jennin kanssa reenailua.

TIISTAI . MILA

Uusi kenttä Milalle. Vähän ensin katseli kun oli pimeää ,mutta ei pahemmin ottanut häiriötä.
SEURUU: Jenni katso kun Mila oli oikeassa paikassa ja naksutteli siitä. Eipä tullut montaa naksausta. luulin jo Jennin nukahtaneen:) Olihan se hereillä ,mutta Mila vaan edisti ja poikitti niin paljon;D Saatiinhan me muutama hyväkin otos siihen illalle.
Mietittiin jälkeenpäin miten asiaa voisi korjata vai kannattaako edes yrittää? Onko tuo vaan sitten Milan tapa seurata? ehkä johtuu osittain siitäkin ,että on niin hyvässä kontaktissa ,että ei vaan pysty parenpaan??Katsotaan mitä siihen voisi viellä keksiä?
Nouto: Metalli.

Tämä PRO MIlalla. Eipä tuohon ole paljoa lisäämistä. Lähti hienosti ja ripeästi hakemaan ja luovutus edessä ok.

Nouto.Puinen. Ensin otettiin niin ,että Jenni vei kapulan ja odotti siinä jos Mila lähtee käden liikkeestä ,niin nappaa kapulan pois. Ja lähtihän se.
Toinen setti tehtiin niin ,että mie otin Milan sivulle ja nouto käskystä sitten annoinkin lelun. Nyt alkoi pysymään. Ei lähtenyt enään käden liikkeestä vaikka heitin kapulan :) Pari kapulan hakua heitosta . Pysy käskyyn saakka.
Lopuksi otettiin viellä kapula Milan ja miun väliin ja siitä käskyllä kapula eteen. Tämä ok.

Liikkeestä seisominen. Ei meinannut pysähtyä,oli niin katse kontaktissa ,että ei muistanut topata jalkoja :) Sama uusiksi ja avulla nyt pysähty. palkka seisomisesta.

TUNNARI:

Oma ja kaksi hajustamatonta. Jenni naksutti oman kohdalla. Laitoin kapulat nurmikkoon ja oli hieman hämärää:) Lähti ilosesti ja alkoi etsiä. Otti heti oman ja toi eteen. Taisi yhdenkerran pyöräyttää hampaissa;( Muuten erinomainen .

RETU: NOUTO: Metalli. Ihan perus settiä tämä. Ei mitään huomauttamista.

TUNNARI: Nurtsilla oma ja pari muuta. Jenni naksutti kun oma löyty. Ekan kerran liikutti vierasta ,mutta toi oman. Ja toisella otti oman heti. Hyvä ,hyvä alkaa sujumaan jo.

EILEN : Retu ei suostunut lähtemään harkkoihin ja jäi sisälle maate ? Vaivaa jalat. Lähdettiin sitten Milan kanssa.

Mustin ja Mirrin piha ,koska oli valoa:) Kera Jennin ja Agon.

KAKET: Matka noin 4 metriä. Jenni naksutti. I-M-I-M . Nousi jopa ekalla heti . Vähän hidasta viellä ,mutta nousee jo kivasti. Tästä Milan lemppari letti lelu ja kyllä Mila lähtikin juoksemaan lelun kanssa pitkin pihaa:)

KIERROLLA pysäytyksiä. Pari ekaa palkka pysäytyksestä lelulla ja viimeinen kutsuin luokse ja heitin lelun taakse. Nämä ihan ok.

NOUTOA: Sama kuin Tiistaina. Palkka välillä käskystä ja sai sitten noutaa lopuksi kapulan kun pysy käskyyn asti.

TUNNARI. Oma + 4 kpl. Jenni naksutti. Lähti hyvin ja otti oman heti kun nenä siihen sattui. Palkka edestä luovutuksessa. Pallolla heittoa lopuksi. Viimeiseksi lähdettiin koirien kanssa pikku lenkille ja samalla mietittiin kaikkea koiriin liittyvää juttua.. Kiitos Jennille taas avusta.
Milalla ja Agolla samanlaiset takit päällä ja kyllä koirilla oli varmasti lämmin ,vaikka oli melkoinen tuuli ja taisi asteita olla vain 3. Mila jopa teki reenin takki päällä ,vaikka ei kyllä oikein tykkää pitää takkia. Ehkä katsoi että kaverilla samanlainen ,joten kai sitten voi tehdä se päällä harkkaa..

maanantai 11. lokakuuta 2010

BH harkkaa

Eilen päivällä oltiin nuorisojaoksen kanssa harjottelemassa . Milalle otin BH harjotteen.

Ensin leikittiin vähän pallolla ja narulla . Ida laittoi Wilman paikkamakuuseen ja mie otin Milalla seuruun ,johon tehtiin henkilö ryhmä. L-kaavio seuraamisessa ilman juoksua ja hidasta osuutta. Käännökset tehtiin ja liikkeestä pysähdykset. Henkilö ryhmässä ei mitään ongelmaa . Kiersin kaksikertaa kahdeksikon. Kaksi pysäytystä henkilön viereen. Ei mitään erikoista . Mila paikkamakuuseen ja Wilma teki seuruu kaavion myös. Olin melko lähellä selkä Milaan päin. Oli ottanut jossain vaiheessa lonkka asennon ,muuten ihan ok makuu. Jenni oli meillä ohjaamassa koirakkoa. Viiveellä Mila istumaan perusasentoon. Tämä ok. Lopuksi leikkiä pallolla.

RETU. Retulle tehtiin tunnari kaksi kertaa. Ekalla otti viereisen kapulan . Pudotti sen maahan . Toisella Jenni naksutti kun omalle nenä osui . Toi oikean heti ja pudotti sen miun eteen. tästä kuitenkin palkka kun tuo oman.

Ruutu: Ekalla Jenni vei pallon ruutuun ja siitä heti vapautus pallolle. Meni suoraan ruutuun. Hyvä! Toinen ruutu, niin että Jenni heitti pallon vasta ruutuun ,kun Retu oli massa. Tä'mäkin iloinen ja nopea ruutuun meno. Nyt ei näkynyt banaania kummallakaan kerralla. Lopuksi otettiin Jennin koiralle harkkaa ja miun koirat oli autossa.

Tänään illalla otetaan Jennin kanssa keskenään taas harkat. Meidän piti mennä aamulla keräämään lampaita sisälle yhdellä tilalla ,mutta se sitten siirtyikin huomiseen. Siitä lisää sitten huomenna:) Loppuviikosta jos hyvin käy Mila menee Annen kanssa lampailla perusrataa koittamaan! Pidetään peukut ,että pääsevät hyväksytysti radan läpi;D

perjantai 8. lokakuuta 2010

Santtu lähti kotiin:(

Torstaina sitten santulle tuli kiire kotiin ,kun paimenkoira yhdistys oli pyytänyt sitä tuomarien koulutus päiville koekoiraksi. Luultavasti oli tarkoitus koittaa naudoilla perusrataa..? Onneksi Haminasta oli menevä kyyti joten laitoin Santun sitten matkaan. Milan kanssa on alotettu taas tekemään pikkusta reeniä. Kahtena päivänä Johanna on tehnyt agilityä. Rataa on juostu ja Mila on siitä suunnattomasti kyllä nauttinutkin. Hypyt tehdään hieman alempaa varmuudeksi. Ruoka maistuu Milalle todella hyvin. Kuppi on aamulla tyhjä ja nuoltu puhtaaksi jopa. Olen huomannut ,että se käy muroilla omalla kupilla myös lypsyaikana? Kohta sitä voi jo kutsua, jopa ahneeksi!! Eilen kun syötiin ilta ruokaa se kerjäsi pöydän vieressä kokoajan. Piti laittaa riisiä ja kanaa sille kuppiin vähän ja kyllä maistu. Maanantaina olisi tarkoitus käydä auttamassa yksi lammaslauma pois laitumelta. Kiva päästä lampaita taas vähän paimentamaankin. Tokoa on tarkoitus reenata sunnuntaina päivällä pikku porukalla. Ihanaa taas kun reenit alkaa pyörimään. Olen tässä miettinyt jopa alkuvuoden tavotteita:) Avo luokan koe heti alkuvuodesta varmaan käydään kokeilemassa. BH koe tarkoitus myös suorittaa keväällä ,heti kun täällä vaan on mahdollista se suorittaa. Jospa kesällä pääsisi jo voittajaluokankin koittamaan? Haaveita siis on jälleen . Kummallista kun ilmat pimenee ja viilenee meikäläinen herää henkiin ja sitten tekee mieli vaan reenata taas? Retulla jalka vaivaa kovasti. Ei taida sillä olla enään mahdollista kisata? Kyynärpäässä taitaa olla joku nivelrikko ja se on nyt ruvennut sitä repimään . Vertakin vuotaa välillä' siitä ja kipulääke on otettu nyt sille käyttöön:( Vanhuus alkaa siis sillä vaivaamaan jo. No Mila on kyllä elämänsä kunnossa ja sillä turkki kasvaa kovaa vauhtia ja kiiltää niin ,että silmiin käy;D Reilu viikko viellä ja sitten mennään ultraan:) kyllä jännittää jo kovasti! Toivottavsti siellä olisi edes yksi pentu, sekin olisi jo ihan hyvä saavutus siihen, mitä tää projekti on teettänyt . Kovasti on juostu verikokeissa ja ajettu satoja kilometrejä ,että ollaan päästy tähän pisteeseen . Kyllä se on ollut hieno ja kannattava kokemus , kun vaan niitä tuloksia nyt sitten tulisi ...Mutta nyt viellä reenataan tosissaan jokunen viikko ainakin :) Laittelen sitten viestiä taas kuinka hommat etenee.?

tiistai 5. lokakuuta 2010

kuvia Santusta..











Uusia, tänään otettuja kuvia Santusta ja kavereista. Kaikki kuvat osiosta löydät lisää kuvia!








sunnuntai 3. lokakuuta 2010

santtu kylässä

Santtu tuli kyläilemään viikoksi tänne meidän seuraksi. Torstaina käytiin sitten el.lääkärillä ottamassa lonkat ,kyynereet ja silmät siltä. Hyvältä näytti kaikki tulokset:) Ollaan jopa käyty hiehoja pyörittelemässä pellolla Santun ja Milan kanssa. Toisin sanoen hiehot ei pysy aitojen takana ja me ollaan saatu hakea niitä milloin mistäkin suunnasta sitten takas pellolle. Santtu on lähinnä yrittänyt pysäyttää lauman kun mila on yrittänyt niitä ohjata toiseen suuntaan:) Santulla on vahva kokoamis puoli ja huomaa ,että lampaita on työstänyt enemmän. Mila raukka on saanut juosta satasta, että saa porukan liikkeelle ,kun Santtu menee ja pysäyttää sen. ;D Lisäksi on ongelma siinäkin, kun Anne on opettanut Santulle ulkolaiset käskyt ja miehän en tietysti muista mitä ne oli? Mie sitten vaan luovutin käskytyksen Santulta pois ja ohjasin Milaa enemmin. Mila kyllä tietää mihin elukat pitää viedä, joten sinnehän ne on sitten taipuneet. :))Kyllä tuntuu kivalta kun Mila kuuntelee nyt hienosti käskyt ja toimii kuin unelma . Harmi vaan kun kesä loppuu jo ja sitten paimennuksetkin vähenee. Sen seitsemännen kerran jälkeen ,kun hiehot haettiin karkuteiltä,niin päätettiin sitten ottaa porukka sisälle jo. Retu jäärä ja Santtu laitettiin sisälle jumiin ja Mila pääsi hommiin mukaan. Teemu ja Kimmo menivät varmistelemaan porteille kun Mila kävi hakemassa miun kanssa lauman pellolta tarhaan. Ei meinanneet tulla portista ulos ,vaikka olivat jo karanneet langoista useasti?Kumma nyt kun ei lankoja ollut ei voi sitten astua sitä askelta reilusti ja tulla pellolta pois. Ihme elukoita! Sai mila kyllä tehdä kovasti töitä ,että sai nuo kantturat vihdoin portista ulos. Loppu olikin helppoa ,kun siitä vaan paimensi hiehot takapihalle ja tarhaan. Kyll' Milalle vesi maistui ,kun oli homma tehty. Taisi tulla kuuma ja jano? Meni sitten maaten huilimaan ,kun me otettiin elukat sisälle parsiin. Se on siis sitten syksy tullut. Onneksi vasikat ja lehmät käy viellä ulkona ,joten saa viellä vähän milakin hommia tehdä! Keskiviikkona Mila lähtee taas vähän agiliitoon! Katotaan mitä kivaa se Johanna on nyt taas sille keksinyt? Tulee Milalle taas mukava viikko kun pääsee radalle:) Otetaan hypyt ,vaan vähän alempaa varmuuden vuoksi, jos vaikka niitä pentusia tulee. :S Milalle onkin yllätys, kun on uusi halli käytössä ja pääsee ruoho matoilla juoksemaan. KIVA ,KIVA! Retulla on taas jalka kipeä. Uutena nyt kyynerpää vuotaa verta ja se naksuttaa sitä kokoajan. pitää varmaan viedä lääkäriin? Retu myös linkkaa jalkaa kokoajan kun nousee ylös maasta? Ei oikein hyvältä näytä tämä? Hankalaa on se kun ei voi antaa kipulääkettä ,kun maha menee sekasin heti. Raato koko koira. :( Haluaisi vaan maata sisällä lämpimässä . Siinä vasta hassu koira. Katsotaan mikä tähän avuksi keksitään. Lääkärissä pitää ainakin varmaan käydä piakkoin..Että semmosta tää taas nyt on sen retun kanssa;D

maanantai 27. syyskuuta 2010

Maanäytteitä ja paimennusta.

Tänään oli ihana ilma ja oltiin ulkona koko päivä! Aamusta mentiin pellolle ottamaan maanäytteitä lasten ja Teemun kanssa. Koirat saivat juosta kolme tuntia mukana pelloilla. Kyllä olivat väsyneitä kun tultiin sisälle. Kumpikin painuivat kun raadot pöydän alle nukkumaan. Otettiin me Milalle vähän paimennus reeniä pellolla ,kun siellä on nyt sellainen mukava lauma hiehoja. 9 kappaletta hyvin käyttäytyviä elukoita. Ensin kuljetin Milalla lauman noin 300-400 metriä kauemmas ja sinne jäivät syömään ruohoa. Pyysin Milan takasin luokseni. Lähetin hakemaan laumaa miulle takasin. Lähti hienosti suoraan ja vauhdilla kohti laumaa. Käskin oikealle ja kierrä eteen. Hieman piti huutaa viellä ,että mene, mene,mene. Sinne meni ja palasi takas lauman taakse. Mie hölmönä ihmettelin ,että mitä se hölmöilee ja olin ihan hiljaa. Seurasin mitä meinaa tehdä? Kun ei tullut uutta käskyä meni vasemmalta lauman eteen ja käänsi koko porukan tulemaan kohti:) Näki varmaan läheltä ,että pitää kääntää vasemalta ympäri. Annoin itse tehdä sen päätöksen ,kun on hankala nähdä noin kaukaa lauman ajatukset minne lähtevät kääntymään. Tuli sitten vähän liikaa vauhtia laumaan ,joten pyysin Milan maahan. Sinne upposi ekalla nurin. Annoin hetken rauhottua ja sitten uudelleen kuljettamaan laumaa. Pyysin viemään hakaan juomakupille koko porukan. Sinne kauniisti menivät Milan ohjauksessa. Hienoa työtä Milalta. Pitää ottaa jokupäivä videokamera mukaan ja kuvata tänne filmiä. Oli mila tyytyväinen kun sai laumaa kuljettaa taas.. TÄTÄ PITÄÄ TEHDÄ JOKAPÄIVÄ KUN ELUKAT ON VIELLÄ ULKONA. Alkaa vihdoinkin se normaali päivä harjotus Milalla kunnes ultrataan onko tiine? Ihanaa että saa taas normaalisti tehdä harkkaa . Kyllästytti tuo joutenolo jo!!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

astutus reissussa:)

Eilen sitten lähdettiin KIHNIÖÖN. Matkaa tuli 400 kilometriä per suunta. Tapio siemensi sitten Foxin aineet Milalle. Mila ei tästä toimenpiteestä tiennyt mitään ,oli nukutettu! Ihmetelee varmaa mistä nuo pennut on sille tulleet? Toimenpide oli nopea ja onnistu oikein hienosti ,ei mitään ongelmaa! Sama periaate kuin lehmillä keinosiemennys. Tuttu juttu.. Kotona oltiin sitten yöllä yhdeltä. Onneksi Kimmo lähti kuskiksi mukaan . On mukavampi kun toinen ajaa voi toinen olla juttu kaverina. Nyt sitten vaan odotellaan miten tässä käy? Juoksu on ilmeisesti sitten ohi ,koska Retu ei enään viitsi seurata Milaa. Sitä tavallista leikkiä ja painia ne vaan harrastaa. Muistaa välillä taas jopa murista Milalle kun tulee viereen makaamaan. Ollaan siis taas normaalissa päiväjärjestyksessä. Tälläviikolla ei viellä mennä agilityyn ,mutta sitten reenit jatkuu toistaiseksi normaalisti. Tapio oli sitä mieltä että voi tehdä rataa ultraan asti ja sit otetaan varovasti jos on tiine. Milalle se on varmasti parasta kun pääsee taas radalle tauon jälkeen. Tänä aamuna sitten meidän ystävämme sama hieho päätti kävellä keskellä pihaa. No ei sitten levätty enempää ,vaikka vannottiin yöllä,että sunnuntai aamuna töitten jälkeen käydään nukkumaan .. No Milalla oli kivaa kun pääsi viemään sitä takapihalle ja tarhaan. Teemu meni edeltä ja avasi tarhan ja Mila ja Retu kuljetti sen elukan sinne suorinta tietä! Hienosti osasivat homman. Retukin oli jopa muikana hommissa!!! On siis sillä kesälomat sitten pidetty? Miulle jäi vain hommaksi kävellä perässä ja myhäillä kun hienosti meni. Helppo homma!

perjantai 24. syyskuuta 2010

Santusta junnujen Suomen mestari!!!

Anne ja Santtu kisasivat tänään Rantasalmella SM kisoissa! Santusta tuli Junnujen SUOMEN MESTARI paimennuksessa. Kuvia tulee sivuille kunnes saan Annelta!! ONNEA SANTTU ja ANNE!! Olen ylpeä teistä. Omistajan on helppo hymyillä tänään:)) Kisoista kuullaan varmasti viellä lisää tässä blogissa;D Milan kanssa ollaan menossa Tampereelle viikonloppuna tosi toimiin , siitäkin lisää sitten alkuviikosta. ONNEA viellä kerran Annelle ,sinä jos kukaan olet tän tittelin ANSAINNUT!!! Eipä olisi meidän Santusta ,pikku rääpäleestä uskonut? Eka oikea kisa ja heti SM titteli:))

tiistai 21. syyskuuta 2010

verikokeita

Käytiin siis eilen taas ottamassa verikoetta:) Kyllä Milaa jänskätti kovasti. Ei välittänyt pistämisestä mitään ,mutta se puhdistus aine oli ihan kauheaa! Milahan on tunnetusti absolutisti ja ei voi sietää alkoholia missään muodossa;D Ei sisäisesti eikä ulkoisesti..No hyvinhän se sitten puhdistuksen jälkeen sujui. Ei edes huomannut kun pistettiin. Tulos tuli tänään ja nyt odotellaan Tapoin soittoa miten jatketaan taas eteenpäin. Arvo oli 2.7 ja oli hyvin lähtenyt nousuun! Uskon että siirto tulee viimeistään ensi maanantaina. Toivottavasti pääsemme sinne maanantaihin ,että Tapio on itse paikalla! Retu edelleen kävelee perässä ja yrittää hyppiä selkään. Huomasin että vuoto on muuttunut hieman kirkkaamaksi ja sitä kyllä viellä tipahtelee jatkuvasti. Hyvä ,hyvä! Pitää muistaa että pakastettu siemenhän siirretään sitten ihan juoksun lopussa vasta, eli parhaitten päivien jälkeen noin 1-2 vuorokautta. Eilen juhlittiin Kimmon synttäreitä. oltiin porukalla järjestetty ylläri synttärit Tassokseen:) Kimmo väitti että ei pidä päiviä,joten me lasten ja Katjan kanssa sitten hoidettiin homma. Kyllä oli hyvä ilme kun menimme ravintolaan syömään kahdestaan ja kun ovi aukesi oli koko kaveri porukka siellä odottamassa. Hienot ja onnistuneet juhlat. kiitos kaikille paikalla olijoille hyvästä jekusta:) Kimmolla ei meinannut uni tulla illalla kun oli niin mielissään ja iloinen niistä juhlista.Oli kiva kun sai keksiä jotain noin kivaa..

lauantai 18. syyskuuta 2010

uusi kone

Heippis vaan... meikäläinen on tässä ihan ulkona ollut, kun ostettiin uusi kone. Meni oma aika kun saatiin se työstettyä käyttö kuntoon. Nyt vaan opettelemaan uudestaan koneen käyttöä. Kiva kun kaikki sähköposti osoitteetkin hävisi;D Jos kenellä mitä asiaa laittaa tulemaan vaan postia niin meikäläinenkin saa sähkisposti osotteita taas talteen. Ihana tää internet maailma!! Rita tuli viikonlopuksi hoitoon. Teemu ryösti sen sitten niille yöksi ja hyvinhän Rita siellä oli viihtynyt. Katja tuli yöllä töistä ja ei uskaltanut nousta autosta ulos, kun Rita haukku eteisessä ja Katja luuli jonkun ison koiran olevan jossain niitten pihalla:) Ei ollut tiennyt Ritan olevan niillä yötä.. heh, heh! Mila kävi siis siellä verikokeessa ja nyt sitten mennään maanataina uudestaan kokeeseen. Kiva kun tuli matkaan mutkia.. se eläinlääkäri ei sitten ole ensiviikolla töissä. Jos siirto tulee silloin ,pitää lähettää ne siemenet sitten varmaan Lahteen ja tehdä homma siellä?? No katotaan kuinka käy?? Kuitenkin homma etenee kovaa vauhtia ja juoksu on ihan hyvä ! Aina ne asiat vaan on jotenkin järjestyneet ennenkin. Milan kanssa on tehty ihan kiitettävästi tottisharjotusta pihalla. Ei ole juoksu haitannut sitä. Retu on huomannut kyllä Milan juoksun ja seuraa sitä kokoajan;D Olen yrittänyt kertoa sille ,että se on leikattu! Ei vaan nyt mene perille. Viime kesänä Milalla oli se huono ja lievä juoksu ja silloin ei Retu kiinnittänyt mitään huomiota siihen ,joten hyvältä nyt sitten näyttää. Laitan tietoa taas projektista kun tiedän lisää. Pitää muistaa sanoa huomenna Annille ,että laittaisi miun sähkis tiedot tänne sivulle ,jos joku haluaa ottaa yhteyttä pentu asioissa! Huomenna olen sitten koko päivän liikkurina meidän omissa kokeissa. Toivottavasti osaan sen homman ,vähän jännittää nyt.

perjantai 10. syyskuuta 2010

juoksu:))

Fox paimentaa lintuja:)
Fox lampailla töissä! Tässä ilmeessä on sitä jotain aitoa paimenta !

Eilen illalla kun tulimme agilitystä ihmettelin Milan käytöstä? Päästin sen autosta ja se ihmetteli kokoajan takapäätä ja nuoli itseään ihan hädissään. Katsoin hännän alle ,että mikähän siellä on ja juoksuhan sillä oli:) Oli siis alottanut juoksun sitten vihdoin. Aamulla sitten soitin sinne Tampereelle eläinlääkäriin ja kyselin miten edetään tässä keinosiemennys asiassa:) Ensi torstaina mennään sitten tänne omalle lääkärille ottamaan eka prokka testi. Katsotaan missä vaiheessa juoksu on? Siirto paksteella tapahtuu sitten noin 23 tai 24.9. Toivottavasti kaikki menee kuten on ajateltu ja juoksu on hyvä. Odotan niin innolla että vihdoinkin syntyy nuo pienet kettu lapset..Pennut olisi tarkoitus myydä ensisijaisesti harrastus koiriksi tottikseen ja agilityyn . Toivottavasti pentuja tulee ja niille löytyisi hyvät harrastavat kodit? Olen kasvattanut rotukisuja yli 15 vuotta ja aina kun pentuja on tullut on ollut sama huoli ,että pennut löytäsivät hyvät kodit. Se tässä kasvattamisessa on mielestäni ollut aina suurin huolen aihe:) Onneksi minulla on ollut onnea siinä ,että kisut pääsivät aina kaikki oikeisiin niille sopiviin koteihin, kiitos kaikille kisujen omistajille ja ostajille siitä! eiköhän tästäkin selvitä viellä kunnialla. Se on ainakin varmaa ,että näitä pentuja on odotettu kovasti ja ne ovat tervetulleita kaikki mitä syntyy..toivottavasti edes yksi. :=0 Laittelen tänne aina ahkerasti tietoa miten tämä projekti etenee.. Yllä kuva viellä Foxista, ehkä tulevien pentujen isästä ;D