torstai 31. joulukuuta 2009

HYVÄÄ UUTTA-VUOTTA!Retu ja MIla toivottaa kaikille tutuille oikein leikkisää ja rentoa Uutta-Vuotta ja menestystä tulevalle vuodelle. Koirat päättivät lopettaa tämän vanhan vuoden riehumalla ja painimalla pitkästä aikaa:))

Mila ja retu toivottaa leikkisää uutta-vuotta kaikille tutuille!




keskiviikko 30. joulukuuta 2009

PIENTÄ reeniä. Tänään Anni kävi Islan kanssa kylässä:)) Kyllä nuo vauvat kasvaa nopeasti. Aivan ihana pikku neiti :)) Laitoimme koneelta kuvat talteen cd levyille . Tai siis Anni laitto. Kylläpä niitä olikin paljon ja nyt melkein kaikki on turvassa . Samalla otin Milalle pikku harjoitusta. Seuraamista: Paikalla käännöksiä ja muutama askel ja täyskäännös. Kivasti tuo pysy oikealla paikalla ja jopa istui kun pysähdyin. Sitten pari noutoa ja toisella otin myös sivulle asti. Kauniisti tuo. Voisi tietysti tuoda viellä lähemmäksi eteen istuen. Koitin myös kapulan pitoa ja vähän nyin sitä kapulaa. Piti kohtalaisesti kiinni vedossa,mutta en kehdannut kunnolla nykiä ettei ala sit leikkimään sillä. Paikkamakuu otettiin myös Retun kanssa yhdessä. Kävelin huoneessa ja kävin viereisessä huoneessa ja hyvin pysy, mitä nyt pää kääntyili kuin pöllöllä:=0 Sitten otin m-i-m-s -i Patukka oli nyt palkkana. Ja käskynä istumiseen ssssshhhsss. Ehkä nousi nyt vähän paremmin tai sit vaan kuvittelen ja toivon:/0 Seisominen on ankeaa ei meinaa tajuta:( Lopuksi patukalla ihan edestä pentumaisesti kädellä ohjaten m-i-m-i ja eikös vaan toiminutkin . Patukka palkaksi. Osasi jopa pentumaisen reenin tossa..No hoh hoh jopa on ylistävää . Tai sit olisin varmaan aika tyhmä jos en osaisi tuollaista opettaa :)) Retu on ollut tänään ihan virkeä tai pitäiskö sanoa VILLI. Taitaa lääke toimia ja ei ainakaan ole oksentanut. Ruoka maistui oikein hyvin kummallekkin:) Milakin osasi pitää varansa ja ruoka meni omaan suuhun:) Ei tainnut nyt kissat saada sen ruoka annosta ,kun näytti ahmivan kiireesti kupin tyhjäksi. Liekkö muisti edellisen kerran kun jäi ilman? Kivoja nuo kissat kun avustavat Milan ruokailussa. Huomenna olisi sitten vuoden viimeinen päivä ja raketit sitten taas paukkuu! Enpä kyllä muista miten Mila viimevuonna reakoi? Retu ei kyllä pelkää, mutta pitää varmaan Mila pitää varoiksi sisällä . Katotaan miten käy. Hauskaa Uutta- vuotta kaikille ja olkaa varovaisia paukkujen kanssa:))

tiistai 29. joulukuuta 2009

NO NIIN... Nyt sitten on käyty lääkärissä ottamassa se antibiotti piikki. Ensin keskustelimme Elenan kanssa maksa asiasta. Olivat miettineet siellä myös että retulla voisi olla akuutti maksatulehdus. Mietimme yhdessä mistä se on voinut tulla sille ja emme löytäneet syytä. Laitoimme kuitenkin sille siihen sopivan lääkkeen piikkinä ja mietimme jatkossa kuvaamista uudelleen:) Lähinnä mahaa ja maksaa. Kun tulin kotiin aloin selvitellä syytä maksan tulehdukseen ja sainkin selville seuraavaa. Retullahan oli kesällä se jalka vaiva ja sai pitkät hoidot piikkinä ja kipulääkkeenä karpofeeni pohjaista lääkettä ,joka voi aiheuttaa joillekkin koirille lääkeperäisen kroonisen maksatulehduksen!!! Eli maksan myrkytys tilan jopa hepatiitti vaaran. Oireet ovat täysin samat kuin retulla. En kyllä yhtään ihmettele kun sai nukutuksessa 4 piikkiä suoraan lihakseen karpofeenia ja lisäksi viellä kotona 3 piikkiä jatko hoitoon samaa lääkettä . Lisääksi viellä useamman viikon kestävän kipulääkityksen joka oli myös samaa ainetta sisältävää.. Eli syykin on sitten varmaan löytynyt! Myös silloin kun se nukutettiin jalantakia se sai nukutuksessa anestia kaasua eli halotaania joka voi myös aiheuttaa myrkytys tilan koiralle!! nukutettiin jopa kaksi kertaa peräkkäin ,lyhyellä ajalla.Siis on saanut lääkettä ja paljon ja siitä tullut maksa vaurio. Onneksi nyt syyt löytyivät ja toivottavasti hoito tehoaa:)) Saa nähdä miten paljon maksa on ehtinyt vaurioitua sillä? Pelolla tässä nyt odotellaan että mitä tuo lääke piikki nyt tekee sille.? Toivotaan että ollaan menossa parempaan suuntaan ja ei voi kun toivoa parasta. Lähiviikko sen nyt näyttää mitä tuleman pitää.. Pitää jaksaa luottaa että asiat kääntyvät parempaan päin ja mitää äkillistä shokkitilaa ei tule.Näillä mennään nyt jatkossa eteenpäin!

maanantai 28. joulukuuta 2009

RETUN VAIVAT. Enpä ole muistanut päivittää Retun lääkäri reissua ennen Joulua. Se on niin normalia ,että ennen pyhiä pitää jonkun sairastua :=0 No Retullahan oli aikaisemmin jo yksi kohtaus ,missä se kuolasi lattiat varmaan yltäistään kuolalla jota valui suusta . Ensin luulin että sillä on suussa joku ongelma ,mutta huomasin että sillä oli kieli aivan sininen ja turvonnut. Soitin silloin päivystykseen ja eivät osanneet neuvoa muuta ,kuin antaa kipulääkettä. No se meni sitten sillä ohi. Nyt ennen joulua sama juttu. Soitin ajan sitten seuraavalle päivälle ja Retu tutkittiin. Pississä oli verta ja ph oli 7 . Löytyi siitä myös proteiinia ja kalssiumia. Kuvattiin keuhkot ja maha ja sydän. Sydän äänet ja kuvat normaalit. Keuhkossa nestettä ja mahassa myös. ? Maksa suurentunut. Verikokeet normaalit. Alotettiin antibiootti pissitulehdukseen. Maksaan ei saatu erillistä lääkettä. Tänään taas Oksensi kaikki ruuat ,jota oli myös oksentanut muutamana muunakin päivänä. Ei oikein maistu ruoka. Soitin lääkärille ja sovittiin että en anna lääkettä ja huomenna mennään ottamaan piikkinä antibiootti. En tiedä onko se hyvä ajatus ,kun se piikki vaikuttaa 2 viikkoa? Mutta jos ei lääke pysy sisällä täytyy keksiä joku muu systeemi?? Eli piikki. Täytyy keskustella viellä ennen sitä, tosta maksa jutusta, kun huolestuttaa miksi se on suurentunut? Luin vaan jostain että, voi olla myöskin Maksan äkillinen tulehdus. Oireet sopisi siihen. Jos se ei olekkaan sit pelkästään pissi tulehdus. Katsotaan mitä huomenna sit lääkäri on mieltä.? No ollaan treenattu myös Milan kanssa. Otettiin ruutu: Lelu ruutuun ja lähetys 10 metriä. Meni vauhdilla ruutuun ja pysähty hyvin:) Suora palkka palloon ruudussa. Tämä kaksi kertaa. Seuruu: Pallo piilossa. Hienosti pysy paikalla ja ei nyt edistänyt ollenkaan:) Palkka heitto taakse ja vapautus. Luoksetulo : ekalla pysäytys seisomaan ja pallo heitolla palkaksi . Toinen suora luoksetulo ja pallo heitto taakse palkaksi. Pysy istumassa hienosti ja hyvä tasainen vauhti . Hieno stoppi pysäytyksessä. Tässä ei ongelmaa. Nouto: Aavistuksen autan viellä kaulurista ,että pysyy heiton ajan. Kaunis eteen istuminen ja kapulan pito. En ottanut sivulle ,vaan palkkasin leluun edestä. Sitten se MURHEEN KRYYNIMME:=/ m-i-m-i :((( Jätin vapaasti maahan eteen . En tuijottanut käskyllä istu. Ei noussut, ei! Askel lähemmäksi ja nousi josta palkka. UUSI yritys mikä ei ollut yhtään parempi. Nousi kuitenkin lelulla härnäten. Maahan meno on ihan ok. Sata avustusta ,että nousee istumaan.. PAH.. en tiedä mitä tekisin:) Kun nousee istumaan ja menee maahan ei liiku paikaltaan se on hyvä ..KUN vaan nousee ISTUMAAN???? Liikkeestä maahanmeno lopuksi ja siitä super riehumiset .:)) Päätin siihen hyvään suoritukseen sit!! Edelleenkään ei tuo makupala kelpaa oikein palkaksi joten jatkamme lelupalkalla ,jossa on sekä patukka että pallo:) Minkäs teet kun ei kelpaa ruoka palkka ,niin ei. Tammikuussa aloitamme tutustumisen agilityyn :)) Uskon että se on Milasta ihan ykköstä. Katsotaan miten se sit alkaa sujumaan, kun Merjan on tarkoitus alkaa ohjaamaan Milaa siinä:=0 Voipi olla että ei käy vieraan kanssa niin kuumana ainakin TOIVON niin:))

lauantai 26. joulukuuta 2009








HIRVEÄ TUULI JA SADE. Lähdettiin Nellan kanssa ulos ja oli oikea koiran ilma :)) Muutama kuva talvisesta riemusta!
HUH.HUH! No nyt on kohta joulut vietetty ja mukava kun tulee arki! On syöty kinkkua ja levättykkin jo tarpeeksi. Rita se Annin sakemanni on ollut meillä vieraana Joulun ja on ollut Milasta oikein mukavaa. Mila kun suorastaan palvoo Ritaa:)) Ritan naama on pesty varmasti koko vuoden edestä ja hauskaa ovat kyllä pitäneet. Eilen otin Milalle pikkuisen Joulu kinkun sulatusta. Sisällä ,kun tota pakkasta oli 20 astetta:( Pallolla palkkasin . Otettiin tavaroilla ekaksi tunnaria ja löytyihän se oma. Kävin sitten aina koittamassa vuorotellen jokaista esinettä ja Mila sai tuoda ne:)) Noutoa otettiin myös kaksi kertaa ja nyt Mila tuo esineet eteen ja jopa käteen asti.!! Sit otettiin vähän sivulle tuloa ja pikku seuraaminen. Kivasti tuo oli omalla paikalla nyt. Minuutin paikkamakuu jossa kävin toisessa huoneessa. Nyt tein tän eka kerran Milan kanssa yksin. Pysy ei siis vieläkään ongelmaa pysymisessä:)) Lopuksi m-i-m-i ja istuminen tietysti vain avustamalla:(( No kiva treeni kuiteskin ja Mila oli ihan tosi innoissaan. Pitää lähteä kohta ulos ja napsia pari kuvaa Ritasta ,kun on viellä iltaan asti vieraana:=/Laittelen sit jotain kuvia tännekkin..

sunnuntai 20. joulukuuta 2009



HAUSKAA JOULUA KAIKILLE ! Piti ihan ottaa pari joulu kuvaa noista karvaturreista:)) Näyttää koiratkin nauttivan mukavasta 8 asteisesta pakkas kelistä. Käytiin pitkästä aikaa kunnon lenkillä ja paljon oli uusia hajuja koirille. Lunta sataa ja alkaa tuntua jo joulu tunnelma! Meinattiin ottaa Merjan kanssa viellä yhdet treenit ennen aattoa, joten vielä tulee ainakin jotain joulusta reeniä tänne sivullekkin:=0 Joulu mieltä ja Joulun odotusta näitten kuvien kera.

lauantai 19. joulukuuta 2009

KUKA SOTKEE MEILLÄ ? Ei olla oltu laiskoja ,kun on tehty joulu siivousta useampi päivä. On jäänyt tuo kunnon siivoaminen vähän huonosti tehtyä:)) En kyllä ymmärrä kuka täällä sotkee paikat ,kun asutaan kahdestaan ukon kanssa?? No ollaan myös otettu vähän tottistakin. Ihanaa kun saa huilatessa tottistella, niin pölyt karisee sillai kivasti pois :=0 Koitin ulkona Milalle sitä kierto istumista:( Huonosti menee.. Se vaan ei nouse siitä istumaan ,vaikka miten päin tekee?? Sitten otin lelun heittoa ja kun tuo lelun ,niin käsky istu ja heitto uudestaan nopeasta istumisesta. No menihän se jotenkin , ei hyvä kuitenkaan. Se vaan tuijottaa silmiin ja ei istu:( No höh! Sitten otettiin Hyppyä ja nyt sama venkoilu . Ei mene pylly maahan ei! VOI kökkö:(( Otin myös seuraamista ,jossa alussa edisti ja sit meni vinoon. Laitoin sit lelun piiloon ja johan alko seuraaminen sujumaan. Siis lelu piilossa seuruussa tästä lähin. Liikkeestä seisominen ok. Liikkeestä maahan ok. Nämä otin lennosta seuruun kanssa:) Pientä näykkimistä todettavissa jälleen. Ei kyllä ihmekkään ,kun on ollut pitkä pakkas jakso ja tuota tottista on otettu sisällä:D Yli virettä ilmeisesti. Onneksi säät vähän lämpeni ,joten ei taida joulu taukoa sit meillä olla? Mila on alkanut miuta myös komentamaan haukkumalla! Mitenhän tohonkin suhtautuisi. ? Ei siis tokoa tehdessä onneksi ,vaan muuten . Voihan se olla tuon vähemmän treenaamisen syynä, mutta ei voi oikein 18- 21 asteen pakkasella kauan ulkona olla. Lopuksi otettiin sisällä kummankin kanssa paikkamakuu, jossa olin osittain ajasta piilossa. Tässä ei viellä ainakaan ongelmia ole. Jotain hyvää edes jossain reenin osassa tänään. Heti kyllä huomaa, kun on tehnyt vähemmin tottista Mila alkaa huijata joka liikkeessä :=/ Pitää laittaa taas koira kunnon hommiin ja pelleilyt pois kun tottistellaan:))

tiistai 15. joulukuuta 2009

KYLMÄÄ ..Joo pakkasta nyt sitten on ,kun sitä odotettiin . Harmi vain että päivälläkin sitä sit riittää melkein 15 astetta:( Mila ei oikein tykkää siitä kylmästä ja hyppii hassu kolmella jalalla sit ulkona. Yritä sit ottaa seuraamista sen kanssa. Pieni lenkki heitettiin sitten pellolla tänään ja vauhtia tuntuu riittävän. Käy aavistuksen liika vireessä . Tulee täysiä kohti ja hyppää suoraan tassut mahanpäälle :)) Virettä on! Otin vähän seuruuta lenkin jälkeen ja lelulla tietysti. Pikkusen on liika vireessä siinäkin ja tahtoo seilata oikeasta asennosta pois. On myös ruvennut näykkäilemään perusasentoon tullessa:( Siitä kyllä tulee heti huomautus. Noutoja on otettu sisällä ja olen jättänyt kapulat ,vähän esille että voi ottaa ne ja tuoda miulle kun mieli tekee. Ja niitähän sit tulee vähän väliä:)) Nyt piti laittaa ne kapulat pois ,kun itse en jaksa tota noutoa kokoajan (mila kyllä jaksaa) . Sit on otettu vähän kuurina tota i-m-i-m ja palkka aina istumisesta. Se on jotenkin vaikea liike Milalle. Ei meinaa nousta siitä istumaan?? Pitää keksiä siihen jotain vinkkiä. Hidas istuminen ja ei tietenkään eka käskyllä. Katsoo vaan silmiin ja varmaan kysyy ,että mitä ,ihan tottako tarkoitat?? Hyvät vinkit tervetulleita !!! Istuminen muuten kaikissa muissa jutuissa ok. Hyppy on ihan ok ,istuu käskystä hypyn jälkeen ja palaa hypäten takas. pitää ottaa kohta siihen paluu hyppyyn perusasento. Nyt palkka tulee hypyn jälkeen suoraan. Otin myös sisällä OLLIA ja VÄINÖÄ. Ihan ok hakee oikean kapulan ja tuo eteen ihan lähelle:) Pitää alkaa ottaa kohta vasentakin välillä varmaan! Onneksi alkaa 3.1 2010 treenit LPKY:llä agi hallilla ja päästään ottaa häiriö treeniä toisten kanssa:) Se tulee tarpeeseen meille:=0 Varsinkin paikkamakuuta pääsee harjottelemaan oikeesti! Olen tässä vähän harkinnut ,että lähtisikö keväällä Milan kanssa tonne raunio alkeis kurssille?? Katotaan miten tottis kokeita ollaan saatu käytyä ennen kesää ,sit varmaan ois kiva ottaa muutakin kuin pelkkää tottista:= / Olen ajatellut että jätän noi koularit väliin ja pompin hakemaan tokossa yhdet ykköset muissa luokissa ja sit EVL kolme ykköstä siihen tarvittavaan TVA:han. Sit vois varmaan harkita jotain muuta välillä harrastaa ton sähäkäisen kanssa :)) Nää ajatukset on vasta hautumassa ,mutta ainahan niitä haaveita pitää olla!! Mutta nyt talvi pitää harjotella tiiviisti tottista ,että päästään edes johonkin kokeeseen osallistumaan. Kunhan toi pakkanen vähän etes laskisi ja pääsisi uloskin jotain tekemään..

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

PAKKASTA . Vihdoinkin on luvattu pakkasia meille :) Tuntuu jo vähän joululta paremmin ,kun on luntakin maassa. Ensi yöksi on luvattu jopa 16 astetta pakkasia ja varmaankin tulee kun nyt näyttää jo lähellä 10 astetta olevan. En silti ole vilukissa joten menin ulos reippaasti ja otettiin pikku treeni :)) Pyrin olemaan reippaasti liikkeellä kokoajan.. joten otin lennosta seuruuta lelulla. Vähän yritti alkuun edistää ja yhden huomautuksen jälkeen paikkakin löytyi! Palkka heittona taakse.. Kiertoja otettiin puun ympäri ja siinä samalla seisominen ja maahan meno. Nopeita oli ja tästä Mila tykkää kovasti. Tekisi niitä kiertoja vauhdilla vaikka kuinka paljon. Itselläni oli jo hiki tässä vaiheessa :)) Sitten uutena hyppy, jossa istuminen ja takaisin hyppy. Meinasi ensin mennä maahan istu käskystä ,kunnes koitin SIT käskyä ja kummallista sehän toimi?? Pitää ottaa siis tuo käsky hyppyyn . takaisin hypyn jälkeen heitin lelun taakseni ja vapautin Milan leluun . Tätä tehtiin varmaan 4 kertaa. Lopuksi lelulla riehumista. Aamulla otin Retulle ja Milalle puolen minuutin paikkamakuun ja itse menin toiseen huoneeseen piiloon. Olin ihan varma, että Mila lähtee makuulta . Palasin takaisin ja siellähän kumpikin koira makasi samassa asennossa ,johon ne jätinkin:=0 Hienoa tästä se alkaa.. Onneksi retu on varma paikkamakuulla ja ei nouse ylös ilman lupaa.. ehkä Mila otti siitä mallia?? Tai sitten Milasta on parempi että en ole näkyvissä on ehkä rennompi ja ei paineistu niin ,siitä kun en tuijota sitä. Lopuksi otin sit kaukot -i-m-i-m Ensin ei meinannut nousta istumaan ilman apuja ,joten sit heitin palkan aina istumisesta. Tässä meillä on harjoittelemista viellä kovasti. Sit kun nousee maasta istumaan ei liiku paikaltaan ,mutta tosiaan sit kun NOUSEE istumaan:)

lauantai 12. joulukuuta 2009

NOUTO TREENIÄ. Otettiin aamulla leikkimielisesti noutoa sisällä. Laitoin Milalle 6 erillaista noutokapulaa lattialle sekaisin. 2 muovista ,Metalli ja loput puisia kapuloita. Otin perusasennon ja pyysin hakemaan kapulan kerrallaan. Toi kivasti eteen ja joka kerran otin lähemmäs eteen sitä. Kapulan irrotus pikku viiveellä ja sit aina hakemaan uutta. Palkka vasta viimeisen kapulan jälkeen. Viimeinen nouto tehtiinkin sit koe harkkana, joten otin myös loppuasennon sivulle ja siitä pallo palkka. Jostain syystä se viimeinen oli sit Milan mielestä metalli kapula, sai siis itse valita aina minkä tuo:)) Kiva leikki kerrassaan ja Milakin oli ihan intona! Lopuksi otettiin pallolla seuraaminen ja palkka siis heitolla taakse. Hieno asento ja tiiviit käännökset:) Tänään ei otettu sit muuta treeniä ,kun tuo nouto oli niin hauska juttu. Kannattaa kokeilla tota leikkinoutoa jos ei viitsi mennä ulos treenaamaan:/0 . Saa ainakin mukavaa aivojumppaa koiralle jos ei muuta. Meillä se toimi ainakin ja Milasta se oli varmaan joku kiva uusi leikki, ei paineita noudosta.. Mietin tässä itsekseni myös ,kun useasti kuulee sanottavan että on niin kiire ja ei ehdi treenata koiran kanssa?? Meillä treeni kestää usein noin 10-15 minuttia ja joskus vain 5 minuuttia ,eikä miusta se ole kovin vaikeeta järjestää päivittäin tuota aikaa..Itse olen sellainen ,että jos en ole päässyt reenaamaan koiraa koko päivänä on jotenkin huono omatunto itsellä. Onkohan miulle tullut pakkomielle tästä koulutuksesta ja pitäisköhän mennä johonkin hoitoon:/0 ?? Mutta ei sillä pelkällä yhdellä viikko treenillä taida päästä kisaamaan koskaan ,niin että olisi tyytyväinen molempien suoritukseen kokeessa. Jos haluaa hyviä suorituksia on vaan harjoteltava säännöllisesti , itsehän on koiran ottanut ja haluu kisata joskus:)) Ehkä mie en olekkaan ihan sairas ja miulla on kaikki muumit sit varmaan laaksossa:) ?? EHKÄ :/ ?????

perjantai 11. joulukuuta 2009

Ohjattua noutoa. Otin uutena Milalle ohjatun noudon alkeet. Kaksi muovista noutokapulaa jotka nimesin OLLI ja VEIKKO. Laitoin Milan istumaan ja näytin selvästi että vien kapulat parin metrin päähän. Tälläkertaa aloitin oikealta. Hoin että hae Olli ja katsoin oikeanpuoleista kapulaa ja lähetin hakemaan . Mila lähti ihan suoraan oikeaan ja toi kapulan eteen. HYVÄ! Näitä tehtiin varmaan 4 kertaa ja lopuksi palkka pallolla. Tämä siis sisällä tehtynä. Sit otin metalli noudon ja se oli ihan ok. Palautus edessä pikku viiveellä. En ole viellä ottanut tuosta sivulle tuloa ,mutta pitäis varmaan alkaa harjottelemaan koko liikettä. Seuraaminen sisällä myös. Pallo vasemmassa kädessä josta heitin sen taakse oikean paikan seuruusta. Ei nyt ainakaan edistänyt ja pysy kivasti oikealla paikalla. Sitten pari noutoa puukapulalla. Mila istumaan ja kapula parimetriä edessä. Itse seisoin kapulan takana ,josta käsky. Toi kivasti eteen ja istu siinä . Nyt paikkakin oli jo melko lähellä miuta:) Hyvä. Siitä palkka pallolle. Liikkeestä maahanmeno ja ei mitään huomauttamista. Liikkeestä seisominen ja pysähty hyvin ,joten palkka seisomisesta lelulle. Kaksi luoksetuloa jossa pysäytin seisomaan. Eka vähän hidas seisominen joten ei palkkaa ja toinen ihan ok. Palkka vasta perusasennossa. Uutena myös meinaan koittaa Milalle noutoa ,niin että laitan valmiiksi riviin usean kapulan ja käsken noutamaan ne yksitellen ja peräjälkeen kaikki ja sit vasta palkka::) Katotaan miten meille käy. Ajatuksena noudossa että tuo sen eteen ja vähän lähemmäksi miuta . Ei ehkä painostu ,kun vaadin vähän lähemmäksi tuomaan joka kapulan jälkeen/(nauttii noudosta) . Illalla tuli Milalle kaveri käymään . Keskikokoinen villakoira KEKE. Se oli Nellalla hoidossa pari päivää ja niillä kahdella toi leikki sujuu niin kivasti. Olivat sitten kuin lumiukot ,kun painivat pihalla . Kekellä oli tassut kuin lumipallot ,kun oli köntit tassun pohjissa. Pomppi kolmella jalalla ,kun ei voinut enään juosta kovaa karkuun Milaa:)) Retu oli Milan turvamiehenä ,jos leikki ylty liian rajuksi kävi Retu vähän huomautamassa Kekeä ,että otetaanpa rauhallisemmin. :=0 Kyllä uni maistu koirille illalla , olivat ihan väsyneet kumpikin!

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

ESINE TUNNARIA ja muuta kivaa. Otettiin pitkästä aikaa sisällä tunnaria esineillä. Laitoin koirat vierekkäin istumaan ja lähetin vuorotellen hakemaan omaa! Hienosti löyty kummallakin oma esine joka kerta:) Tää toimii ja kätevää treenata kahta yhtäaikaa. Toinen joutuu odottamaan ,kun toinen tekee. Milalle varsinkin hyvää harjotusta. Lisäksi otin Milalle seuraamista jossa oli mukana käännökset. Kun seinä tulee vastaan ,niin pakko löytyä se käännös.. Palkan heitin taakse kuten Susan antoi vinkkinä ja kivasti nyt ainakin paikka pysy ja palkka tuli ,niin ettei Mila ennakoinut. Tuntu toimivan:))Lopuksi palkkana kummallekkin maahan menosta ja istu käskystä makkara palasia:) Töitten jälkeen tehtiin ulkona pientä seuraamista. Otin patukan ja sehän olikin hyvä lelu:)) Kumpikin halusi juuri tuon saman patukan ,joten sivulle tulo oli nopeaa, paitsi siis sivulla oli saman aikaisesti kaksi koiraa:=0 No onneksi Mila oli se joka oli ihan oikealla paikalla sivulla ja retu vähän eteenpänä. Kesken seuraamisen huomasinkin että retu oli ottanut sen oikean paikan ja Mila katso ihan hoona ,että mites nyt kävi:) ? Se nappasi patukan kädestä ja lähti juoksemaan se suussa Retua karkuun:/0 Sitä juoksua sitten kestikin pitkään..Kumpikin koira oli ihan väsynyt ,kun retu vihdoin sai patukan vahingossa Milalta napattua. No koirat hoiti siinä samalla sit ilta lenkin juoksemalla . Melko hyvin koulutetut koirat vai mitä?? Lunta satoi tänään monta senttiä maahan ja nyt on taas illallakin mukavan valoisaa. Toivottavasti tää lumi nyt pysyy jonkin aikaa . Kivaa treenata ulkona taas!!

tiistai 8. joulukuuta 2009



MUISTOJA .Tehtiin Annin kanssa Nellalle joululahjaa netissä ja katseltiin samalla kuvakansiot läpi:) Sattui toi Milan pentukuvat kansio ja nappasin sieltä pari kuvaa tähänkin. Tuo missä se on sylissä on otettu Ruotsissa kun haettiin Mila:)) Se on siis ensi tapaaminen ,kun näin minkä koiran Joel oli miulle valinnut! Arvatkaa olinko onnellinen ,kun se oli se pentu, jota olin mielessäni toivonut saavani? Toisessa kuvassa Mila on jo kotona ja lievää paimennusta on jo havaittavissa tyttösessä:=0. Joel kerto että oli jo 6 viikosena ekakerran ollut vastaavanlaisessa asennossa nähtyään lampaat. Ollaan taas piristytty ja tehty tänään sisä ja ulko treeniä :) Ulkona otettiin siis Seuraaminen ja käännöksiä. Kovasti tuppaa edelleen tulemaan liian eteen ,joten kääntyminen on siis vasemmalle ihan kauheaa. LUOKSETULO. Ekalla tuli vinoon sivulle ja toisella otin varmuudeksi hommiin käskyn kun lähesty miuta. Toimi hyvin. Perusasento nyt suora. Kolmas luoksetulo oli pysäytyksellä. Pysähtyy kivasti heti ja siitä palkka leluun . LIIKKEESTÄ SEISOMINEN. Hieman seuruussa edelleen edessä, mutta pysähty hienosti ja tein liikkeen loppuun asti. Vähän hidas perusasento ja siitä ei palkkaa:( LIIKKEESTÄ maahan. Hieno makuulle meno. Hidas perusasento ei palkkaa:( HYPPY. Hyvä . Tehtiin koemainen suoritus josta lelu palkka. Tää liike toimii:)) Toinen hyppy ,mutta taakse istuminen (uusi) , vähän oli ymmällä että mitä ihmettä? Istu kuitenkin josta lelu palkka.Sen jälkeen muutama vapaa hyppy lelulla kevennykseksi:)) PERUUTUSTA. Kaksi käskyä ja peruttaa kun itse liikun eteenpäin. Väliin otin kiertoja ja siitä seisominen ja maahanmeno. Lelu palkka. LOPUKSI leikkiä. Ja muutama sivulle tulo perusasentoon:)) SISÄLLÄ: Liikkeestä maahanmeno .OK . Liikkeestä seisominen ok. SEURAAMISTA. Tein pientä ympyrää melkein paikoillaan vasemmalle. Alku hieman kankea:)) Sitten tajusi idean ja meni ihan kivasti. Otin hieman nopeampaa ja hitaampaa seuruuta siinä ,ei ole liian tylsää.. Lopuksi ympyrä oli niin pieni ,että teki siirrot melkein istuma asennossa . Joutui käyttämään takapäätä pakosti. Palkka hyvästä takapään käytöstä lelulle. Sitten Milalle tuli nälkä ,joka on ihan uutta. Annoin sille 500 gr. possun lihaa ja se pyysi lisää viellä, joten tarjosin sit maksalaatikkoa rasiallisen ja se söi senkin??? No hoh ,hoh taitaa tulla siitä kuitenkin normaali koira:))?? Laitan tähän ne kuvat .. eikös olekkin aika söpö toi Mila pentuna:)?

lauantai 5. joulukuuta 2009

LAISKOTTELUA. No höh! Meikäläiseen iski laiskotus tauti:) Onkohan tuota tautia sit liikkeellä näin joulun alla muillakin ,vai liekkö joku viirus?? Oli tarkoitus mennä LAU:N hallille Milan kanssa katselemaan ,kun siellä oli mätsäri. No laiskuus iski ,kun navetassa vaiheltiin elukoitten paikkoja aamulla. Eipä tullut sit lähdettyä ei. Mentiin kuiteskin lenkille metsään ja koirat oli innoissaan ,kun käytiin eripaikassa pitkästä aikaa:) No sain sit itseäni senverran potkittua persukkeille ,että otin pikkuset treenit Milukalle (eipä paljoa). Lähinnä seuruuta ja kääntymisiä otettiin. Vasemmalle treeniä tuli tehtyä kierrolla ja lennosta seuruulla. Otin perusasentoa ja siitä askel eteen ja vasemmalle käännös. Palkka hyvästä käännöksestä. Joteskin vaan taas seuraa edessä ja nyt ei lihapullakaan tehonnut:0 Pyrkii poikittamaan ja olemaan liian edessä. Tekis mieli vähän potkasta jalalla:)!! Eipä taida arvata sellasta tehdä?? No otin sit seuruuta puun ympäri ,että oli pakko mennä vasemmalle. Joo kaikkea pitää yrittää :)) Ei kyllä jaksa tänään yhtään enempää. Annetaan sit periksi ja laiskotellaan kunnolla ,mutta huomenna otetaan sit kunnon treeni :0/ Milakin tossa makaa kyljellään ihan sikeässä unessa ,samanlainen laiska P:ee kuin omistajakin tänään.. Vaikkakin ei se luoja laiskoja elätä ,niin myö uhmataan kerrankin myös luojaa:))

torstai 3. joulukuuta 2009


ELÄÄKÖ TOI LIHAPULLA???
MIETTEITÄ KUVISTA. Laitettiin viellä pari kuvaa Milasta:) Tosta ylimmäisestä kuvasta näkyy ,miten edessä Mila seuraa ja painaa jalkoihin. Katsoin sitä tarkasti ja ei siis ihmekkään, että on vaikeata kääntyä vasemmalle. Jos käännyt tuosta ,niin joko tallaat tassulle tai sitten potkaset koiraa. Ei se ihme että meinaa väistyä kääntyessä väärään seuruu asentoon:( Alinmaisessa kuvassa tehdään namilla seuruuta ja yritetään saada asentoa hieman taaksepäin. Nouto kuvassa on Milalla hyvä ote kapulaan:) Ei varmaan siksi koskaan pureskele sitä?? Toi perus asento kuva on sellainen jossa Mila useasti on luoksetulon loppu osassa . Selvästi jää hieman vinoon ,joten sitä pitää alkaa korjaamaan. Se sininen pallo kentällä on häiriö lelu ,joka ei kuitenkaan näytä häiritsevän Milaa:)) Ainut ongelma siinä oli se ,että Mila yritti epätoivoisesti saada mahtumaan suuhun kaksi palloa yhtäaikaa:=0 Siis palkka pallon ja häiriö pallon. Harmi ettei saatu siitä kuvaa. Oli kivan näköistä kun Mila selvästi mietti, että miten se oikein onnistuisi. ? Oli pakko luovuttaa sitten ja valita se palkka pallo lopuksi! Kiva kun saa välillä napsittua kuvia ,niitä on hyvä katsella rauhassa ja huomata miten liike sit meni..kehittävää:/ Noi seuruu kuvat on hyviä ,niistä näkee asennon hyvin tarkasti. Että tälläisiä mietteitä tälläkertaa meillä!

Treeni kuvia lisää

Tässä viellä muutama kuva Milan treenistä!




keskiviikko 2. joulukuuta 2009

PÄIVÄ TREENIÄ. Hymm.. olipas nopea kuvien päivitys:)) Anni oli jo ehtinyt kuvat heittää sivulle, jotka Johanna otti tänään treenissä:=0 Suuri kiitos Johannalle kuvista. Ja tosi iso kiitos Annille joka on ajatusta nopeampi:))!!! Siis otettiin päivällä kaupungissa harkat . Kenttä oli mitä mainioin, nurmea ja hiekkaa vierekkäin ja ihanan pakkas kirpeä ilma vihdoinkin! Retulle otettiin luoksetulo ja eka pysäytys oli ihan kauhea. Siis pysähty ,mutta alkoi valua ja valua ja valua ja pysähty sit käskyyn MURR::: ( . Uusiksihan se sit meni. Eikä toinenkaan ollut yhtään parempi ,mutta otin sen sit loppuun asti . En jaksa alkaa veivata moista kun ei mene vaan perille toi! RUUTU! otettiin kolmekertaa ,niin että Johanna vei lihapullan ruutuun ja mie lähetin retun. Ihan kiva ja suora ruutuun meno ,josta suoraan vapautus. Metelli nouto. Ensin normaali kapula ja ei ongelmaa. Toinen PAINAVA metalli kapula. Toi sen nätisti ,mutta oli kyllä vähän ulkona kun otti kapulan ja huomasi että olipas painava:) Normaali nouto. Se oli ihan kiva. Otettiin siis Johannan kapulalla noudot. Pientä nälväystä viimesellä ,mutta muuten ok. Sitten lopuksi kaukot. Johanna näytti merkit ja mie tein koemaisesti. Lievää etenemistä m-i ja m-s. osuudella.Otettiin uusiksi ja tein vain m-s-m-i nyt ei liikkunut joten heitin lelun palkaksi. Leikkiä lopuksi pallolla. Taas lievää ontumista ja se näkyi myös maahanmeno liikkeessä:( Laittaa jalan vartalon alle makuussa.. No höh!! Sitten Mila. SEURUU : Otin osittain lihapullalla ,että paikka löytyi hyvin ja ei tarvinnut heti alkuun jankata sitä. Mukana oli myös meillä naksu ja nyt se paikka pysyi kyllä kivasti. Huomasin kuitenkin että vasemmalle kääntyminen on ihan kauheaa edelleen! Siihen puututtiin erillaisilla harjotuksilla joita Johanna neuvoi:) Jankkaukseksi se sit meni ja ei kyllä tulosta tullut ,joten sitä otetaan nyt lisää. SUPER HARKKOINA! Mila oli kivassa vireessä ja ei ottanut ollenkaan häiriötä mistään. Päinvastoin se rallatteli lelun kanssa aina kun hommista ehti.. Ihan uutta Milaa tuo on! Sivulle tuloja otettiin myös perusasentoon ,josta kivoja kuvia sai Johanna napsittuakin:)) Luoksetulo. Hienoa tuli jopa suoraan sivulle kauniisti! Olin erittäin tyytyväinen tänään siihen. Nouto: Otin parikertaa ja viimeisellä pyysin eteen istuman ja se oli ensimmäinen kerta kun toi kapulan kauniisti eteen istuen:)) Johanna oli napannut viellä kuvankin. Hieman mielestäni jäi kauas istumaan ,mutta se varmaan siitä sit hioutuu valmiiksi. PALKKANA oli siis tänään lihapullat ja vain osittain lelu. Nyt pullat maistuivat erityisen hyvältä Milasta:)! RUUTU: Lihapullat valmiina ruudussa ja Johanna vei sit lisää välillä. Meni ruutuun hyvin ja iloisesti suoraan. Lopuksi koitin meneekö maahan ruudussa ja menihän se!! Hienoa!! Lopuksi leikittiin sit pallolla ja otettiin pieni paikkamakuu ja paikka istuminen Milalle. Parissa kuvassa näkyy sekin. Pysy hyvin kummassakin ,ei huomauttamista:) Super hyvä treeni ja kaikki lopussa oli iloisia ja tyytyväisiä:))

Treenikuvia