perjantai 29. tammikuuta 2010
TOKSUTTELUA. Retu jäi tänään kotiin ,kun lähdettiin hallille. En raaski viedä sitä nyt kun se on linkannut sitä jalkaa vähän aikaa. Joten mentiin sit Milan kanssa noin puolituntia ennakkoon jo hallin pihalle tottistelemaan:) Pakkasta oli edelleen 16 astetta, joten ripeät reenit otin :)) Alotin seuruulla ,jota otin neliön muodossa. Siinä tulee kivasti käännökset itsestään. Otettiin kumpaakin suuntaan pari kierrosta. Luoksetuloja kaksi kappaletta ,koska ekalla varasti lähdössä :=0 ei palkkaa siitä. Toinen meni hienosti ja tuli sivulle suoraan oikeaan asentoon. Lelu palkka. Liikkeestä maahan ja palkka heti maasta, koska en kehdannut pitää maassa kun oli kylmä. Hyvä maahan meno. Liikkeestä seisominen ja sen tein kokonaisena pitkästä aikaa. Ei huomauttamista ja lelu palkka. Noutoa Palolla:)) Ekasta varasti lähdössä. tein kuitenkin loppuun asti ja palautus edessä. Toisella pidin pannasta vähän kiinni ja se oli ihan hyvä... Kätevää ottaa pallolla ,kun nouto kapula oli kotona. Sama millä ottaa kun on mieluinen liike:) Lopuksi vähän leikkiä ja sit autoon huilimaan ennen agilityä. Ei siinä tottiksessa mennyt varmaan kuin 10 minsaa, mutta oli aika napakka reeni. Sitten Merja otti Agilityä. Koska Merjan oman koiran jalka oli taas kipeä oli Mila vaan reenissä. Pitkä reeni Milalle . Ainakin 3 eri rataa ja sit yksittäisiä hyppyjä lisäksi. Tänään uutena myös keinu ja A este. Kumpikin oli ihan mukava Milasta ja ei pelännyt yhtään. A estekkin meni hujauksessa yli:)) Taukoja toki pidettiin välissä ennen uutta rataa. Keppejä hiottiin muutamia kertoja ja kyllä Mila alkaa tehdä nyt paremmat ja tiukemmat kaarteet niissä:)) Keinulle Mila hakeutui välillä itse ,kun ei huomattu ,joten siinä ei sit liiemmin sillä ongelmaa :=/ Tänään pallo oli selvästi parempi palkka kuin makupalat, mutta ei kai mikään uusi juttu ,kun Milan tietää! Kyllä on mukava katsoa kun nuo kaksi reenaa ! Merjalla selvästi meinasi kunto loppua ,kun Mila pisti vauhtia suoritukseen. Ei kuulemma ehdi sen perästä juosta ?? Ai miten niin ei.. ? Se Mila on vaan ,niin kauhean nopea koira ja kun tietää minne seuraavaksi on tarkotus mennä ,niin on siellä ajatusta nopeammin. Merjalla oli tarkoitus ottaa sille tarkkuus reenit ,mutta taisi toi vauhti sekottaa kummankin pään? Ei huonolla ,vaan iloisesti yllätti. Välillä vaikka pallo oli viety radan loppuun , se vaan jäi sinne ,kun Mila olisi mennyt jo uudelle kierrokselle:)) Tästä se Mila pitää kovasti , agilty on ilmeisesti sen mielestä paras juttu. Ö ja ei Merjakaan sen mielestä ole ikävä ,koska miuta se Mila ei edes tänään mitenkään huomioinut kun teki reeniä:)) Lopuksi se pussasi Merjaa ja yritti ilmeisesti syliin kiivetä ,ainakin siltä se näytti!! HYVÄ siitä agilitystä niillä kahdella viellä tulee .
SISÄ REENIÄ. Otettiin eilen siis pakkasesta johtuen tottista sisällä . Ensin Retulle naksulla tunnarin haistelua. Siis tunnari maahan ja kun oikeassa mielentilassa koitti nätisti kapulaa ,naksu ja palkka. Ensin muutama palkka pelkällä kehulla:)) toimii kivasti. Ja sit lopussa lelupalkka. Muutaman kerran yritti hosua ,mutta huomasi ei tule kehuja ei:)) Lopussa Mila tuli siihen ja huomasi että tunnarihan se siinä ja päätti olla nopea ja nostaa sen miulle :=0 Kauniisti nosti ja ei pureskelua ..VAIN nopeat elävät tyylliin, näytti retulle ,kuka kapulan ottaa!! Sitten Milan harjotus. Aiheena tarkkuus tällä kertaa. SIVULLE tuloja nopeita. Yritti ekaksi jäädä vinoon ja tulla eteen istumaan.. pikku korjaus ja huomautus sivulle tulon alkeista 0=)) . Löytyihän se yhteinen sävel.. Palkka lelulla heti oikeasta paikasta ja katsekontaktista. Leikkiä! Seuraamista : Muutama askel ja palkka. Muutama askel ja käännöksiä . Palkka. Perusasennosta palkka. Pikku seuruu suoraan ja oikeasta paikasta palkka lennossa. Seuraamiseen lähtöjä lennosta. Lelu palkka heti. Liikkeestä maahan: Tarkka seuruu paikka ja maahanmenosta heitto palkka. Hienosti meni maahan. LIIKKEESTÄ seisominen .: Ensin pikku avustus sormella pysähdykseen. Ei palkkaa. Toinen suoraan ilman apuja ja pysähdyksestä heti heitto palkka lelulle. Hienoa MILA! Pari luoksetuloa. Nyt pitää kehua:)) Mila kesti hienosti istumassa ,vaikka mie tahallisesti vähän touhuilin mitä sattuu. Nopea luoksetulo ja hieno perusasento sivulle suoraan !!!! Siitä super hyvät leikit ja kehut palkaksi .. Siihen sit päätimme harkat. Kerrankin mie tajusin lopettaa ajoissa. Milalla oli intoa ,vaikka kuinka tehdä lisää, mutta sit vaan leikkiä!! Tänään lähetään päivällä hallille Merjan kanssa AGI reeniin..Siitä sit myöhemmin lisää!
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
MAAILMALTA KUULTUA :) Luin tossa just uutta paimenpostia.. Siinä oli kirjotus PM 2009 NORJASSA ,juttua paimennuskisoista. Tässä kerrottiin että yksilövoitto meni Ruotsiin Mosse Magnussonille ja Roy koiralle. Oli hieno kuvakin otettu jota yritän nyt metsästää omille sivuille :)) Ai miksikö?? Koska kyseinen voitto koira on MILAN isä :)) Kolmanneksi tuli Santun kasvattajan tytär Karin Mattsson koirallaan Sammy. Joten onpahan ollut hieno kisa ja parasta oli toi yksilö voitto.. Roy on nyt 10 vuotias ja kilpailee edelleen voitokkaasti Mossen kanssa. Olen vähän ylpeä Milan isästä:= 0 Eipä tuo äitikään huono ole ollut ,jos on Ruotsissa parivuotta sitten, voittanut myös mestaruuden. Hienoja vanhempia Milalla kyllä on . Toivottavasti Milastakin tulisi jotain hyvää ,KORKEAT ON AINAKIN ODOTUKSET... Katsotaan milloin saan ton kuvan tänne sivulle? Nyt kuvaa metsästämään.. Pakkasta oli tänä aamuna täällä 28 astetta ja vieläkin reilusti yli 20 ,joten päivä reeni taitaa olla sitten sisällä tänään:(( Laitan reenistä lisää myöhemmin..
tiistai 26. tammikuuta 2010
AGIA JA TOTTISTA. Hallilla Merjan kanssa. Ensin Milalle puomia ,jossa oli kontaktit lähinnä aiheena. Makupala puomin kumpaankin päähän. Hienosti otti ja pysähty kontaktille. Ei pelkää puomia ,vaan iloisesti kiipeää sille. Pitää olla tarkkana että ei rupea pomppimaan ennen kontaktia alas:) Nyt ei ole ainakaan tehnyt niin.. Seraavaksi hyppyjä peräjälkeen 4 kappaletta. Hienosti hyppää. Merjan pitää vaan muistaa että oma kroppa on suorassa hyppyihin nähden:)) Muutama kierto hyppy kahdella esteellä. Tauko! Kepit. Nyt harjotellaan tiukkoja käännöksiä pujotteluun. Mila ottaa herkästi laajat kaaret, johtuu ehkä paimennuksesta ,kun lähtee flänkille hienossa kaaressa. Nyt pitäisi vaan tehdä kepeillä tiukempaa kaarta! Käsi ohjausta taukona ,pelkkää kävelyä siis:)) Ohjaten kädellä seuraamaan. Pientä rataa: 4 hyppyä ja sit putki perään . Pallo putken päässä. Hienosti meni, Merjan tulee vaan muistaa antaa käskyt ajoissa. Näitä muutama kerta perä jälkeen ottivat. Mila jopa unohti ottaa pallon yhdenkerran ,kun oli lähdössä jo uudelle kierrokselle:)) Lopuksi pari pallon kopitusta. Tauko!.. Merja otti omalla koiralla jotain ja mie otin Milalla häiriössä tottista. Hieman ottaa vieläkin häriötä toisesta koirasta:(( Mutta hyvin kun pallo tuli esiin ,niin rupesi työstämään. Enemmän vaan häiriö harkkaa! Seuraaminen. Nyt tosi tarkkaa ja innokasta seuruuta. Vähän edisti ja painoi ,mutta mielummin niin kuin jätättäisi. Nyt ainakin näen sen hyvin:=0 Itse pitää vaan muistaa että katse on eteenpäin ja ei saa tuijottaa koiraa. Painostuu siitä! Sivulle tuloja ja katsekontaktista palkka leluun. HYVÄ! Yksi liikkeestä maahanmeno ja palkka maassa. Ei mennyt heti maahan . Annoin toisen käskyn ja sit hieno suoritus. En tiedä eikö ollut tarkkaan eka käskyllä kuulolla ,kun Merja teki oman koiran kanssa. Varmaan otti vähän häiriötä siitä?? Loppuun muutama i-m- i- m kake. Nopeat nousut olin oikein tyytyväinen niihin. Pallo leikkiä lopuksi.. Oli ihanaa reenata tottista tauon jälkeen ,oikein nautin siitä. Tänään Milalle maistui ruoka erittäin hyvin..Hmm.. ihme ja kumma:)) Söi töitten jälkeen ensin 400gr jauhelihaa ja sit pyysi viellä jotain . Annoin sit kana koiranmakkaraa ja sitäkin söi yli puolikkaan pötkön. Olipas nyt kerrankin nälkä. Tätä ihmettä en ole nähnyt ennen Milan tekevän. On siis todella nirso yleensä?? Harjotuksissakin Merja sanoi että lihapullat oli kuulemma kuumaa kamaa ,näytti maistuvan. Ihmetteli viellä että olikohan Mila nälissään. ? Oli kyllä syönyt reissussa ihan Milamaisesti eli toisten kupeilta kaikki jämät:) Ja oli kyllä syönyt murojakin lisäksi. Siis normi ruokaa ,vaikka ei niin paljon kuin Tuulan omat koirat. No jospa tuo ruoka alkaa vihdoinkin maistumaan sille? Retulla oli huili päivä tänään ja siitä tuo onkin nauttinut. Nytkin makaa tossa kyljellään ja kuorsaa.Retu on ruvennut nuolemaan taas omaa jalkaansa , saa nähdä mitä tostakin taas seuraa??? Mila on käynyt varastamassa retun kaikki puruluut ja makaa SOHVALLA :(( ja syö niitä jälkkäriksi :/0 . En raaski käskeä pois tosta sohvalta, kun on niin nautiskelevan näköinen siinä :)) Itseppä siitä sit kärsin, tyhmä mie :=0
maanantai 25. tammikuuta 2010
AAMU. Heti töitten jälkeen lähdin hakemaan Milaa kaupungista kotiin. Milalla on sitten kiva tapa tervehtiä kun on ollut oikein kova ikävä. Se vaihtaa neniä miun kanssa.. Heti kun Mila hyppäsi vieraasta autosta ulos ,se tuli miun luo ja laittoi nenän miun nenään vasten. Hetken siinä seisottua se kipaisi oman auton takakontin luo ja oli sitä mieltä että kotiin ja nopeasti. Pihalle päästyä tuli kamala kiire sisälle tervehtimään retua. No retuhan tietysti heti ensin murisemaan ja laittamaan Mlan järjestykseen ja sit alkoi kova juoksu:)) Juoksivat edestakaisin mitään järkeä vailla ,niin kauan, että kumpikin läähätti:)) Nyt sitten oli seremoniat tehty ja normaali päivä voi alkaa :=0 Mila on tänään vaan lepäillyt ja huilinut muuten vaan. Tietysti pallon se haki heti esiin ja sitä miulle tuomaan! Eihän siinä auttanut muu, kuin ruveta vähän pallolla leikkimään. Ihan kuin olisi ollut kauhean kovasti ikävöinyt palloa?? Tänään palataan vaan rauhallisesti kotona arki rutiiniin ja huomenna olisi sitten Agility reenit merjan kanssa. Ihanaa kun voi taas ruveta tottistelemaan viikon tauon jälkeen Milan kanssa. Kyllä varmasti tuo tauko on tehnyt myös Milalle hyvää:)) Nyt sitten alkaa kova harjottelu kesän koitokseen , haaveena olisi SM kisoihin joukkueeseen ja tietysti ykkös tulos tavotteena. Kovasti pitää tehdä töitä, että saisi kivan tuloksen kisoista:)) No tulipahan tuokin nyt sit kirjottetua oikein tänne blogiin Ö. Ainahan kaikkea pitää haaveilla:) Ja tietysti SAA haaveilla :0
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
KAIKKEA KIVAA. Kävin tässä kurkkimassa Annen sivuja ja luin että olivat käyneet Jäljellä:)) Hyvä Anne ja koirat. !! Jes melkoinen edistys että Anne on saanut lähdettyä sinne, meinaan kun on niin enemmän paimennus tyyppiä:) Aina ei voi tietää mitä kuulee ja näkee.. Jatkakaa vain samaan tahtiin !! Ja nyt muistan vihdoinkin laittaa SANTULLE myöhästyneet synttäri onnittelut 1 vuotta ..ONNEA Santtu:=0 Lauantaina olimme koulutuksessa joka oli naksun käytöstä. Aloitimme teorialla ja sit iltapäivällä oli käytännön vuoro. Miulla oli Retu mukana ,koska Mila ei ollut palannut lomalta:) Aika mielenkiintoista tuo naksutin juttu. Onhan siinä paljon hyviä koulutukseen liityviä juttuja ,ei voi kieltää. Luulen että sillä pystyy oikein käytettynä saamaan koiralle oikean tunnetilan tekemiseen ,kun osaa naksauttaa oikeassa paikassa:)? Joskin tuntuu että itse ehkä on aavistuksen hidas ja se Hyvä sana tulee jotenkin helpommin sanottua. Tuotakin pitää siis harjoitella hyvin ,jos rupeaa käyttämään enemmän. Toisaalta eihän se naksutin ole miulle kovin vieras ,kun käytän sitä joihinkin liikkeisiin nytkin. Seuruussa se on ainakin oiva apu. Retulle otimme ensin lihapullalla ehdollistumista naksuun ,mutta siinä ei sit tarvinnut kun parikertaa ottaa,kun se oli jo tuttua. Sit otettiin seuruussa niin että kun mie lähdin liikkeelle, niin katsekontaktista opettaja naksutti ja mie palkkasin heti. Retu kun lähdössä laskee kontaktin ja sit ottaa sen muutaman askeleen jälkeen. Se häiritsee miuta kovin ja siihen yritettiin löytää apua naksusta. ? No en tiedä miten se meni ,mut vaatii harjotusta. Sit palattiin meidän isoon ongelmaan tunnariin.. Ensin näytin miten se tehdään ja sit mietittiin porukalla mikä on pielessä. Mie itse olen kyllä ollut sitä mieltä ,että pitäis olla erillainen tunnetila retulla tunnarikapulaan ja liikkeeseen yleensä.. Nyt se vaan kiihtyy ja riehuu ton tunnari kapulan kanssa. Tehtiin sellaisia harjotuksia ,että tunnari maassa ja kun retu rauhallisesti nenällä koittaa sitä tulee heti naksaus ja palkka. Jos se yrittää sitä purra tai ottaa kovasti suuhun ei palkkaa.. Näitä tehtiin joitakin ja näytti kyllä sen tajuavan. Välillä yritti tassulla sitä läpätä :)) Pitää jatkaa tosta kotona naksulla samaa harjotusta. Ei siis palkkaa jos käyttäytyy rajusti tai riehuu. Tein tänään harjotuksen kotona ja kauniisti nenällä koitti. Vain yhden kerran yritti ottaa sen suuhun ja pureskella. Jospa tämä tästä sit etenee. Pitää vain lähteä uudelleen koko liike kasaamaan ja pitää huolta, että on oikeassa tunnetilassa kun koskee tunnaria. Mietittiin myös, että se ei käytä nenää tossa tunnarissa ollenkaan? Näin olen myös miettinyt itsekkin. Menee kovaa tunnareille , ottaa ekan mikä sattuu eteen ja tuo sen melkein kokonaisena miulle. Se taitaa ottaa liikkeen noutona, jota se rakastaa ylikaiken. Vaihdoin myös tunnarin käskyyn etsi, jos tuo nyt mitään auttaa? Mietin myös että pitäiskö palkkaus olla joku muu kuin makupala ,kun on niin ahne ,että menee hösötykseksi makupalalla. Kyttää namia ja sit on ihan sekasin koko ukko:(( Joku vähän huonopi palkka ehkä?? Katotaan nyt miten jatketaan palkkausta.? Mutta tärkein meinasi unohtua ..MILA saapuu vihdoinkin reissusta kotiin :)) JIPPII, kylläpä on ollut ikävä sitä koiraa..
perjantai 22. tammikuuta 2010
RETUN REENIÄ. Oltiin tokottelemassa hallilla Merjan kanssa. Retu oli tänään hirveän iloinen ja hyvässä vireessä:)) Ensin otettiin noutoa ihan lyhyeltä matkalta ja nostosta kehut. Lähti ilosesti ja tuo nätisti ,pientä mälväystä lukuunottamatta. Näitä muutama ja sit pari heiton kanssa ja ne oli ihan ok. SEURAAMINEN. Pieniä liikkeitä liikkurilla . Käännökset oikealle ja vasemmalle. Nyt oikein kaunista ja hyvä vire hommiin.. Alussa ei ota heti katsekontaktia ,mutta parantaa liikkeessä.LUOKSETULO. Ensin maahan menolla. Hiipii lähdössä ja otin sit ihan läheltä maahan . Muuten ok. Toinen seisomaan luoksetulossa. HIENO pysähdys noin keskivälissä. Hienoa Retua enpä ole tota nähnyt ennen.. JIPPII!!! LIIKKEESTÄ ISTUMINEN . Ei huomauttamista tämä super hyvä!. RUUTU . Ensin otettiin läheltä paikan hakua. Ok . Meni nätisti keskelle ,jossa lelupalkka.Sitten lähetys etäältä ja patukka ruudussa. Se oli lennokas ja hyvä ruutu! Sit olen miettinyt tunnaria ja päättänyt aloittaa alusta koko liikkeen.. Käskysana vaihto = etsi. Ensin omalla ihan pelkkiä nostoja läheltä ja naksu ja palkka nostosta. Nämä ok. Katotaan miten tästä edetään . Pitää lukea vähän ohjeita parista teoksesta:)) Nyt kuitenkin ihan alusta koko perhanan tunnari..Pitää saada sille ihan kokonaan uusi mielipide moisesta hommasta ja katotaan kun tulee palkkaa siitä kun pelkästään ottaa kapulan ,niin eiköhän se siitä lähde. Miusta se on vähän epävarma siitä liikkeestä. Lähtee tunnarille vähän pakolla. Pitää sille tehdä ekaksi muutos ja hauskaksi koko liike ja sit sekottaa vasta toiset kapulat mukaan.. Johtuu varmaan myös siitä, että itse en pidä koko tunnari jutusta ,kun on mennyt niin persukkeilleen koko juttu! Itseään niskasta kiinni ja tunnarista tehdään kiva leikki.. No nythän mie sit kuitenkin alan taas sitä korjaamaan ,vaikka sanoin että unohdan koko liikkeen:=0 Tälläinen mie olen jos ei homma suju täys käännös ja edetään sit uudelleen on miun MOTTO :))
torstai 21. tammikuuta 2010
ROTTA JAHTIA. Piti oikein laittaa tänne tämän aamun kommelluksia. Kerrankin näin että Retulla ei sit ole mitään saalisviettiä rottaan:)) Oltiin lypsyllä ja Kimmo ajoi avanttia, rehuja siis.. Huusi että täällä on iso rotta tule tappamaan(mie) Lähdin apuvälineen kannssa jahtiin ja rottahan tietysti juoksi miuta vastaan. Yritin lyödä sitä ,mutta livahti ohi ensin. Retulle huusin että koira ota kiinni se!! Retu katsoi vaan tyynen rauhallisesti ,kun rotta tuli kohti ja NOSTI etu tassua ja rotta meni sen jalkojen välistä :))!!! Eipä tota kiinnostanut yhtään etes kiinni ottaa moista elukkaa:(( Oli ihan sen näköinen, että anteeksi rotta, että olen just siun kulkureitillä:=0 No loppujen lopuksi se rotta juoksi lehmän jalkoihin ja se lehmä sen tallasi:))En siis saa syytettä rotan taposta ,mutta mites se lehmä?? Jos Mila olisi ollut kotona töissä ,olisi rotta kyllä saanut siltä kyytiä . Eipä olisi pitkälle juossut ,kun Mila olisi sen napannut. On nähty ennenkin miten se ottaa hiiret ja rotat kiinni! Joskus on ollut jopa iso sammakko suussa kun on ulkonta tullut. Taitaa Milalla olla viellä alkuperäsiä viettiä jäljellä.? Pidin kyllä Retulle sit puhuttelun sen käytöksestä :=/ Yritin kertoa että se on Koira ja koirat tekee yleesä rotista selvää!! Haki vaan lelun jostain ja oli sen näköinen, että jos vähän leikittäisiin mielummin ?? No tänään piti mennä hallille retun kanssa ,mutta viime reenin jälkeen se on linkuttanut toista jalkaa..en tiedä tuliko se siitä agility hypyistä ,vai mistä? Nyt ollaan yritetty olla vähän rauhallisemmin ,jospa tuo menisi ohi. Mila vaan jatkaa lomaansa Tuulan luonna:)) Sillä menee kuulemma ihan mukavasti. Tuula tykkää siitä kovasti ja MIla nukkuu niitten kanssa makuuhuoneessa Ö. Ilmankos ei halua kotiin tulla:) No loppuu se loma siltäkin joskus ja sit palataan arkeen taas ja nukkuma paikka ei suinkaan ole sänky..jotain käytös tapoja sentään :=0..
tiistai 19. tammikuuta 2010
HALLI TOKOTTELUA. Otettiin Merjan kanssa hallilla vähän tokoa ja pientä agia retulle. Aluksi lämmittelynä mentiin hyppyjä ,jossa jo lievää kuumentumista! putkea pari kertaa ja sit kepit,joka olikin jo aivan eri planeetalta retulla:)) No eihän se tietysti voinnut keskittyä ollenkaan ,kun lihapullat oli pelissä. Lievää oikomista kepeillä ja hösötystä.. Kävi kuumana kuin peruna kattila:=0 Siinä sitten ne agilityt olikin Retulla tänään. Siis selvää sekoilua koko juttu ,muta hauskaa oli ja lihakset lämpeni 20 asteen pakkasella.. (jotain hyötyä siis) .Eipä tuo ollut yhtään rauhallisempi kun Merja koitti ,joten tultiin siihen tulokseen, että retu meinasi vie sie mie vikisen ja näillä mennään :=/ Se siitä sitten . Päädyttiin siirtyä rauhallisempaan lajiin. Otettiin seuruuta ekana ja Merja liikkarina. Aivan kauheeta alussa. Ei katsekontaktia ollenkaan ja täysin holtitonta menoa:( Alusta uusiksi ja lihapullat peliin. Nyt löyty jo traivia . Melko siistiä seuruuta. Käännöksissä pikku epätarkkuutta, joten niitä vähän hiottiin. Nouto puukapula. Kaunista menoa ,jos ei oteta sitä pikkuista pureskelua mukaan kapulalla. Ei tuo mälväys lopu kapulalla, no mitäs siitä onhan kapulassa varaa pureskeluun :)) RUUTU. No se olikin sitten oikein hienoa katsottavaa. Yhden kerran jäi liian eteen ruudussa. Hienot suorat menot hyvällä tempolla ruutuun. Muuten ei huomauttamista tässä. Palkka pallolla. Kaket . M-I-S-I-S palkka palloon suoraan heitosta. Nousee hyvin ja ei etene yhtään.. Tää on uutta retua! HYVÄ ,HYVÄ!! Matkaa noin 6 metriä. Sitten sikailu puoleen.. TUNNARI :(( En tiedä mistä tuulee nyt. On keksinyt että ottaa aina sen vasemman puoleisen kapulan oli mikä vaan. Eka nosto vasempi kapula ,ei siis oma! Otin pois sen ja lähetin uudelleen . Taas toi vasemman, ei oma. Laitoin istumaan ja kävin käpelöimässä omaa ,niin että näki varmasti. Laiton omalle , otti vasemman puoleisen ,ei omaa!! Mikä Pee.. viimeinen koitos ja kaksi kapulaa oma oikean puoleinen ,otti vasemman, EI OMAA!!??? Jätin siihen ja arvaatte varmaan tuliko palkkaa?? Ihme juttu ,jos teen esineillä aina tulee oma ja ei etes yritä tuoda muita:) En ymmärrä . Jätin siihen :(( Lopuksi pari kaukoa viellä I-S-I-M super hyvä!! Siitä kunnon palkka ja riehumiset. Se siitä tälläkertaa ,kiva treeni. Lopuksi olin Merjalle taas apuna ja liikkarina:=0 Toivo on jo mennyt tohon tunnariin ,unohdan koko liikkeen ..ai mikä tunnari?? :))
maanantai 18. tammikuuta 2010
RETUN REENIT. Otin retulle vähän sisällä tottista:) KAUKOJA. m-i-s-i-m ja i-s-m-s. Matkaa jotain 5 metriä. Nousee hyvin lähellä ja vaihtaa asennot suht kivasti. Seisomisessa hieman näkyy paimennusta asento ei paras mahdollinen ,joten seisomisesta palkka leluun. Ei kuitenkaan liiku yhtään nyt paikaltaan!! HYVÄ! SIVULLE tuloja. Yrittää jäädä aavituksen vinoo perusasennossa. Siitä huomautus ja korjaus. ei palkkaa. Näitä otettiin muutamia. Pari noutoa. Lähtee hyvin ja iloisesti. Pureskelee kapulaa ja mälvää tuodessa:(( Loppuasento ok. Ei jaksa tohon kapulan pyörittämiseen suussa perehtyä enään.. OMAN nosto . Virettä liikaa ..kuumenee ja pureskelee tunnaria. Hieman toisella nostolla parempi, kun annoin käskyn nätisti. Tuo kuitenkin sivulle nätisti. LUOKSETULOJA suoria. Hiipii ja hiipii, ei usko että on suora eikä tartte pysähtyä. Näitä pitää ottaa lisää:) SEURAAMISTA. Pieniä sivuaskelia. Oikealle ja vasemmalle. Ihan ok. Aina tietysti voisi olla tarkempi?? Suht normi reeni Retun kanssa:) Ei oikein huvita treenata mitään..hoh.hoh..Kylläpä on meillä hiljasen tuntusta kun MIla on edelleen kyläilemässä Tuulan luonna! Ei uskoisi että yhden koiran poissaolo tuntuu, niin omituiselta. Ihan kuin ei olisi koiria ollenkaan. Retukin tuntuu olevan ihan apea. Se vaan huilii ja nukkuu . Eipä tarjoile leluja taitaa ikävöidä sitä muikkunaamaa. ? :=0 En ole kuullut kertaakaan että se murisisi jollekkin. Milan kotona ollessa se murina ja komentaminen on normaalia ääntä. Aamullakin kun mentiin hakemaan laatikolta lehteä ,se haisteli Milan vanhoja jälkiä ja katseli pellolle että näkyiskö sitä kiusankappaletta missään.? Huomenna Retu pääsee hallille treeniin . Toivottavasti se Mila tulisi kotiin jo loppuviikosta!? On kyllä jo aika kova ikävä kaikilla. Ukkokin kyseli milloinkohan se häirikkö tulee kotiin oli jo huolissaan miten se siellä pärjää? Koko viikoksi on luvattu noin 20 astetta tänne pakkasta, se taas tietää sisä treeniä koirille. Voi kun tulisi jo kevät :=/ No eikun häntä pystyyn, eikä anneta masennuksen iskeä:))
lauantai 16. tammikuuta 2010
EDELLEEN AGILITYÄ. Eilen Perjantaina oltiin siis taas hallilla Merjan kanssa. Milalle oli suunniteltu jo oikeaa rataa.. Ensin pientä lämmittelyä pallolla ulkona, mutta oli väkinäistä kun Mila vaan oli sitä mieltä että halliin mennään:)) HYVÄ ,HYVÄ!! Ensin Merja otti muutaman kerran kokeeksi puomia ,joka olikin Milalle ihan helppo juttu! Pysähty jopa odota käskyllä kontaktille. Merja nosti pari kertaa milan suoraan kontaktille ja palkkasi siinä lihapullilla,. Mila ei oikein halunnut innokkasti ottaa makupaloja ,kun oli jo vähän niinkuin syttynyt agiin ja oli sitä mieltä että turhaa syödä ,kun voi hyppiä esteitä;=0 Hassu koira. Sitten muutama lämmittely hyppy ja kepit parikertaa kokeeksi:) Kepeillä pitää olla tarkkana ,kun Mila ottaa pienestäkin vartalon liikkeestä käskyjä. Yhden kerran korjasi itse kun meinasi lähteä kepin väärältä puolelta menemään. Sitten radalle:)) Ensin oli 4 hyppyä jonka jälkeen tuli muuri. Siitä jatkettiin hypylle ja puomille ja sit siitä hyppy ja lopussa putki ,jossa pallo päässä palkkana(suora). Toinen rata ensin 4 hyppyä,siitä muuri, hyppy, puomi, hyppy ja putki ja sit 6 keppiä ja toinen putki ,jossa pallo palkkana.Eipä kyllä uskoisi miten Merja ja Mila osaa ton jutun. Mie katoin ihan haavi auki miten ne painatti menemään rataa. Taisi Merjalle tulla kuuma:)) Mila on oikein hauska kun se vie Merjan kanssa ensin pallon putken päähän valmiiksi ja sit lähtee rataa suorittamaan.. se ei edes yritä lähteä pallolle ,vaan ihan innossaan menee radan ja lopuksi nappaa palkaksi pallon:)) Aika fiksu neiti!! Ihana katsoa kuinka se nauttii tosta Agilitystä. Lopuksi Mila ei meinannut taas antaa kiinni ,kun ei olisi halunnut lopettaa viellä. Täytyy ensi kerralla ottaa niin että mie otan kiinni ja Merja sit tekee palkaksi vaikka pari hyppyä viellä. Taitaa pitää rangaistuksena tota hihnaan laittoa? Tai sit pitää lähteä ,vaan suoraan vapaana pihalle välillä? Ensi kerralla oli kait aikomus ottaa pari uutta estettä taas kuvioihin entisten lisänä.Lopuksi Milalle taas takki päälle ja autoon ja mie olin Merjan koiralle apuna ,kun se otti ruutua ja muuta pientä voittaja luokan liikettä. Mila ei pidä yhtään noista takeista, mutta ei mahda mitään , takki laitetaan ja sillä siisti:)) Oikein mukava mieli taas tosta reenistä, kerrankin mie vaan katson ,kun toiset tekee!!
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
AGILITY LIITOA. Maanantaina käytiin vähän taas hyppelemässä esteitä:)) Merja oli laittanut Milalle jo vähän radan tynkääkin. Ensin ottivat kolme hyppyä peräkkäin. Merja pääsi jo juoksemaan vierellä ja antamaan siinä hyppy käskyt. Eipä noita tarvinnut oikein etes antaa käskyjä ,kun Mila tajus muutenkin ja meni kuin salama esteeltä toiselle. Sit Merja laitto yhden lisää hypyn niin ,että piti kaartaa oikealle ja hypätä takaspäin ja siitä toinen hyppy perään. Eli 5 hyppyä peräkkäin. Hienosti meni myös kierteellä ,ei ongelmaa.. Pientä pallon kopitusta väliin huiliksi:)) Sit otettiin uutena matala muuri. Eipä tossa ongelmaa ollut kun näytti hyppäävän useita kertoja yli. Sitten putki. Se on Milasta parasta!! Pallo vietiin toiseenpäähän yhdessä valmiiksi ja sit lähetys ja Merja juoksi vierellä toiseen päähän. Suora pallo palkka siis putken päästä. Leikkiä pallolla:)) Mila oli sitä mieltä että ei lopeteta viellä ja hakeutui itse hypylle :=0 Merja heitti viellä palloa ja Mila itse näytti takas tullessa hyppäävän esteen yli . Tällä kertaa rimaa korotettiin vähän hypyillä. Sitten tuli loppuun viellä kepit. ensin puoli keppiriviä. Mila katso vähän tyhmänä ,että mihin loput kepit hävisi. Merja koitti viellä kaikki kepit yhdellä kerralla ja kummastakin suunnasta. Pientä virhettä tuli jossain kohtaa,mutta kuin ihmeellä Mila korjasikin itse !! Siihen hyvään fiilikseen sit lopettivat:) Kiva ja hyvä reeni Milalle. Sitten mie otin Retun ,joka ei ole agia ottanut kuin vuonna 1 ja 2 . Hienosti kyllä muisti hommat. Otettiin useampi hyppy este peräjälkeen kierroilla ja ilman ja siitä putki ja siitä hyppyjä . Toinen rata otettiin pari hyppyä ,putki ja puomi ja kepit heti perään. Puomilla alastulossa retu tajusi pysähtyä ja pyytää lupaa kontaktilla:)) Hyvin on vanhat opit menny perille. Sit viellä pari hyppyä. Vauhtia piisasi ,mutta ääntäkin tuntui löytyvän. Odotti kyllä istumassa käskyä lähteä ,mutta kuumenee edelleen hirveästi ja sit sitä hösötystä tulee ja ÄÄNTÄ!! Nyt muistankin miksi ei olla oikein lähdetty agilityyn retun kanssa:= 0 Olisi hieno koira tossa ja osaa hyvin mutta :0 KUUMENEE LIIKAA ,niin että rimat alkaa lennellä hypyissä ,kun ei enään ota tarkasti hyppyjä. Harmi! Ehkä sit kun se täyttää 10 vuotta on jo vähän rauhallisempi ,jos sit alotettaisiin se agiliito uudelleen. Mutta eihän se estä meitä joskus aina huvikseen koittamasta ,kun Retu siitä niin tykkää:)) Nyt pidetään pieni tauko Milalla juoksun takia tossa Agilityssä.. Katotaan mitä tässä tehdään sillä aikaa? Voipi olla että Mila lähtee pikku, pikku vierailulle Virolahdelle, jos hyvin käy:))???
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
MANEESSISSA.Eilen illalla mentiin maneesiin harjottelemaan tottista. Meitä oli Johanna ,Carita, Anni ja Mie. Jaettiin ryhmä kahtia ja mie otin Annin kanssa yhdessä ,kumpikin toisilleen liikarina oltiin:)) Oli siis koe reenit ja siltä pohjilta lähettiin. Milalla oli juoksu just alkamassa ,mutta eipä tuo häirinnyt ketään . Pakkasta oli ulkona 20 astetta ,mutta onneksi sisällä vain 10 astetta. Tulipa jopa lämmin tehdessä. Otin Milalle ensin SEURAAMINEN. Liikkarin ohjeiden mukaan . Mila oli ihan intona tekemään. Seuruu oli kohtalaisen hyvää ,paitsi pientä poikitusta paikotellen oli. Annin mielestä oli oikein nättiä menoa:=0 Palkaksi pallolla kopitus . LIIKKEESTÄ MAAHAN MENO. Alku valmistelut oli ihan ok. Maahanmeno nopea ja hieno. Loppu osassa olisi voinut nousta nopeamminkin perusasentoon, miun mielestä. Ei palkkaa. LUOKSETULO. Jäi kauniisti istumaan , otin ylipitkän matkan . Lähti pienellä ennakoimisella tulemaan ,mutta vauhti oli hyvä. Kaunis perusasento:)) Palkka pallolla. LIIKKEESTÄ SEISOMINEN. Alku oikein kaunis ja seuraaminen hyvä. Ei jäänyt seisomaan ,meni maahan. Uusi yritys ja nyt pysähty oikein hyvin ja istu jopa loppuasennon suht nopeasti. Tähän olin aika tyytyväinen. Ei palkkaa. Sitten ihan pieni seuraaminen jossa käännöksiä ja Anni sanoi kun palkkaan hyvästä asennosta. Pallo palkka. Vähän Mila yritti välillä mennä haistelemaan hevosen kakkoja ,mutta patukka esiin ja leikkiä:)) Patukalla otettiin viellä maahanmeno, seisominen ja pikku kaukot m-i-s-i-m-s . Olin oikein tyytyväinen nyt kaukoihin . Lopuksi Johannan 2 koiran kanssa paikkamakuu. Alussa Mila yritti kovasti päästä tervehtimään koiria ,mutta tiukka komennus ja uusi perusasento. Meni nopeasti maahan eka käskyllä. Pysyi hyvin ja tarkkaavaisena. Yksi huomautus kun käänsi katseen toiseen koiraan ja heilutti häntää.. Anni ja Carita kävelivät häiriönä edestakaisin ja huutelivat aikaa. Ei ongelmaa tässä. Mie ja Johanna hypittiin ja liikuttiin sen 2 minuuttia paikallaan ja jutusteltiin ,ei haitannut Milaa. Tähän lopetin Milalla ja vein autoon takkipäällä . Lopuksi otettiin Annin Riimi ja mie olin liikkurina sille. Aika taitava tuo Riimikin oli:))! Hyvä reeni vaikka oli eka kerta kun Mila oli Maneesissa ,keskittyi hyvin hommiin . Oikein tyytyväinen tähän suoritukseen olin. Kello oli jo 21.30 kun lopetettiin , onneksi miulla oli jo sauna lämmin kun tulin kotiin.. Carita vitsailikin että eihän ketkään muut hullut reenaa koiria 20 astetta pakkasta ,lauantai iltana 21.30 ,kuin myö kolme hullua:)) Kyllä mie ehdotin että jos vaikka alettais keräämään postimerkkejä. Olisi lämmintä ja sisäsiistiä hommaa ja voitais matkustella maailmalla ja lähetellä sit toisillemme merkkejä. Ei kuulemma ole kuitenkaan yhtä hullua hommaa kuin toi koirien kanssa pelaaminen. Tultiin siis siihen tulokseen ,että jatketaan vaan näitä kuutamo keikkoja edelleen ja palellaan mielummin. On paljon jännempää:)) Tulipahan huomattua ,että maalilmassa on muitakin vähän vinksahtaneita ,kuin vain minä!!
perjantai 8. tammikuuta 2010
AGILITYÄ. Milalla tänään taas Merjan kanssa reenit hallilla. Ensiksi pihalla pientä lämmittelyä pallon kanssa. Sisällä sitten alkuun hyppyjä kummaltakin puolelta ohjattuna. Milalla ei ongelmaa kummalta puolelta ohjataan ,mutta Merja hieman jäykkä ohjatessaan oikealta puolelta:)) Ohjaajalle siinä enemmän treeniä:=0 Hyppyjä oli kolme peräkkäin ja palkka vasta viimeisen jälkeen. Vauhdikasta menoa ,näytti oikein mukavalta. Muutama yksittäinen hyppy ja palkka heti pallolla tai lihapullalla. Sitten seuraavana putki .joka tuotti hieman päänvaivaa siitä miten palkata? Monen kokeilun jälkeen Merja päätyi tulokseen palkata pallolla ,niin että pallo viedään yhdessä putken päähän . Lähetetään toisesta päästä ,niin pääsee juoksemaan itse sivussa yhtäaikaa Milan kanssa. Tämä toimi erinomaisesti:)) Niitä sitten tehtiin muutamia kertoja. Sitten uutena kepit. Milahan on tehnyt keppejä jonkun kerran viimekesänä miun kanssa pihalla. Ensin ei muistanut mitä nuo kepit tarkoitti. Merja teki kahdella pujotuksella ekana. Lihapulla palkkana. Sitten aivan kuin lamppu olisi syttynyt Milalla ja se muisti jutun. Pääsivät sitten tekemään jo useamman pujottelun ja kivastihan tuo meni. Välillä taukoa ja pientä pallon kopitusta. Lopuksi pari hyppyä viellä ja siitä pallo palkka. Mie huomasin että miun ei pidä olla esteitten luona kun tekevät ,meinaa tulla välillä miulle tarjoamaan palloa !! Kun pysyn aidan toisella puolella ei ongelmia ja ei varmaan edes muista miuta:)) HYVÄ ,HYVÄ!! Mila ei kyllä meinannut lopussa antaa Merjalle kiinni ,kun arvasi että pitää lähteä pois. Se on tehnyt joskus paimenessa saman , kun ei ole olevinaan saanut tarpeeksi tehdä. Mie kävin sitten laittamassa hihnan ja pannan Milalle, että ei paineistu Merjasta :)) Tänään en ottanut Milalle tokoa hallilla. Ajattelin että mukava kun saa tehdä agia ja ei tartte junnata sit lopuksi enään miun kanssa. Jää mukava fiilis sit Milalle. Tästä Mila tykkää kovasti ja oli ihan innoissaan kun huomasi, että ollaan menossa hallille. Pihalla kun odotettiin Merjaa ,Mila koko ajan katseli joko Merjan autoa näkyy?? Tämä on sille hyvä harrastus kun ei ole tuota lehmien paimennusta talvella. Oli ihan rätti väsynyt kotiin tullessa ja nukkui taas koko töitten ajan tuolin alla navetassa. Teemukin ihmetteli mikä Milalla on ,kun on niin rauhallinen, eikä höslää omia juttuja ? Tiistaina sit jatkuu hallilla este reenit Milalla:) Katotaan mitä Merja sit on taas keksinyt tehdä? Varmaan joku uusi este otetaan mukaan reeniin.Huomenna illalla sit toko reenit Hupsilla Miun kanssa:))
AAMUSTA PÄIVÄ ALKAA:)). Otettiin heti aamukahvin jälkeen kaukoja. Itse istuin tuolilla ja Mila oli metrin päässä. Lelulla. i-m-s-i-s-m-i- .Uutena oli seisominen mukana. Nyt istuminen oli nopeaa ja maahanmeno myös. Virekkin oli aika korkea johtuen lelusta ,mutta miusta tekee paremmin hyvässä vireessä. milalla ei ole ollut ongelmaa siinä etenemisessä. Pysyy hyvin paikallaan kun nousee ! Uutena siis seisominen mukaan . Käsky oli seis. Tuntuu toimivan . parempi antaa muu käsky kuin pysäytyksessä ,niin ei sotke sitten käskyjä. Sit otettiin pelkkää m-s-i-s ja palkka leluun seisomisesta:) Noutoa otettiin myös lelulla. Käteviä nuo lelut jotka ovat pehmeitä ja niissä on tennispallot päissä. Ihan kuin nouto kapulan näkönen. Mila tykkää siitä lelusta, kuin hullu puurosta. Istuin tuolilla ja heitin lelun . Käsky tuo ja eteen jalkojen väliin istumaan lähelle. Pientä kapulan pitoa siinä. Ja sit lelu taas lenti palkaksi. SEURUUTA otettiin paikalla käännöksiä oikeaan ja vasempaan ja täyskäännöksiä ,yhdellä askeleella. Hienoa työtä tänään Milalta. Lopuksi palkkana puruluu!! Iltapäivällä mennään taas hallille Merjan kanssa agi harkkoihin,tai siis Mila ja Merja tekee.. Mie en taida ottaa sitten ollenkaan sille siellä tokoa. Kunhan leikitään lopuksi ja pidetään hauskaa yhdessä. Lauantai iltana mennään hupsille reeniin ja siellä sitten otetaan kisa harkat tokoon:) Sunnuntai iltana jos kehtaa menen Retun kanssa sit hallille LPKY:n tokoon ja Mila saa huilia kotona. Tämmöisiä loppuviikon harrastuksia meillä:)) pitää muistaa ottaa kamera mukaan hallille ,jos saisi pari agi kuvaa Milasta. eipä tuo vire yhtään laskenutMilalla ,kun nyt retun kanssa vetävät solmu lelua tossa seläntakana. Virtaa piisaa!!
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
TOTTISTA ja AGILITYÄ. Tänään päivällä menimme LAU:n hallille reeniin. Ensin otin lämmittelynä pihalla Milalle palloleikkiä ja pikkuisen seuraamisen. Mila olikin täynnä intoa ja seuruu oli oikein hyvää. Pallolla sitten heittäen otimme maahan menoa ja seisomista. Merja ja Mila sitten korkkasivat heidän yhteiset agi reenit käyntiin. Merja laittoi hyppy esteitä neliön muotoon ,josta he sitten aloittivat. Ensin yksi hyppy ja palkka(lihapulla) . Seuraavaksi kun neljä hyppyä oli otettu ja palkka jokaisen välissä oli pallon heiton vuoro ja pieni tauko:) Seuraavaksi Merja otti kaksi hyppyä peräkkäin ja pallolla palkka. Näin tehtiin muutama kierros ja huilittiin välillä pallolla leikkien. Kierros aloitettiin alusta toiseen suuntaan kiertäen. Välillä Merja ohjasi milaa oikelta puolelta ,jossa ei näyttänyt olevan ongelmaa!! Pikku tauko taas väliin ja pientä jutustelua ,jolloin Mila sai nuuskia itsekseen paikkoja vapaasti. Sitten otettiin Milalle putki. Aluksi Merja antoi pallon miulle putken toiseen päähän ja ohjasi Milan sisälle putkeen ,josta tyttönen tuli läpi että heilahti:)) Näitä otettiin muutama ja sit Merja vaan leikki pallolla ja taisi ottaa muutaman heitto hypyn siinä samalla. Kivalta näytti kun Mila heti oli juonessa mukana ja ei etes yrittänyt tulla miun luo ,kun Merja teki reeniä sen kanssa. Niillä synkkasi oikein hyvin ja Merja jo vitsailikin ,että ei kuulemma ihan MM kisoihin meinaa ,mutta jos vaikka SM kisoihin olisi tavote:)) Sitten laitoin takin Milalle päälle ja haettiin Merjan oma koira sisälle. Kun Merja otti sille ruutua ja hyppyjä ja seuraamista, mie tein Milan kanssa seuruuta ja pikkuisen paikka makuun. Lopuksi vain leikittiin pallolla. Perjantaina olisi tarkoitus viedä Mila taas hallille Merjan kanssa hyppimään. Kyllä Mila oli tyytyväinen ja VÄSYNYT . Se vaan nukkui koko töitten ajan penkin alla ja näki varmaan unta ,kun sen jalat vispasi niin kovasti:=0 Hassu koira! Täytyy sanoa että olin oikein tyytyväinen kaksikon agilityn alotukseen , Milahan ei olisi lopettanut viellä ollenkaan hyppyjä . Yritti kokoajan lopussa lähteä takas sisälle halliin reenaamaan. Ei siis ollut saanut tarpeekseen viellä, siihen oli hyvä lopettaa tänään ,kun jäi into päälle. HYVÄ Merja jaMILa:=/ Retu näytti kyllä Milalle selvästi mieltään ,kun tultiin kotia . Murisi ja näytteli hampaitaan ,oli varmaan tosi kateellinen ,että missähän Mila oli saanut käydä ilman sitä?? Tää tekee Milalle tosi hyvää ,kun retu ei olekkaan mukana ja pitää itse selvitä jutuista ilman sen apua! Perjantaina sit lisää agilityä ja huomenna on varmaan tauko päivä Milalla . Pitää ottaa retun kanssa tokoa sit huomenna, jos se siitä sit leppyisi :))
maanantai 4. tammikuuta 2010
Joo. Uusi vuosi meni ja koirat viellä hengissä:) Mila ei sit yhtään tykkää noista paukuista. Retu ei kyllä niistä suurempia paineita ota. Milalle paukut oli kamala kokemus! se on ihme kun saa kotona paukutella ja hakata ja ajaa millä koneella vaan ei mitään ongelmaa. Miehet jopa ampuivat hirviä tossa lähellä ja kova pauke kavi ,mutta ei haitannut Milaa? Mutta raketit oli hirveä tressi. Onneksi tätä ei ole kuin kerran vuodessa. Milalla meni sitten ilta sisällä. Aamulla kun avasin oven ja päästin koirat pissille ., Mila kurkki ovelta ensin mitä näkyy ja lähti sit ulos reippaasti . Ei sitten varmaan jäänyt sille paineita enempää raketeista ja palautu hyvin normaaliin elämään.. En kyllä yhtään ihmettele vaikka reagoi noihin paukkuihin . Käy ne omiinkin korviin kovasti. Nyt tietää ainakin ensivuonna että ei vie koiraa ulos kun paukutus alkaa..
VUODEN EKA TREENI. Eilen oli ensimmäinen reeni LPKY :n porukalla ja olimme LAU:n hallilla. Pakkasta varmaan 20 ja Milalla takki päällä:) Hienostihan Mila alkoi toimia vaikka oli ekakertaa hallilla. Vähän alkuun katseli ja otti häiriötä muista. Sitten kun pallo löyty taskusta unohtu muut koirat ja homma alkoi pelata. Otimme seuraamista joka milalla oli ihan nättiä ,paitsi mie heilutin kuulemma toisella kädellä hihnaa liikaa:( Hyi ohjaaja! Pieniä askelia ja pysähdyksiä otettiin. Vasemmalle askeleet oli helppoja ,mutta oikealle pariaskelta ja siinä ongelmaa! Ei vaan koira tajua miten muka seurataan sivuttain siirtyen:) Varsinkin vaikea just oikealle siirtyminen. Liikkeestä maahanmeno hyvä. ja liikkeestä seisominen ..ensin tarjosi maahan . En vaan itse kertonut että tulee seisominen ja kun päästiin sit oikealle harjotus tasolle niin homma suju. Miten sitä itse unohtaa ne alku viritykset niin totaalisesti? Johtui varmaan siitä kun kouluttaja kävi kokoajan miuta moittimassa ja miulta meinasi mennä hermo. En tajua että tuputetaan ohjeita malliin mie kun teen näin oman koiran kanssa yms... Käskyjen äänen sävykin oli miulla sit väärä?? Kai mie nyt itse tiedän miten mie voin käskyttää omaa koiraa:(??? Mie siis menin ihan lukkoon ja en osannut sit tehdä niinkuin tein normaalisti. No sit otettiin istuminen liikkeestä ja siinäkin mie annoin liian hennon käskyn kuulemma?Mila kyllä istu heti ja palkka istumisesta. Kaukot. Ihan edestä hyvä m-i-m-i ja pallo istumisesta. Lopuksi hyppy ja se meni oikein hienosti ,paitsi siinäkin mie tein kuulemma jotain outoa?? En kyllä itse tiedä mitä ,vaan oli meidän normi hyppy. Mielestäni liikaa liikkeitä ja mihinkään ei sit keskitytty oikeesti.. Mutta Milalle hyvä reeni hallissa. se oli pääasia. Keskiviikkona mennään Merjan kanssa hallille ja otetaan rauhassa oma reeni ja vähän esteitä agiin:) Mie en ymmärrä miten tää meijän koulutus ryhmä on niin jumittunut kaavoihin että ihan ottaa aivoon?? Pitäis uusiutua ja olla vuodessa 2010 jo:)!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)