keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
pientä päivitystä
Tänään oli Salamalla taas kartofeeni piikitys. Nella ja Inna oli henkisenä tukena mukana. Ei tuo salama mitään siitä väittänyt, ei taaskaan olisi lähtenyt eläinlääkäristä pois:) Paino oli pudonnut 400gr. Lääkäri sanoi ,että pitää lisätä nyt ruokaa ,ei saa laihtua enempää. Muuten Salamalla on jalka ollut selvästi parempi muutaman päivän jo. Uimassa on käyty ahkerasti . Tänään jäi uiminen väliin kun lehmä poiki pellolle ja ei tietysti tullut ihan helpolla navettaan. Ensin haettiin vasikka traktorilla pois . Emohan päätti ,että ei sitten lähde pellolta ei. Kova homma oli Milalla ,että sai sen tulemaan navetalle. Yhdessä piti homma käydä tekemässä. Lopulta siinä kävi niin ,että mie olin viimenen pellolla, kun Mila ja lehmä olivat jo navetassa:) Muutenkin on lehmiä poikinut useampi peräkkäin ,joten navetassa menee aina sitten noin seitsemään asti illalla. Reenejä ei kuitenkaan olla väliin jätetty. Seuruuta on otettu ahkerasti ja siinä lähinnä sitä iloista fiilistä. Kyllä Salama osaa kun löytyy oikea tempo juttuun. Kiitti SUSAN hyvistä vinkeistä taas:) MERKKIÄ on harjoteltu isolla muovisella kukkapurkilla. Mila vaan tulee häiriköimään ja kääntää purkin oikein päin ja pudottaa sinne pallon:) Milan pravuuri ! Hyvin Salama jää istumaan ja mie vien pallon merkin taakse. Käskystä menee merkille ,kääntyy merkin takana ja nappaa pallon. Tämän Salama tekee SALAMAN nopeasti;D Lisäksi ollaan otettu nyt ruutua läheltä. Lähinnä tässä ruudun hahmotusta. Salama keksi tähän ihan oman version. Hassu koira tosiaan. Lähtee siis ruutuun ja parimetriä ennen kääntyy ja peruttaa ruutuun keskelle? Katsoo varmaan edessä olevista tötsistä ,että on ruudussa? Vai miten tän voi selittää?? Lisäksi ollaan otettu peruutuksella seiso, istu ,maahan noipeita liikkeitä. Nämä on Salamasta huippu hauskoja juttuja. PAIKKAMAKUUTA omalla porukalla. Osittain olen käynyt piilossa ja osittain häiriöitä tehnyt kävellessä ympäri sekä koirien yli. Tänään otin myös ,joka koiran erikseen ylös perusasentoon. Tässä Salama oli paras ja ei noussut kertaakaan ennen käskyä.:) Kaukoja myös peruuttamalla pitkällä matkalla. Näissä M-I.S-M. LIIKKESTÄ maahanmenoja sekä seisomisia harjotellaan myös. TUNNARI meni tänään heinikkoon piiloon. Kivasti se sieltä löytyi. Salama ei kyllä pureskele tunnaria ja se miusta on super hyvä. Retun tunnari menee aina tulitikuiksi.! Nopeita sivulle tuloja on myös harjoteltu ja ne alkavatkin sujumaan mukavasti. Huomaa ,että salaman jalka alkaa parantua kun tuota nopeutta alkaa tulemaan noihin hommiin. Olit ihan oikeassa SUSAN kun sanoit ,että ei kannata olla siitä huolissaan:) Vauhti tulee aivan itsestään kyllä. Hyppy on nyt siinä vaiheessa ,että lähtee vauhdilla hyppyyn ja pysähtyy seisomaan hypyn takana. Mie menen viereen ja siitä pallo kopitus. Tennispallo on nyt ollut ykkönen harkoissa. En uskalla ottaa lettiä ,kuin ihan vähän ja nekin vain noudossa. Salama on niin hauska koira,että kun näyttää liikkeen kerran se tietää jo sen seuraavalla kerralla miten se tehtiin:) Pitää olla vaan tarkkana ,että tekee heti ekalla oikein. Ihanaa jos tuo jalka tuosta alkaa toimimaan ,päästää oikein kunnolla sitten harjottelemaan tottista:) Huomenna sitten rauniolle harkkoihin. Katsotaan mitä tehdään ,jos on oikein kuuma päivä?
tiistai 21. kesäkuuta 2011
tokoa
Eilen illalla Nean kanssa juvakan kentällä. Milalla alotettiin .Virittelyä pallolla ja tietenkin Avo luokan liikkeitä. Kolme liikettä ja palkka vasta sitten. Mie fiksuna kerrankin tein paperille reenin ja sitä myös noudatettiin:) SEURUU: Alku meni oikein napakasti. Käännöksissä pientä viilausta ,varsinkin vasemmalle kääntyminen. kiva vire nyt tälläkertaa. Juoksussa meinasi ottaa hieman etäisyyttä ,joten pysäytin liikkeen ja sitten huomautin asiasta. Loppu melko mallikasta menoa. Nea liikkuroi. LIIKKEESTÄ MAAHAN. Tässä ei ollut mitään huomauttamista. Putosi heti maihin ja liike loppuun asti ok. SIISTI liike. Ei tästäkään palkkaa vain kehut. Muistin jopa siirtyä liike paikalle hallitusti! NOUTO. Eka varasti. Annoin kuitenkin tuoda ,mutta en kehunut.Pudotti kapulan miun eteen:( Toinen perään ,jossa vahvistin pysymistä istu käskyllä. Yritti tuoda eteen ,joten vahvistin tuodessa sivulle käskyä. Luovutus ok. Pallolla leikkiä palkaksi. TAUKO
SALAMA: PAIKKAMAKUU Riinan kanssa. Tämä alkuun melko haastava liike. Siskokset olisi halunneet riehua. Hienosti kuitenkin makupalalla sivulle ja parin huomautuksen jälkeen asettu! Sivulta maahan. Käytiin välillä palkkaamassa ja aina mentiin pariaskelta eteenmmäs koirista. PYSY maassa. :)) HIENOA.
SEURUU: Pikku seuruu alkuun ,jossa piti huomautella hieman työnteosta. Jalka vaivasi viimeksi ,joten ehkä siitä jäi pieniä raumoja? Loppu hienoa työskentelyä. Nea käskytti.
LUOKSETULO: Nea piti kiinni ja mie juoksin lettilelun kanssa etäs. Otin luoksetulo asennon ja kutsu TÄNNE: Lähti kovaa ja palkka suoraan leluun. Toinen samanlainen . Vauhti viellä kovempi ja lettiin kiinni. TAUKO
MILA: LIIKKEESTÄ seisominen: Seuruu ihan ok. Pysähty hitaasti ja oli ottanut muutaman askeleen. Lopussa käänty kun menin taakse. Korjasin asennon suoraan ja siitä vain kehut. Toinen sama mutta meni maahan kun piti seisoa. Tästä Nea kiertämällä pysäytyksiä. Nämä ok.
LUOKSETULOJA: Palkka takana pallo. Varasti lähdössä. Ei kehuja. Uusi yritys. Pallo takana ja letti pysäytyksen kohdalla. Tämä jo parempi. Kolmas pallo takana ,mutta palkka lettiin miulta. Pysäytys voisi olla parempi.
LEIKKIÄ LOPUKSI. Milalla super hyvä fiilis:)
SALAMA: TUNNARI: Nean kapula heinikossa ja miun oma siinä aika lähellä myös. Lähetin etsi käskyllä. Meni Nean kapullalle ja haisto. Ei nostanut . Meni omalle ja toi suoraan ,josta palkka letille. Hieno! Olin ihan varma ,että ottaa Nean kapulan. Yllätys ei ottanut varmisti vain hajun ,ei ollut oma:) Super hyvä Salama!
NOUTO: Kaksi kertaa. Pidin pannasta ja innostin . Heitin ja päästin heti perään. Lähti vauhdilla ja toi lähelle ,josta lettiin kiinni käskyllä. Meinasi olkapää miulta irrota:) Nea oli ihan innossaan ,huima suoritus Salamalta. Lopuksi lelulla leikkiä ja taisi Salama tarjota ruudunkin itse siinä sivussa. Huippu hauska ja onnistunut reeni! Hyvä mieli tästä jäi. KIITOS Nea ,kun jaksoit antaa palautetta miulle. Mukava reenata Nean kanssa, kun huomauttelee jos tarvis ja on oikein hyvä valmentaja! Salaman jalat on olleet nyt hyvät ja ei linkuta enään:) Hoito taitaa tepsiä? Salama on ihan innoissaan tokosta taas:) Huomenna taas kartofeeni piikille. Ja nokka kohti koe reeni harkkoja ,taas torstaina Nean kanssa.

perjantai 17. kesäkuuta 2011
raunio ja tottis
Eilen käytiin rauniolla Retu ja Mila ja Salama. Retulle kaksi maalimiestä ,toinen puolipiilo ja lapsi ja toinen umppari. Retulle on tullut ärsyttävä tapa haukkua lähdössä! :( En tiedä pitäisikö siihen puuttua? Toinen se että on alkanut kysellä neyuvoja miulta! Kääk..toivottavasti se menee ohi? Maalimiehet löytyivät hienosti ja upeat haukut oli. Makupala palkkana ja se ei ollut kai parasmahdollinen ,mutta söi se ne. Retu päätti lopuksi etsiä koko alueen loppuun asti:) No eihän siellä enään ukkoja ollut lisää ,kunhan etsi.Intoa vaan olisi riittänyt useampaan ukkoon!" Riina ja Nea oli rauniolla etsinnän aikaan häiriöinä. Ei Retu niitä edes huomannut. SALAMA.
Kaksi etsintää ei kasoilla. Eka oli lapsi ja putkessa . Haju löyty nopeasti ,mutta mistä se tuli? Ilmasi ensin putken takapäästä(ihan oikein) . Pyysin tarkentamaan ja sieltähän se ukkolöyty:) Maalimiehellä vaikeuksia päästä piilosta pois ,kun Salama vaan halusi pussata;D Toinen oli suora etsintä läheltä. Nea piilossa ja heti löyty ja siitä namit ja pikku leikki. Jalka vaivasi hieman ,vaikka oli otettu kipulääke. Hyvin silti teki töitä ja ei se silloin haitannut yhtään :=) Lopuksi haukutuksia vieras haukutti ja sieltähän niitä löytyi.
Lopuksi jäätiin ottamaan Nean kanssa tottista. Milalle seuruuta ja jääviä. Luoksetulo pysäytyksellä. Seuruu oli oikein mallikasta nyt. Pallo kädessä. Pysäytys voisi olla vieläkin nopeampi. Sitä pitää reenata. Salama ja Riina leikki keskenään häiriönä. SALAMA. Seuruuta pallolla. Hienosti keskittyy vaikka Nea teki Riinan kanssa leikkiä. Täyskäännöksiä ja lyhyttä seuruuta. Taisi seurata ihan hienossa asennossa? nea ei ainakaan huomauttanut mistään:)
Luoksetulo .Pysy istumassa ja hienosti eteen.Jatkan myöhemmin lehmät irti ja Mila lähtee hommiin nyt

tiistai 14. kesäkuuta 2011
linkkausta:(
Salama on siis linkuttanut toista etujalkaa jo pitkään. Olemme käyneet lääkärissä sitä tutkimassa ja koira on siis kuvattu päästä häntään asti. Hyvää tässä on siis ollut se ,että kaikki lonkat, kyynereet ja polvet ovat ihan ok. Vika löytyi siis olkapäästä. Siellä näkyi kuvauksessa hyvin lievä kasvuhäiriö. Tyttö kasvaa horottaa kovasti ja eihän ne paikat mukana kestä sitä kasvua. Nyt se on ollut jo pariviikkoa huili lomalla. Ruoka vaihdettiin ,siis isonrodun penturuokaan ja ruokaa vähennettiin rajusti. Nälkä sillä on aina ,mutta ei voi mitään. Toivottavasti kasvu nyt vähän hiljenee ja nivelet ja luut ja rustot ehtii kasvun mukaan. Kouvolan lääkäri Kestin Esa on katsonut Salaman kuvat ja määräsi sille kartofeeni piikit 4 kertaa viikon välein. Nyt on eka piikki otettu ja pyysin tietysti myös kokeet heti alkuun maksasta!!! yritimme myös antaa hoidoksi kipulääkettä ,mutta eihän sitä voinut syöttää,kun kipu hävisi ,niin vire koiralla vaan kasvoi. Ei pysynyt levossa ei! Salamassa näkyi merkkejä tulevasta vauhdista tottiksessa ja tuntui oikein mukavalta huomata koirassa olevan sittenkin vauhtia. Nyt vaan otetaan pariviikkoa viellä rauhallisesti ja katsotaan meneekö vaiva tällä ohi?Mahdollista on myös, että Esa joutuu koiran viellä kuvaamaan ja tähystämään jos ei linkkaus rauhotu.Tänään huomasin ,että piikki ainakin tehosi ja Salama on kävellyt normaalisti?Eihän meitä ole saatu pysymään ihan paikallaan . Ollaan käyty uimassa kyllä ja Salama onkin oikea vesipeto. Tokoa on otettu jokapäivä ja miun on pitänyt palkata makupallalla ,koska leikit on nyt kiellettyjä.:( Intoa tekemiseen on Salamalla kovasti ja oikein kivalta tuntuu sen kanssa tokoilla. Hyppyjä on otettu vain muutama ,ettei satuta jalkaa enempää. Salama osaa kyllä jo käskystä hypätä ja jäädä seisomaan esteen taakse. Tähän ei nyt siis voida enempää panostaa. Alokas luokan liikkeet on aika kivasti jo hallinnassa. Avoluokkaa otetaan myös rinnalla. Eikä siinäkään ole mitään kummallista propleemaa:) Uutta olen huomannut Salamassa myös sellaista ,että el.lääkärissä kun oli muita koiria ei Salama tykännyt ,jos ne tulivat miun lähelle. Kävi istumaan ihan miun eteen ja nosteli huulia:) Näytti selvästi ,että alkaapas häipyä tää on miun mutsi ! No olen aika tyytyväinen sen tuohon käytöskeen. Eipähän ainakaan ole muista koirista kovin innostunut sitten.Sitä saa mitä tillaa ,niin luulen;)Parempi näin kuin se, että haluaa joka koiran luo. Haaveena olisi päästä syksyllä eka kerran alokas luokkaan kisaamaan:) Eipä kyllä taida siihen olla mitään estettäkään?Pientä säätöä viellä ja se on sitten valmista kauraa..Katsotaan jos tottista nyt enemmän kesällä sille ottaisi, kun tuo tauko sillä on nyt rauniolle ton kasvun takia. No onpahan Retulle sitten enemmän aikaa reenata raunioita. Jotain hyvää sitten löyty tästäkin jalkavaivasta. Uskon ,että tässä tajuttiin ongelma ajoissa ja saattiin heti oikea hoito tuohon vaivaan ?
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
vesileikkiä
Käytiin eilen mökillä ...tytöillä oli koirille uimaopetusta. Tämä kuva otettu ihan illan lopussa:)
Mielenkiintoista..hymm.tämähän on märkää?
Ai, uimakoulu? mitähän se tarkoittaa?
Edellisen kesän oppilaat sai näyttää ekaksi taitoja:)Osuuko siulla tassut pohjaan Mila?
Taidanpa ottaa kunnon kierroksen viellä? Tulkaa perässä!
Ou,nou! Mila katsoo olisiko rannalla uimarengasta, jos tarvitsee pelastaa Retua!
Nella neuvoo Salamalle miten käytetään uimarengasta oikein:)
Koirat vahtii tyttöjen iumista. ei saa mennä syvälle.
Tämä on turvallista ranta uimista ja hauskaakin viellä!
Retu opettaa Salamaa laittamaan nenän veden alle? Salama tarkkaillee kuinka käy?
Onkohan salama kasvanut vadista ulos ? Toiset pesi jalat vadissa ja Salama pyllyn.

maanantai 6. kesäkuuta 2011
Pari kesäkuvaa
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
kesä on!
Huomaa että nyt on kesä sitten tullut. Tytöiltä loppui päiväkoti ja ne tuli Mummille sitten kesäksi hoitoon. Koirat tykkää siitä kovasti! Lehmät ja puput lähtivät ulos ,joten Milalla on nyt sitten kesätyöt alkaneet. Mila on mielissään kun saa tehdä paimennusta ihan tosissaan.Toki ollaan aina välillä harjoteltu AVO liikkeitä ihan urakalla sille. Jos vaikka loppu kesästä kokeeseen mennään? Ilmotin sen myös sinne luonnetestiin syksylle. Retulla vaivaa ihottuma edelleen ja olen yrittänyt viedä sitä uimaan aina kun ehdin. Harjotukset on sillä jäänyt vähiin tuon ihottuman takia. Katsotaan...
Salama on varsinainen vesipeto, ui kuin majava. :) Mökillä menee veteen ja ui pitkiä lenkkejä ihan itsekseen. Nauttii kesästä. Viime sunnuntaina oli nuorisojaoksen koulutus ja meillä oli Mikkelistä Riikka Pulliainen kouluttamassa. Ihana päivä kun sai ottaa oppia todella huippu ohjaajalta. Mie imin oppia kuin pesusieni;D koko päivä meni nopeasti ei meinannut ehtiä edes kahvia juomaan. Monta hienoa vinkkiä tuli taas ,kun vaan muistaisi ne kaikki. ? Salama oli autossa mukana ja mie otin aamusta sille vähän leikkiä kentällä aluksi ennen koulutusta. Hienosti Salama keskitty leikkimään. Rauniolla käytiin Nean kanssa Maanantaina. Otin aluksi vähän haukkuharjotusta alueella. tulihan sieltä pari haukkuakin;D Meillä oli hieno häiriö kun palomiehet olivat myös alueella harkoissa. Meteliä oli ja savuja ja räikkä soi;D Ei nuo Salamaa häirinnyt yhtään. Otin pari suoraa maalimiehelle menoa noin 5-10 metriä matkaa. Hyvin löyty heti ja lettilelu sai kyytiä. Lisäksi tehtiin muutamia kopituksia pallolla ja luoksetulon, jossa Nea piti kiinni. Kivasti salama tulee vauhdilla luokse ja eteen. Otin myös paikalla makuun alueella. Kävelin ympärillä ja harpoin jopa taas sen yli ja pysy:) Toinen luoksetulo oli niin.,että jätin istumaan ja meni itse 15 metriä ja kutsuin. Hyvin Salama pysyy myös istumassa. Pieni seuruu myös imuttamalla tehtiin . Nea katsoi. Hyvin kai se taisi myös mennä ?Lopuksi kun käveltiin autolle Salama tarjosi itse putkea. Pitihän se sitten tehdä parikertaa kun niin innolla sitä halusi ;D Milalle otin Avo luokan liikkeitä ja vaikka mitä juttuja. En edes muista, mitä se teki. Hauskaa sillä kuitenkin oli! Nea teki Riinan kanssa myös tottista. Hienosti tuo pikku pentu jo osaa vaikka mitä! Neuvoin muutamia uusia juttuja ja käskin myös jo vaikeuttaa sille joitakin asioita. Nea huomasi ,että Riina tekee mitä ,vaan kun siltä oikein sitä vaatii..taitaa olla niin ,että Nea ei ole tainnut vaatia ? :) Nyt hanska kauniiseen käteen ja vaatimaan koiralta enemmän! Torstaina on taas raunio harkat ja sinne olisi suunta:) Kesällä pitäisi olla vuorokaudessa ainakin 28 tuntia ,niin ehtisi tehdä kaikkea, mitä on meinannutkin ;=0 Meinaa taas aika loppua kesken päivässä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)