perjantai 30. syyskuuta 2011

hakua ja muuta

Tiistaina oltiin nurtsi kentällä tokoilemassa . Mukana Nea ja Sanna ja koirat ja tietysti Nean iskä:) Salamalle otin pikku seuruuta lennosta. Pallolla ja namilla. Salkkari on ruvennut kyyläämään palloa vähän ,joten namilla myös otin. Nea kuulu kehuvan ,että oli hyvän näköistä menoa. Siltä myös se tuntui. Pari peruutusta kakena ja samat edestäpäin. I_M_S. Nämä Salkkari osaa hienosti. Tunnari kapulaa piiloon heinikkoon parikertaa. Sieltä ne löyty ja palkka lettiin. Sellainen tunne reeni oli ja hyvänä se säily loppuun asti:)

Torstaina metsään hakua ottamaan. Eka ukko piiloon ehkä 70 metriä. Lähetin aika nopeasti. Lähti kun nuoli ja ihan suoraan eteenpäin. Ukko löyty heti ja namit kelpasi sekä letti leikki. Toinen otettiin perään. Tässä lähetys ei ollut hyvä ,joten pyysin takas ja ukko anto pikku vinkin. Matka varmaan sama 70 metriä:) Sieltähän se löyty ja vapaana tultiin porukalla metsästä pois. Kerrankin oli hieno harkka ja tarkkaan suunniteltu valmiiksi. Alkoi olla hieman jo hämärää joten pimeän etsintää saatiin sitten hienosti. Joku oli ampumassa sorsia ja näin tuli ampuminenkin etsinnässä suoritettua kaupanpäälle;D Ei Salama siihen reakoinut mitenkään. SUURI kiitos LEENALLE ja NEALLE hyvästä harkasta ja seurasta. Tänään otin illalla tottista pihalla. Taas joku ampua pamautti just. Salama ei reakoinut ,mutta Mila hieman panikoi:) Kakeja otin peruutuksella sekä edestä. Ei liiku ei yhtään! HIENOA. Otin myös pari lampun kiertoa. Tää ei Salamasta yhtään jee? Ei vaan tajua miksi pitää joku tolppa kiertää? Pikku seuruu myös ja lennosta pallopalkka. Lopuksi kolmella koiralla paikkamakuu, jossa heittelin palloa , kävin kyykyssä, hypin ja loikin koirien yli. Kaikki pysy paikalla maaten.
Päätin, että otan harkkaa edelleen Salkkarille normisti. Jos tuomio on kuitenkin, että jalka kestää reenata ,jatkuu harkat kohti koetta! Jos ei kestä mietimme seuraavaa siirtoa sitten. Sunnuntaina mennään Nean kanssa Haminaan tottis päivälle. Salkkari on mukana . Nea kuunteluoppilaana:) Ajattelin ottaa Salkkarille siellä luoksetulosta pysäytyksen. Jos saisi hyviä vinkkejä siihen. Opettajana siellä Marko Vuorenmaa. Kirjotan siitä myöhemmin tänne . ANNEN SNOW on nyt astutettu ja jos käy hyvin pentuja pitäisi tulla MARRASKUUSSA. Jännä kun ikäeroa tulee Salkkarin kanssa sitten tasan vuosi? Sattupa astutus lähelle samaa kun vuosi sitten Milalla:) Oisiko enne?Mila oli astutettu 25.09 ja SNOUKKA 28.09 !!!! Peukut pystyyn . Sulhanen taitaa olla vaihtunut ,mutta siitä lisää siten myöhemmin. Hieno on tämäkin uros ... Salkkarista viellä ,että KYLLÄ se edelleen Linkkaa:)

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

mökillä

Koirat hei..tänään ei sitten uida Ulla sanoi:)Retu menossa laiturille!
Hei ! Mikä se oli näitkö?
Joo. Meni varmaan tonne alle? Mikähän se on?
Sori ,mie putosin! Argghhhh! Kylmää on:)
Äkkiä rantaan. Kuulinko toisenkin loiskahduksen? En kai mie pudottanut Milaakin?
APUA!!! Mie hukun varmaan justiin(Mila)? En pysty uimaan on kylmää!!
Tää on siun vika pentu! Oliko pakko töniä?
Taas valkoinen majava pongattu Kärkijärvellä.
Kaikki märkiä ja hengissä. Mila ei oikein tykännyt tästä uimisesta.
Vene oli vettä täynnä ja Retu suoritti katsastuksen miten on käynnyt?
Tänään aamusta menin koirien kanssa mökille vähän syksy siivoa tekemään. Kuvia siis sieltä. Koirien ei pitänyt mennä uimaan, mutta koska Salama oli mukana kaikkea voi sattua. Se sähläri tönäsi Milankin veteen:)

maanantai 26. syyskuuta 2011

elämä jatkuu

Tänään Milalla oli taas paimennuspäivä. Viimeviikolla otettiin parikin kertaa hiehojen paimennusta milan kanssa. Tänään oli vuorossa hiehojen haku pellolta takapihan tarhaan ja sitten takas pellolle. Lypsyn jälkeen Teemun kanssa päätettiiin hakea hiehot syömään tarhaan. Teemu oli edellisellä viikolla yrittänyt ilman koiraa samaa ,mutta se ei ollut onnistunut, kun hiehot ei tulleet pellolta pois. Nyt siis Mila mukaan ja hommiin. Hiehot oli noin 150metrin päässä pellolla syömässä. Teemu avasi portin ja mie käskin Milan hakemaan hiehot portille. Sinne lähti kohti laumaa ja käskystä oikealta taakse. Nätisti kaverit lähti tulemaan kohti porttia. 4/6 tulikin Teemun perässä heti laitumelta pois ,mutta kaksi päätti lähteä juomapaikalle hakaan. Hetken mietittyä annoin Milalle käskyn hae kaikki ,jolloin Mila huomasi ne kaksi ja lähti hakemaan niitä erikseen. Myö Teemun kanssa sillä aikaa kuljettettiin muut ylös takapihalle. Sieltähän Mila tuli kahden kanssa hetken päästä tarhalle:) HIENOA MILA!!! Tähän meiltä meni varmaan aikaa korkeintaan 5 minsaa. Siinä sen näkee kun on pätevä ja innokas koira työssä:) Jätettiin neidit syömään ja itsekkin käytiin ruualla. Kun tultiin takas Teemu meni edellä alas portille ja Milan kanssa laskin hiehot taas irti. Pikku pyörittelyn jälkeen lehmät menivät polkua pitkin Milan opastuksella takas pellolle. Retukin jopa innostu tulemaan hommiin ja ajoi hiehoja takas pellolle. Mila vaan taisi olla se lauman viejä selvästi ja Retu apupoika;D Homma oli helppo Milalle. Salama otti oppia korkealla virtasauman päällä. Ei halunnut ilmeisesti näihin kemuihin mukaan.? Parempi katsoa etäältä kun emo siirtelee isoja elukoita. Illalla viellä mentiin pellolle tyttöjen kanssa kävelyttämään koiria ,kun meidän uudet mukavat naapuritkin tulivat sinne . Niillä oli mukana jäptin pentu 4kk. Arvaatte varmaan oliko koirilla kova meno kun juoksaivat hulluna pitkin peltoa. Täytyy kehua ,mutta meidän koirilla ei kunto loppunut ,mutta jäpti oli ihan poikki kun juoksu loppu;D Mukava ilta koirilla oli ja nyt ne makaa tossa sohvalla selällään . :) Ai niin pitää kertoa viellä ,että ANNELLA on snoukka juoksulla:) Tälläviikolla pääsee pakaste spermaa siirtämään sille:) Uroksena on ulkomailla huippu paimentava ZAC. Ostettiin Annen kanssa tuota siementä silloin samalla kun tuotiin FOXin siementä myös. Toivottavasti kaikki menee ok ja saadaan ZACin jälkeläisiä syntymään. Pennut menevät kumpaankin rekkariin. Odotan kovasti tätä pentuetta mielenkiinnolla. Pentuja voi kysellä suoraan Annelta ja miultakin. Annen sivut löytyy miun linkistä ja sinne varmaan ilmestyy pian tietoa tästä yhdistelmästä. Toivottavasti saisi pentuja myös harrastus puolelle menemään? Snoukalla on aikasemmasta pentueesta hienoja tuloksia myös toko puolella!!!Jos ketä rupesi tuo pentue kiinnostamaan ota vain reilusti yhteyttä! Miun blogissa tulee varmaan myös olemaan tästä pentuuesta tietoa ja kuvia myöhemmin. Nyt peukut pystyyn, että siemennys onnistuu:) Tästä se mieli taas lähtee hurjaan nousukiitoon ,......ehkä? :))

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Luonnetestissä

Tänään mentiin Haukkikseen luonnetestiin:) Täytyy sanoa että ei tuo testi paljoa uutta tuonnut. Tulos oli lähes se mitä olinkin arvellut.Laitan tässä viereen Retun testin tulokset vertailun vuoksi.

Milan tulos aina ensin.
TOIMINTAKYKY: +1 kohtuulinen Retu +1 siis sama
TERÄVYYS: +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua ja Retu sama +1
PUOLUSTUSHALU: -1 Haluton ja Retu +2 Suuri hillitty
TAISTELUTAHTO: +2 Kohtuullinen ja Retu +2 sama
HERMORAKENNE: +1 hiemanrauhaton Retu +1 sama
TEMPPERAMENTTI: +1 erittäinvilkas Retu +2 Kohtuullisen vilkas
KOVUUS: +1 hieman pehmeä ja Retu +3 kohtuullisen kova
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS: +3 Hyvätahtoinen,luoksepäästävä,avoin ja Retu +3 sama
LAUKAISUPELOTTOMUUS: Laukaisualtis ja Retu Laukaisukokematon

MILAN pisteet: 138 pistettä ja Retu 172 pistettä. Milalla tietysti HYLÄTTY ,johtuen Laukaisualttiudesta. Aivan kuten oli oletettavissa. :) Milahan ei välitä ampumisesta kun paimentaa ,mutta muuten reakoi kyllä. Salamalla on siis nyt 4.10 lääkäri Kouvolassa linkkauksesta johtuen:( Sama ongelma on palannut ja olen erittäin huolissaan siitä. Vähän on yöunet jääneet heikolle kun tuo huoli painaa...Harrastukseen siitä enään tuskin on ,mutta jos pärjäisi vaan jalalla muuten kotikoirana. Kokeisiin se ei pysty tietenkään osallistumaankaan. Kysymys on vain siitä miten jatkossa toimitaan? Itselläni on vain TAKKI niin tyhjä, jos näin voi sanoa? kaikki on auki tulevaisuudessa harrastuksen kohdalla. Jaksanko edes jatkaa koiraharrastusta enään? Samassa tilanteessa olin vajaa 7 vuotta sitten kun jouduin lopettamaan edellisen koirani. En edes tiedä minkälaisella koiralla jatkaisin jos pitää uusi valita? Retun tilannekkaan ei hyvä ole ja katsotaan milloin sen kunto romahtaa kokonaan? Taitaa olla niin ,että rodunvaihto on tulossa ? Mila vaan ei ole kisakoira ja sen tehtävä on kotona työskentely,joten sillä ei ainakaan kokeisissa käydä. Ollaan nyt siis jäähyllä jonkun aikaa! Miuta niin rasittaa se kun pitää alottaa kaikki taas alusta koulutuksessa. No ensin katsotaan Salaman tilanne ja sitten murehditaan lisää! Semmosta tänne meille nyt sitten taas kuuluu,ei niin mukavaa ..Milloinhan tää miun huono tuuri loppuisi???

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Miten pudotaan?

Mietin tässä ,että sattuuko yhtäkovaa, kun putoaa päälleen tai putoaa pyllylleen? Onko kolaus yhtä kova vai lasku pehmeämpi jos sen etukäteen ennakoi? Ei elämä taida ihan reilua aina olla? Mikä se on ,että omalle kohdalle se huonoin vaihtoehto aina osuu? Nyt miulle tuli aavistus huonosta tulevaisuudesta Salaman kohdalla. No se on alkanut linkata TAAS!!!! 8-viikkoa leikkauksesta! Huomasin eilen ,että nyt linkkaus on tullut takasin.;( Piti ottaa reenit illalla Mattilan kentällä ,mutta Salamalle ei sitten otettu mitään muuta ,kun sai seurustella siskojen kanssa. Tietysti sekin tekee välillä pennuille hyvää:) Nyt sitten on kipulääke kuuri alotettu . Tarkastukseen mennän lokakuussa ,joiten nyt sitten sitä taukoa taas pidetään.En kyllä taida oikeesti uskoa ,ETTÄ TUO JALKA KESTÄÄ REENAUSTA.? Pitää kait alkaa miettiä suunnitelmaa B. Jos sellaista nyt edes on olemassa.???? Harmittaa tuo ,kun olen tehnyt Salaman kanssa, niin suuren työn tuossa tottiksessa ja nyt se valuu käsistä kuin tiimalasin hiekka. Mietin vain ,että jos haluaa harrastaa ei taida tuolla koiralla se onnistua. ? Pitäisikö alkaa tosiaan sitä postimerkin keräilyä miettiä? Onhan siinäkin tietysti hyvät omat puolet:) Riinasta ja Myrskystä olen kyllä oikein ylpeä! Voi ,että niitten reenit meni hyvin ja Myrskynkin ongelmaan saatiin varmaan nyt selvyys? Kentältä lähti sitten illalla kolme kovin tyytyväistä ihmistä! Pieni musta pilvi kyllä leijui miun yllä Salaman takia ,mutta ehkä tuo aurinko viellä miullekkin näyttäytyy joskus.? Katsotaan miten tässä käy ,mutta myös tänään Salaman linkkaus on edelleen jatkunut;( VOI,VOI!

lauantai 17. syyskuuta 2011

silmän iloa katsojille:)

Vasemmalla TIUHTI ja oikealla VIUHTI:)
Haa, mitähän tekisi?
Yäk! Ällöä tää ainanen puruluun syönti. Pitää keksiä muuta?
Taidan leikkiä Retkun kanssa vähän.
Hei. Oletko pessyt hampaat tänään? Mila kysyy. Olen kato vaikka puhtaat on!
Painitaanko?
Häh??? Oletko mennyt rikkomaan tän kanan? Jalat siltä puuttuu joo!
Söin ne! nam, olipa hyvää kumikanaa:)
Kolmikko kasassa:) Melko päteviä?
Koko porukka istu pöydällä kun menin ulos. Mitähän noilla oli mielessä?

perjantai 16. syyskuuta 2011

RAUNIOLLA

Eilen mentiin sitten PITKÄSTÄ aikaa Salkkarin kanssa raunio harkkaan:) En oikein tiennyt mitä sen kanssa tekisin ,kun on ollut niin pitkä tauko. Päätin ottaa lonkin harkan. Kaksi valmista piiloon jossa ovi on auki. Oli hirmunen tuuli ,joten laitettiin tuletkin oikein. Salkkari ei noista savuista perusta ne vaan on normi juttu sille. Lähetin savun alle vastatuuleen. Lähti kuin ohjus. Hetihän se eka maalimies löyty ja Salkkari oli niin iloinen ,että pisuthan ne tuli kuin pentuna. !Palkkana makupalat. Maalimiehen pussaus ?Toinen piilo oli vaikeampi just savun alla. Olin ottanut tän huomioon ,koska tarkotus oli ,että Salkkari saa etsiä, kun sitä rakastaa ja palkkaantuu etsimisestä. Hain positiivista ja iloista harkkaa. Salkkari saikin tovin etsiä ,mutta ei missään vaiheessa lopettanut työskentelyä. Lopulta ukko löytyi ja Salkkari otti hajun putken päältä. Meni sivulle ja katso pikku reijästä sisään ja oli sitä mieltä ,että ei mahdu siitä sisään. :) Pienen pyörittelyn jälkeen löysi oven ja siitä makupalat ja pikku leikki. Kolmanneksi otin viellä Nean avustuksella peräänajon. Tässä tarkotus letillä hyvät leikit. Nealle kiitos onnistuneesta leikistä!!!Salkkarihan ei kauhean innoissaan leiki vieraan kanssa ,koska on jo saanut palkan etsimisestä. Tästä en ole huollissaan ,koska se etsiminen ja löytö on pääasia. Lopuksi Salkkari sai hengailla hetken ja käydä katsomassa tutut ihmiset ja vapaana lähdettiin alueelta autolle. Pitihän se yksi putki siinä matkalla tehdä kun se vaan on niin ihku Salkkarista! Hieno harkka ja hieno fiilis Salkkarilla. Kiitos Annelle ,Leenalle ,Nealle mukavasta reenistä. Torstaina uusiksi ;D

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

ASENNE

Maanantaina oltiin illalla pentusten kanssa reenissä Mattilassa. Alotin kerrankin Salamalla ekana:) Reenin tarkoitus on edelleen asenne tekemiseen ja kaikki muu on vain lisänä! Alotin ensin laittamalla maaten ja siitä kutsusta luo. Lelu ja kehut heti kun on lähellä. Näitä tehtiin muutama. Tän Salkkari alkaa jo tajuta ja tää on meillä samalla kuin nostatus reeniin. Kun oli tekemisen meininki kohdallaan jatkettiin ,niin ihanalla RUUDULLA: Vietiin yhdessä lelu ruutuun ,juostiin takas matka ehkä 20 metriä.? Käsky ruutuun ja heti kehut ja lettileluun vapautus. Toinen sama ,mutta leikin lopuksi ruudussa. MERKKIÄ otin myös koska se on toinen ykkönen Salkkarille. Muutama lentolähtö merkille. Kehut merkin takana ja leikkiä. Viimenen ja Salkkarista super kiva on tuo nouto;D Lennosta kapulan heitto ja siitä palautus lähelle miuta lettiin. Lopuksi leikittiin lelulla ja vein autoon. Harkka meni super hyvin ja Salkkari ei etes yrittänyt nuuskia mitään koko aikana:) Tää taitaa alkaa sujumaan? Hieno tekemisen vire päällä kokoajan. Välillä otettiin Myrskylle ja Riinalle omat reenit. Lopuksi hain Salkkarin autosta ja se sai vapaasti olla Myrskyn seurassa. Hauska tuo Salkkari kun ei halua lähteä miun luota mihinkään ,vaikka voisi leikkiä velipojan kanssa. On tainnut joku onnistua meillä? Ihan lopuksi Salkkari päätti lähteä uimaan ,joten kierros tuli uitua ja ei kait vesi edes ollut kylmää siitä?

Kotona ollaan otettu jokapäivä useita leikki juttuja. Salkkari tuo leluja (keppi, puruluu tai vaikka hanska) miulle lypsylle ja toki siitä leikki palkaksi tulee:)Tänään uskalsin jopa pikku seuruuta ottaa sille. Oli niin täpinöissään ja tarjosi sivulla seuruuta,joten pari askelta sitten mentiin. Kokoajan kuitenkin luin koiraa,että ollaan hyvässä vireessä. Nyt seuruu tuntu oikein mukavalta ja asenne oli nyt kohdallaan siinäkin. Peruutuksella I-M-S .Matka varmaan 10 metriä aina liikkeissä. Tämäkin super hyvä. Navetalla hanskalla ,heitin hanskan ja sit haki sen ja käsky kesken juoksemisen sivulle. JEE; ja tulihan se ja vauhdilla. Jännä juttu kun Salkkari on oikealla asenteella tekemässä se ei varmaan edes huomaa että , tekee tottista:) Uskon ,että tää asenne juttu on se idea.? Tästä jatketaan asenteen muokkausta pikkuhiljaa ja varovasti. Varmasti tulee takapakkejakin ,mutta kun ollaan rennosti tekemässä tätä niistäkin varmaan selvitään. Edelleen hieno pikku koira tuo Salkkari on :=0 SUURI kiitos SANNALLE ja NEALLE taas kivasta seurasta ! Hienoja suorituksia myös Riina ja Myrsky tekivätkin. Sanna ja Myrsky on todella tehneet hommia ton tottiksen kanssa HIENOA Sanna ja Mrsky!! Kasvattaja on ihan ylpeä teistä. Riinaa ei osaa edes enään kehua, kun se on jo aika mestari näissä hommissa:=)) Taitaa olla kohta jo kokeisiin menossa ?

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Päivitystä

Pitää taas välillä päivitellä tapahtumia.Torstaina käytiin Salaman kanssa Esalla tarkastuksella. Nyt on 6-viikkoa leikkauksesta kulunut.Esa venytteli ja kierteli ja teki vaikka mitä jaloille ja katso kävelyn ja kuunteli sydämen. Kaikki oli oikein hienosti ja Salama on toipunut leikkauksesta oikein hyvin! Ei näkynyt linkkausta ollenkaan ja saatiin lupa toimia lähes normaalisti nyt. Ainut josta on edelleen kielto on asfaltilla lenkkeily ja hyppely.Remmi lenkkejä ei tarvitse enään noudattaa ja niitähän ei ole tehtykkään kun ollaan päästy nurmelle juoksemaan. Hyvältä siis näyttää nyt. Kuukauden kuluttua viellä yksi käynti olisi. Kartofeeni piikki tuli taas kankkuun ja varalle kipulääkitystä kotiin, tarvittaessa voi antaa ,jos alkaa linkata rasituksessa. Sekin on kuulemma ihan normaalia viellä tässä vaiheessa. Salama ei kyllä sitä ole tehnyt enään. Toivottavasti se olisi nyt sitten tässä? Perjantai otettiin ihan sitten levon kannalta ,kun tuli tuolla autossa makaamista Salamalle reissusta.:) Lauantaina lähdettiin Salaman kanssa sitten Tarjan oppiin. Melkein löydettiin jopa kenttä ,pienen avustuksen jälkeen. En muista milloin olisin ITSE saanut koulutusta näin henkilökohtaisesti:) tuntui oikein kuninkaalliselta olla yksityis opissa. Tarja olikin suunnitellut jo kaiken valmiiksi, joka oli miusta super suuri apu. Hieman miuta jännitti miten myö pärjätään ?Se asia joka miuta on meidän hommassa häirinnyt ja en itse ole siihen keksinyt apua näkyikin heti eka harjotuksessa. Miun mielestä Salama siis osaa teknisesti paljon hienoja juttuja ja osaa myös leikkiä kivasti. Se asia mikä miuta itseä vaivaa on se ,että Salama ei mielestäni tee ihan "oikealla" asenteella miulle hommia. Ekaksi mie menin kentälle lelu taskussa ja vieras päästi koiran autosta. Salaman olisi tietysti pitänyt juosta miun luo ,mutta se lähti pissille ja nuuskimaan kaikkea muuta? Jos sillä olisi ollut oikea asenne se olisi tullut miun kanssa kentälle hommiin. Mie siellä tein ohjeen mukaan mitä sovittiin ja Salama vaan tsillaili muuta. Loppujen lopuksi vedin lettilelun taskusta ja nyt siis huomio alkoi löytymään lelulle? Tehtiin pienet leikit siinä ja kehut tietysti kun tuli ihan luo. Vaikka kuinka on leikitty sen kanssa pennusta asti ja tehty yhteisiä juttuja ,en ole sille sitten opettanut työskentelyä kentällä:( Äh! Oma tyhmyyshän se nyt tuli esiin ja peiliin katsomisen paikka. Tätä siis olin jo huomannut meidän yhteistyössä! Otettiin sitten sellaisia juttuja ,että laitoin Salkkarin maahan ja itse menin pikku matkan päähän ja käskystä siis siitä sivulle. Tässä Salkkari putosi kärryiltä ja se näkyi! Vauhti oli etanan vauhtia. Sen jälkeen pentu luoksetulo. Lettiin suoraan . Tästä olin kyllä hieman ylpeä, se meni ihan nappiin ,paitsi lelun esille otossa ja kehuissa on viellä hieman hiomista. Siis Miulla:) Tauko ja Salkkari autoon. Tässä välissä keskustelimme asioista!

TOINEN otos. Tehtiin taas koiran jättöjä ja luoksetuloja siitä. Enemmänkin miulle harjottelua tässä tuli ,joka on kyllä oikein hyvä asia! RUUTUA otettiiin myös pitkältä matkalta. Letti ruutuun ja kehut ensin ja suorapalkka leluun. Myös tehtiin niin ,että lopuksi mentiin yhdessä ruutuun leikkimään. Lelu vietiin AINA yhdessä ruutuun. Salkkarille jätettiin myös käsimerkki ruudussa pois ,koska se häiritsee sitä. TAUKO, Salkkari taas autoon ja keskustelua!

KOLMAS otos. Seuruuta katsottiin myös namilla ja lelulla. Makupala palkan kanssa mietittiin myös aina leikkiä kesken liikkeen ,kun se katkeaa namia syödessä kuitenkin. Uskon että tuo varmaan on Salkkarille hyvä idea. Lopuksi viellä kiva ruutu ja ruudussa leikkiä. Salkkari autoon ja taas keskustelua. Lopuksi jäin katsomaan Tarjan omaa reeniä kahdella koiralla. Täytyy sanoa ,että oikein silmä lepää kun osaavat tekee harjotuksia:) Se fiilis mikä oli koirilla tehdessä on jotain aivan uskomatonta! Sellaista olen unelmoinut itselekkin:) Haaveissa vainko on mun???

Lopuksi saattiin kotiin ohjeita miten jatketaan harjotuksia itsekkseen. Salamalle on tärkeätä nyt saada se asenne kuntoon ja reenit ei saa olla pikkutarkkoja. Kunhan tekee edes sinnepäin ja kehuja pitää olla valtavasti. Virheistä ei pidä huolestua. Paljon leikkiä yhdessä edelleen ja kentällä käyntiä. Asenne ensin ok!!! Palkata pitää viellä paljon pienestäkin! Ensikuussa otetaan sitten taas Tarjan oppia lisää. Nyt vaan harjotellaan näillä opeilla eteenpäin. Koirahan siis osaa jo ,mutta ohjaajalla on paljon enemmän opittavaa ;D Olen oikein tyytyväinen ,että uskalsin lähteä apua hakemaan meidän ongelmaan! Tänään jo harjoteltiin useaan ottoon tuota asenne juttua kotona. Retulla ei ole asenne ongelmaa ,kun illalla oli kolme lehmää irti navetassa ja se koira se osaa kyllä homman .Ei tarvitse pyydellä tehtäisiinkö yhdessä lehmän kiinni ottoja;D Mihin myö oikein joudutaan ilman tota Retua?

maanantai 5. syyskuuta 2011

kuvia syksystä

SALAMAN ihanat korvat:))
Ensin MERKKI...
Ja sitten RUUTU! Hei tää on miun ruutu,Salama sanoi! Kolme ruudussa:) Yksi käsky.
jos ei Mila osaa tokoa ,tän se osaa:)
Tarkkana nyt.
Näin sitä mennään kivasti.
Pois aidan luota heti!
Salaman taidon näyte;D
Mila valmentaa!
Ja käännös ympäri ,turvasta kiinni!
Kaikk yhdes kooss.
Uusi perheenjäsen . Vihdoin kastettu ja nimeksi tuli VILI.
Tässä tän päivän otoksia:) Koko kesä jo mennyt ja ei yhtään kuvaa, kun Mila tekee töitä. Jos ei toko toimi ,niin tässä Mila on super hyvä. Kyllä se vaan on luotu työhön ,eikä mihinkään höpö, höpö juttuun kuten tottis. Etäkäskytkitn ottaa sadanmetrin päästä kun tekee paimennusta:) Ei siltä sisua ja työmoraalia puutu. Tää on sen oma homma. Sitkeä on Salamakin ja ei hiehoja pelkää. Ei kun turpaan kiinni kun ei katse tehoa ;=0

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

ei onnaa ei!

No nyt on kisat käyty ja ihme kyllä ei tuo edes harmita. ? Kenttä oli hiekka pohjainen ja ihan hyvä kenttä muuten ,mutta vieressä sattui olemaan skeittirata:( Ja kuin ihmeen kaupalla eikös siinä eräs pikku poika skeitannut koko päivän. Sanoinkin ,että tapan sen(leikkisästi?) . Kauhea jyminä kuin ukkonen olisi jyrissyt. Milahan on tunnetusti aina pelännyt ukkosta ja tietysti se siltä kuullostikin.Huomasin jo paikkamakuulle mennessä ,että se oli selvästi hermostunut jyrinästä. Haukahteli ennen kehään menoa ja jopa hieman oli herkkänä. Paikkamakuu onnistuikin ihan ok. Tajusin sen verran antaa maahanmeno pakotetta. Pysy hyvin ,ei tosin ihan rentona ollut. Vein autoon odottamaan ja koska olimme toiseksi viimeisiä tuota odotusta sitten riitti. Mila ei koskaan ole ollut paras odottaja joten kaikki tämä vaikutti siihen voimakkaasti. Meidän vuorolla olin jo heti alussa sitä mieltä ,että keskeytän. Tyhmä kun olin vedin kuitenkin kokosetin;( Mila meni ihan lukkoon ja se siten siitä. Tuomarikin ihmetteli mitä tapahtui? Alku seuruu kun oli näyttänyt loistavalta?Itse Milan tuntien ymmärsin tilanteen. No tämä on Milan viimeinen kisa ja Mila jää kotia sitten työkoiraksi. Tämä päätös on mielestäni koiraa kohtaan oikein. Milahan on todella parhaimmillaan työssä paimenena:) Se sille sallittakoon! Päivän kohokohtana kuitenkin koin Salaman vapaan leikin tokokentällä. Kokeen päätyttyä otin sen autosta ja mentiin kehään harjottelemaan leikkiä. Salama oli heti ihan innoissaan ja letti leikki sujui mainiosti. Uskalsin jopa ottaa sille pari peruutusta ja siinä i-m-s. Nämä onnistu loistavasti. Muutama sivulle perusasentoon tuloa otin myös ja lopuksi leikkiä vaan. Hyvä mieli kerrassaan jäi tästä. Meillä oli myös samalla sovittu treffit Tarjan kanssa . Olen sopinut menosta Tarjan yksityis oppiin . Odotan innolla tätä koulutusta. Tarja on luvannut antaa yksityis harkkoja useamman kerran. Koen ,että ajan mielellään Haminaan harjotuksiin ,että saan parhaan mahdollisen alun Salaman koulutukseen. Koska Salama on jätetty kotiin HARRASTUSTA varten haluan sen kohdalla päästä parhaaseen tulokseen. Pidän Tarjan tyylistä opettaa ja hänellä on myös hyvä osaaminen paimenlinjaisen koiran koulutuksesta. Katsotaan mitä siitä tulee:) ?

Tämän aamuinen harkka Salamalle:
En muista milloin olen leikkinyt kunnolla kahden lelun leikkiä joten sillä alotin. Nännikumilla leikkittiin. Osaahan Salama tän leikin super hyvin joo ;D

MERKKI: Tää on Salamasta tosi kiva. Hienosti lähtee merkille ja kääntyy. Palkka lelulla. Siitä otin ruutuun. Alussa hieman hapuilua ja löytyihän se ruutu toisen käskyn jälkeen.Pysäytys ruudussa. Lelupalkka.
Toinen suora ruutu. Ajattelin koittaa Susan neuvoa ,lelu ruutuun ja läpijuoksu. Tällä saisi vauhtia ruutuun menoon. No ei mennyt ihan nappiin. Salama meni ruutuun ja jäi seisomaan lelun viereen . Tarkotus oli ottaa lelu heti ja juosta läpi ruudun . Koska Salama on niin tarkka opetetusta asiasta sepä jäi vaan ruudussa keskelle seisomaan. Juoksin tietysti ruutuun ja vapautin lelulle:D Pitää tietysti olla tyytyväinen tuosta hyvästä ruudusta kun paikka oli super hyvä.? Vain vauhtia pitäisi nyt saada lisää? Pitää miettiä miten nyt edetään?

KAKET. Lelu takana. I-S-M. Ei liiku yhtään Salakkari . Kerrankin kaket on menneet hienosti jakeluun. Salamalla jopa kiva työmoraali tässä liikkeessä. Vapautus taakse palkalle.

Pari PA tuloa. Nämä ok.
SEURUU: kaksiaskelta eteenpäin ja PA. Toinen täyskäännös ja PA. Nämä ihan kivoja.

Pari PA:ssa käskyä hommiin ja leluleikki siitä.
Lopuksi viellä kumeilla kahdenlelun leikkiä ja Salama oli kyllä selvästi tosi tyytyväinen tähän harjotukseen. Asettu syömään puruluuta heti kun harkka loppu:) Oikein mukava fiilis aina Salkkarin harkoista:)

torstai 1. syyskuuta 2011

Tiistai tapis

Kävimme tiistaina Milan kanssa ottamassa viimeisen koe reenin tapiksella. Liikkurina oliAnni. Ihana että Anni kehtasi viellä jäädä koulutuksen loputtua meitä liikkuroimaan ,vaikka oli lapsi mukana;D Mila oli hienossa mielentilassa koko suorituksen ajan. Olin oikein tyytyväinen reeniin joka loi uskoa Lauantain kisaan:) Aloitimme SEURUULLA. Perusasento hieno. Mila kuulolla hyvin. Täyskäännös oli mielestäni paras aikoihin. Sanoin jo alussa Annille ,että palkkaan jos on hienot suoritukset. Näin tein ;=0

LIIKKEESTÄ Maahanmeno: Alku Perusasento loistava. Seuruu hyvä ja putosi heti maahan. Odotti rauhallisesti kun menin taakse. Pikku odotus ennen loppu istumista. Nousi heti. Hienoa työskentelyä Milalta:) Pakko palkata myös tämä.

LUOKSETULO: Jäi hyvin odottamaan. Lähti heti käskystä. Pysähty suht hyvin ,ehkä paremmin kuin koskaan? Voisi tietysti olla parempikin pysähdys. Loppu hieno ja perusasento suora. Tuli ihan ripeästi luo. Pakko palkata.

LIIKKEESTÄ seisominen. Alku seuruu ehkä hieman hidas tai se tuntu miusta vain. Anni kyllä sano ,että oli ihan ok.? Pysähty Milamaisesti. Pysy hienosti kun menin taakse ,ei edes pää pyörähtänyt. Loppu asento nopea ja ok.

NOUTO: Alku ok. Ehkä aavistuksen ennakoi taas käskyä? Haki ihan mukavasti ja toi sivulle:) Pudotti just ennen käskyä:( Otin kapulan ja en palkannut. Kehut.

Toinen heitto ,pysy paremmin . Toi ja pudotti. No olkoon nyt ennen kisaa näin. Pitää taktikoida ja nostaa itse jos pudottaa kokeessa. Tähän pitää puuttua kokeen jälkeen.

KAKET: Alku hieno ja putosi käskystä maahan. Nousi ekalla ja meni maahan. Toisella ei noussut kun toisella käskyllä ja meni hyvin maahan. Loppu ok. Tämä saa kelvata ennen kisaa.

Kiitos Annille avusta ja nyt hyvällä mielellä kohti PM:ää. Kiitos myös Aleksille häiriöstä:)

Eilen illalla kotona. MILA

HYPPY: Alku ok. Hyppäsi hyvin yli ja istui käskystä. Takas hyppy hyvä ja SUORA perusasento sivulla.

KAKET: i-m-i-m matka 10 metriä. Nousi ekalla hyvin ja meni maahan . tokalla ei meinannut nousta . Joten otin lähempää ja palkkasin joka siirtymästä. Tämä ok. Pitäisi saada virettä ehkä jotenkin nousemaan tähän liikkeeseen? Mietitään?
Lopuksi pikku seuruu . Tämä ok! Pallolla leikkiä lopuksi. Kiva fiilis Milalla taas:) hyvä!

Loppu viikolla ei tehdä enään mitään tottista Milalle. Harmittaa nuo kaket. niihin pitäisi keksiä jotain ? En vaan tiedä mitä?