torstai 30. joulukuuta 2010

SALAMA

Salama leikkii:D
Salama ulkona:)

Mikrosirutusta

Tänään kävi Katja siruttamassa pennut ja kaikki meni todella hienosti:) Pennut vähän vinkuivat ja sitten nuolivat Katjan naaman ,joten ei jäänyt kammoa toimenpiteestä. Kaikki pennut saivat myös omat pannat kaulaan ,jokainen tietysti erivärisen:) Kyllä on rapsutuksia riittänyt kun pannat on kaulassa. Meidän piti viedä pennut ulos ja ottaa kuvia ,mutta aika vaan loppui kesken. Salamasta tuli ainoat ulkokuvat sitten.Pennuilla kävi tänään myös taas muutama katsoja;D Saa nähdä mihin tulokseen Nea tulee ? Ainakin tuuli tyttö oli aivan ihastunut ja kiipesi kokoajan Nean syliin. Oli ilmeisesti merkannut oman ihmisen? Kävi jopa eteisestä kantamassa Nean äidin kengän keittiöön;D Selvä merkki varmaan.. Uusia kuvia taas löytyy Milan pennut albumista. Jokaisen pennun kohdalla nimi ja siitä eteenpäin pennusta kuvia. Tänään on virallisesti pennut myös rekisteröityneet kennelliittoon. Nyt vaan odotetaan milloin rekkarit saapuu? Laitoin jopa lehteen nyt ilmoituksen pennuista. Voi,voi kohta ne viikarit lähtee omiin koteihinsa..itkuhan siitä varmaan tulee????

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

NIMET :)

No unohdin tietysti ne viralliset nimet ilmoittaa;D

SALAMA = Arrow (nuoli)
SADE= Agile (ketterä)
LUMI= Active (toimelias,aktiivinen)
MYRSKY= Apprentice(oppipoika)
TUULI= Alive(elävä,vilkas.eloisa)

Nimistäkin näkee millainen pentue on kysymyksessä! Nimihän on siis enne? Anni laittoi pennuista ensi rekkaroinnin tänään jo menemään ja huomenna siihen lisätään vain Siru numerot:) Yksi askel taas otettu eteenpäin kohti pentujen omaa ykityis elämää ;( AIKA vaan kulkee liian nopeasti !

mikrosirut

Huomenna on pennuilla tärkeä päivä:) Katja tulee laittamaan mikrosirut kaikille. Pennut saavat omat kaulapannat. Pennut laitetaan rekisteriin samalla. Anni tulee kuvaamaan pentuja taas ja otetaan ulkona joitakin kuvia varmaan:) Pentuset on käyneet ulkona jo useasti kun on ollut kelit hyvät. Pennut ovat osittain vallanneet koko talon;D Huh,huh! Aikamoista menoa on täällä nykyjään. Retu parka saa juosta pentuja karkuun . Vaikka se murisee niille ,pennut vaan roikkuvat hännässä ja kiusaavat sitä;( Autolla meinataan käydä vähän ajelemassa loppuviikosta pentujen kanssa myös. Parinviikon päästä on silmäpeilaus. Hulinaa riittää ja meillä on ykkös lause PENTU VAARA ;D tarkoittaa sitä ,että varpaat ja lahkeet vaarassa pikku hampailta! Paljon on katsojia käynyt ja minä sain vietyä pari ilmotusta JO pennuista! Edistystä. On ne vaan niin ihania kaikki. SALAMA on siis sitten se miun oma koira. Pentu tulee olemaan toko koirana ja ei mene paimennus hommiin siis. Myöhemmässä vaiheessa katsotaan tekeekö töitä olleenkaan eläimillä? Siinä koirassa vaan on jotain sitä sarmia? Kaikki pitää Salamasta ja se osaa olla kaikkien mieleinen;D Pentu on todella vilkas ,mutta osaa hienosti keskittyä . Kaikkein parasta on siinä se ,että se on ahne..

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

pentu koulua:)

Joulut alkaa olla vähitellen ohi:D Kovasti on käynnyt lapsia katsomassa pentuja. Tänään oli ensimmäinen ulkoilu päiväkin. Avasin oven ja sinnehän pennut emon perässä käveli. Kova vauhti oli kun ihmettelivät lunta ja juoksivat terassilla edestakas. Lasken pentuja kävelemään koko talossa aina kerran päivässä. Ei kukaan pentu aristele yhtään ja reippaasti tutkivat taloa jokainen. kissatkin tuli jopa vastaan . Lievää suhinaa kissoilta kuului ,mutta ei pennut niistä välittäneet. Otin Salamalle pientä luoksetuloa ja tietysti juusto oli palkkana. Hyvin maistui juusto. Toisena otin pennun sivulle ja siitä katsekontaktista juusto ja kehut palkaksi;D Salama on hauska pentu kun sillä on jo nyt vahva katsekontakti pyytämättä ! Muovinen noutokapulakin kävi parikertaa sen suussa ja kantoikin pikku matkan jopa sitä ... siitä hyvät kehut tietysti ja rievulla leikkiä.. Nyt kaikki pennut on sammuneet kuka mihinkin paikkaan huoneessa ,joten täytyy laittaa ovi kiinni ja antaa pentujen ottaa pikku torkut ennen iltaruokaa.

perjantai 24. joulukuuta 2010

joulua


ILOISTA JA PENNUN TUOKSUISTA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE:) ONNEA MYÖS TULEVALLE VUODELLE!

Kuvassa INNA ja pennut jouluaatto aamuna:)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kuulumisia

Pennut ovat todella villejä! Pentuset päättivät sitten vallata koko huoneen itselleen. Salamahan ei ole pysynyt aitauksessa enään moneen päivään.Aina kun menin huoneeseen se nukkui keskellä huonetta ja oli sen näköinen ,että kuka sitä nyt aitauksessa kehtaa olla??? Laitoin korkeamman ovi esteenkin ja aina se vaan on yli tullut. Jotenkin se on soluttautunut koko taloon ja jopa meikäläisen sydämmeenkin..Jotain jos on meneillään on salama asiassa sotkeutunut mukaan;D Kävelee miun perässä pitkin huonetta ja haluaa syliin.Nuolee kädet ja suupielet ja sitten asettuu selälleen nukkumaan syliin. Lumi tyttö on nyt virallisesti sitten varattu ja suuntaa elämänsä Savolinnan suuntaan. Lampaat ja hevoset ja kanat siellä jo odottavat tulevaa reipasta paimenta. Marjo miehensä kanssa ristivät sen Ahkuksi :) Marjo on harrastanut myös Pelastuspuolta ,joten kokeneelle henkilölle pentu pääsee:) Muut pennut ovat viellä virallisesti vailla kotia ,vaikka kysyntää kyllä on ollut. Katsotaan nyt minne kukin päättyy?Haluan todella ,että jokainen pentu menisi aktiiviseen kotiin ja harrastamaan oikeasti ! Sohvakoiriksihan noista ei totisesti ole. Ensiviikolla menemme ulos tutkimaan mitä se lumi oikein on...Nella on lupautunut avustamaan tässä projektissa. Uskon että kuvia otetaan silloin ...

lauantai 18. joulukuuta 2010

Kuvia

Anni kävi eilen ja uusia kuvia löytyy taas Milan pennut osion alta. Pennut voivat hyvin ja painot mitattiin eilen.
Myrsky poika 2350gr.
Salama tyttö 2070gr.
Lumi tyttö 2120gr.
Tuuli tyttö 2370gr.
Sade tyttö 2440gr.
Melko painavia pentuja jo. Pientä luoksetulo harjoitusta on otettu pennuille. Kivasti tulevat kutsuttaessa PENTU,Pentu... Ensin alkaa hännät heilumaan ja sitten koko koira ja kovalla vauhdilla sitten tullaan:) Vieraita on käynyt pesällä kivasti ja aina otetaan uusia vastaan mielellään. Muutama pentu viellä vailla kotia! En kyllä ole ilmotellut missään, pitäisi varmaan laittaa lehteen tai jotain? Katsotaan sitten joulun jälkeen:) Mila syöttää edelleen tisua ja pennut ovat kovia syömään kaikkea ruokaa. Ahneita ovat. Pennut leikkivät kovasti leluilla ja vetävät melko kovasti jo.Eilen ostin niille semmosen rotan nahan näkösen lelun ja se oli kova sana kaikilla. Sitä tapettiin oikein urakalla. Mila kun on tarkka emo päätti poistaa sellaisen vinku jutun sen sisältä. Varmaan tosi vaarallinen pennuille:)? Ei varmaan täyttänyt EU määräyksiä Milan mielestä.?Tänään tulee pentuja katsomaan taas vieraita, kiva juttu!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Syömässä

Virallinen tissinsyönti tarkastaja Retu!
Pennut syömässä . Jauhelihaa,raejuustoa ja kermaviili mössöä:)

Pennut kasvavat kovaa vauhtia . Leikkivät ja syövät ja nukkuvat. Aika rentoa porukkaa ovat. Olen pyrkinyt leikimään ja seurustelemaan joka päivä useita tunteja pentusten kanssa. Osaavat jo vetää lelusta. Kaikki pennut ovat erillaisia yksilöitä. Pienin tyttö laittaa isommat kuriin ja järjestykseen. Välillä pennuille tulee keskenään riita ja Milan pitää käydä niitä rauhottelmassa. Lumi pienin tyttö yrittää pomottaa emoakin:) hirveä murina vaan kuuluu kun se roikkuu Milassa. Lopulta Mila näykkää pentua ja läppäsee tassulla maahan ,niin jopa pentu alistuu ;D Kaikki pennut nuolevat miun suupielet ja juoksevat heti luo kun menen pesälle. Luulevat varmaan emoksi myös? Poika pentu Myrsky on aika cool. Sitä ei pienet rätinät haittaa ja useinkin se nukkuu selälleen kun toiset juoksee sen yli. Olen myös imuroinut huoneessa ja siitä pennut ei ole tietävinään. Hyvä! Lasken ne välillä huoneeseen juoksemaan ja kaikki ovat tosi rohkeita. Milalla on vaan ongelma kun pentuset lähtee eri suuntiin ja ei pysty kaikkia pitämään silmällä. Retu on ruvennut käymään pentuja katsomassa ja tänäänkin vei niiltä lelun suusta ;=0 Retusta on hauskaa kun pennut leikkii ,haluaa mennä väkisin mukaan leikkimään.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Hovikuvaajat kävi.

Tyttö "tuuli"
Tyttö "lumi"
Tyttö "salama"


Tyttö "sade"
Alimmainen kuva Poika " Myrsky"
Anni kävi taas vähän katsomassa pentuja. Tulipa otettua taas kuvia.. valitettavasti videota ei viellä saatu kuvattua:( Kuvat löytyvät taas albumista.Pennuille on ilmestyneet terävät naskalit suuhun?? Huomattiin justiin kun otettiin kuvia. Pennut maiselivat tänään taas emon muroja ja kupilla olivat nyt kaikki pennut. Anni leikkasi tänään pentujen kynnet ekan kerran. Hienosti meni toimitus. Ei verta, ei hikeä!! Pennut osaavat jo tapella keskenään ja pienin tyttö laittaa kaikki järjestykseen. Kyllä iso poikakin taipuu selälleen sen määräyksestä. Lumi eli pienin tyttö on aivan kuin Mila pienenä...sama ilme ja väritys. Mila käy pentuja rauhottelemassa ja haukkuu niille, jos leikki yltyy liian rajuksi !! Kaksi akkaa siis porukassa, jotka pitää lauman järjestyksessä. Retu on vaan kovin järkyttynyt, kun pennut melskaa ja riehuu ,se ei pysty tulemaan samaan huoneeseen silloin..Hassu koira ;D

perjantai 10. joulukuuta 2010

yksi viellä.


Saako pentua käyttää tyynynä?

Lapset muuttivat kaksioon;)

Haa..tästähän pääsee toiselle puolelle!
Mila käyttää ajan hyödyksi ja syö kun imettää:)
Kyllä on ihanaa kun saa syöttää tissiä;D
Kaksio!
rentoa meininkiä..
Syömpä viellä vähän lisää!
Pennut ovat todella aktiivisia ja liikkuvat ja painivat keskenään.. joten tänään piti sitten lisätä tuota pesä alaa tuplasti. Nyt on sitten tilaa juosta ja tallata ,eikä tule ahtaanpaikan kammoa! Salama päätti sitten tänään ,että pelkkä tissi saa riittää ja murot lisukkeena olisi ihan jees ;D Sain jopa kuvan eka ruokailusta. Ei tietenkään ollut tarkotus alottaa viellä lisäruokaa ,mutta kun sen kuono vaan eksyi murokuppiin. Tässä muutama kuva..

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

pennut

kuvassa vasemmalla Myrsky poika ja lemppari tyttö:)

Pennut voivat edelleen pontevasti ja paksusti:) Jokunen pentu osaa jo käydä istumaan ja pissimään itse.Poika ponteva meni jopa paperin päälle pisulle. Tosi fiksu kaveri ;D Pennut painavat kaikki yli kilon ja kolmesataa grammaa. Radio on nyt laitettu päälle huoneeseen ja ensimmäinen vieraskin kävi pentuja katsomassa. Eipä tuo emoa haitannut, vaan ylpeästi esitteli puppuset ja syötti pentuja samalla. Aivan ihana tuo Mila on. Pennut ovat kyllä syötävän hauskoja. Yksi pentu nuolee miun suupielet heti ,kun vaan syliin pääsee.! Nyt pitää vaan antaa paljon vieraiden niitä katsella ja käsitellä. Retukin käy välillä pentuja tuijottamassa..Mila on ihan hassu ,heti kun vaan pallon ottaa käsiin ,niin kyllä pennut unohtuu ja reenit alkaa;D Ollaan tehty sen kanssa sisällä pikku harkkoja ja kyllä se vaan nauttii tottiksesta. Navetalle ei sitä olla viety saa olla pentujen kanssa sisällä nyt. Laitan kuvan tähän ,just otettu. Kylläpä tulee hienot paimen ilmeet pennuille :=0

maanantai 6. joulukuuta 2010

Pennut 2 viikkoa vanhoja.

Tänään pennut tulivat 2 viikkoisiksi:) Pontevia ovat ja äänijänteet ja silmät on avattu! Pesästä kuuluu kummia ääniä, haukkua, murinaa ja koiramaisia ääniä. Tänään pennut painivat jo;D Täytyy laittaa leluja tuonne pesään ,että on virikkeitä niillä! Kaikki pennut viihtyvät sylissä ja Salama oli tänään jo keittiössä juomassa kahvia miun kanssa. Huusi pesässä kovaa ja kun otin syliin ,niin heti rauhottu ja nuohkosi vaan sormia;D Aika kiva veitikka :) Viralliset nimetkin alkavat hahmottua jo. Anni laittokin hyviä ehdotuksia A kirjaimella, eiköhän niistä se valinta tule tehtyä? Viikolla varmaan taas uusia kuvia galleriaan laitetaan, kun hovi kuvaaja saapuu! Aivan ihania pentuja ja päivä päivältä muuttuu hauskemmiksi. Pitää ruveta leikkimään niitten kanssa jo päivittäin narulla;D Siitä se lähtee, harrastus koiran alku!!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

uusia kuvia ja koulutusta.

Anni kävi illalla ja tietysti otti myös kuvia pennuista. Kuvat löytyy taas albumista. kaikilla pennuilla on silmät melkein auki jo. Näkyy kuvista myös. Kovia ovat kasvamaan ja syömään. Mila hoitaa lapsoset edelleen sinkkuna yksin:) Tänään lapsoset oppivat oikeasti kävelemään neljällä jalalla ja masu ilmassa! Hassun näköistä on meno. Pennuille alkaa myös tulla väriä nenään ,joten eivät ilmeisesti jää pikku jouluporsaan värisiksi? Korvat heiluvat kuin dumbolla...taitavat kuulla jotain ääniä jo? Erillaisia ääntelyitä kuuluu jo myös pesästä opettelevat ilmeisesti puhumaan koiraa ;D
Tänään meillä oli maneesissa koulutus tottispuolella ,jonka tuli meille tarjoamaan Tarja ja mukanaan kaksi tendingin kasvattia. Täytyy sanoa ,että kyllä silmä lepää kun näkee hienosti osaavia koiria harjotuksissa. Minä itse voisin katsoa niitä vaikka montapäivää .. Lähdin sinne tälläkertaa kuunteluoppilaaksi. Täytyy sanoa ,että kyllä kannatti. Pystyi kerrankin keskittyä pelkästään oppimiseen ja uusien vinkkien keräilyyn! Ja niitähän sitten saatiinkin. Pidän henkilökohtaisesti Tarjan tavasta neuvoa asioita. sieltä saa useita vinkkejä liikkeisiin. Lähinnä lähdin tuonne katsomaan olenko itse oikeilla jäljillä koulutus ideoissa. Tein omia havantoja miten koirat suorittaa annettuja käskyjä. Mietin suorituksen aikana miten ohjaaja palkkaa koiraa ja miten koira suorittaa liikkeet? Tarkastelin koirien virettä koulutuksen aikana. Mielenkiintoisia havantoja täytyy myöntää. .. Uskon, että vahvasti olen oikeilla jäljillä! Koulutus ideani oli saman tyylinen kuin Tarjalla ja hänen omista reeneistä löysin paljon samaa kuin minun omista. Tuli myös uusia ideoita leikkipalkkaukseen :) On vaan ,niin hienoa päästä kunnon kouluttajan reeniä katsomaan ja oppimaan niistä kaikkea uutta! Ennen kaikkea sain paljon ajattelemmista paimenlinjaisen bortsun kouluttamisesta! Näillä opeilla jatketaan taas hyvillä mielin eteenpäin.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Retu lääkärissä.

Tänään oli Retun lääkäri jalan takia. Ei siis väillä laita takajalkaa maahan ja edelleen linkkaa:( No niinkuin arvelinkin nivelrikkohan se sitten on! Hassua miten se on oikealla puolella kummassakin jalassa ja vasemmalla ei oikeastaan sitä ole? Ehkä se on vaan , jotenkin rikkonut itseään rauniolla? No nyt kuitenkin ollaan sitten kipulääkityksellä. Lenkit on kokonaan kielletty ja hyppimiset. Lepoa vaan ja kivun lievitystä hoitona. Taitaa tuo olla nyt todellakin eläkeukko ? Onneksi meikäläinen on ollut fiksu ja ottanut sille aikanaan vakuutuksen. Suosittelen kaikille harrastus koiran omistajille vakuutusta.. Eipä tuo muuten meidän menoa haittaa jos tuolla kipulääkityksellä selvitään? Pennut voivat edelleen mainiosti. Aluksia saa vaihtaa useasti tuntuu vuotavan nuo pennut aika reilusti.. Onkohan ne jotenkin viallisia? :D Toisesta päästä tissistä maitoa sisään ja toisesta päästä ulos. Ehkä se on niiden elämän tehtävä? Ihania otuksia ne kyllä ovat :)

torstai 2. joulukuuta 2010

kuva


Tässä viellä parempi kuva Salaman väristä:)

Anni kävi!

Hoh,Hoh kylläpä on rankkaa olla pentu!
Salaman turkki!
Tänään kävi Anni ja Isla taas pentuja katsomassa ja kuvaamassa:) Uusia kuvia löytyy albumista. Kaikki pennut on saavuttaneet kilon painon ja Myrsky, jopa kilon ja kaksisataa grammaa. Kaikilla pennuilla on silmät vähän raollaan ja pienin tyttö osaa siis haukkua jo oikeasti! Pennut alkavat näyttää jo koirilta. Korvissakin alkaa olla eroja . Joillakin on jo hieman pystyssä korvat . Pennut opettelevat jo seisomaan neljällä jalalla ja meno on tosi nopeaa. Nyt jokainen käyttää tarkasti nenäänsä ja jopa iskevät hampailla kiinni sormeen jos laittaa käden lähelle. Kuulin ,että joku pentu jopa osaa murista pesässä! Milalla maitoa riittää edelleen hyvin . Pennut pyrkivät syliin ,vaikka ei silmät ole edes auki;D Huomaa, että pentuja on käyty silittämässä ja pussailemassa kovasti. Luulevat miuta kohta emoksi? Tänäänkin oli kolme pikkutyttöä pentuja silittämässä ja katsomassa samaan aikaan. Eipä tuo Mila siitä yhtään häiriintynyt. Olipa yksi pentu jopa Innan (2.5 v) sylissä jonkun aikaa.Vieraita ihmisiä ei olla viellä päästetty pesälle, ei saa pennut mitään pöpöä ainakaan. Katsotaan ensiviikolla kun silmät on auki ,jos jo jonkun vieraamman uskaltaa ihailemaan pentuja. Retu makailee pesän luona myös ahkerasti. Tänään jopa nuolasi yhtä pentua. Voi Retu raukkaa ,kunhan pennut lähtee todella liikkeelle ;( Laitan tähän sivulle pari kuvaa ja loput siis albumissa;D Toisessa kuvassa salama ,jonka turkki alkaa olla hyvin maksan ruskea..tulee hieno väri !! Saattaa olla ,että toinenkin tyttö on ruskea...katsotaan mihin sen väri kehittyy? Toinen kuva oli pakko laittaa myös, oli vaan niin söpö!