tiistai 10. heinäkuuta 2012
Hartolassa Salamoi...
Kesän leiri SBACK:in järjestämänä oli kyllä huippu kohta kesässä. :) Susan ja Ruut saapuivat jo maanantaina junalla meidän iloksi.Alkuviikko olikin yhtä hässäkkää ,kun piti valmistautua leirille lähtöön ja järjestellä kotona asiat kuntoon.Salama lähti siis leirille mukaan ja tokoa oli tarkoitus kaksipäivää ekana ottaa ja viimeinen päivä jäljellä mentiin.Marko Vuorenmaa oli meillä kouluttajana. Tuttu mies jo aikaisemmasta koulutuspäivästä. Halusinkin juuri Markon koulutukseen. Jäljellä meillä oli kouluttajana varsin pätevä ja mukava Mika Lindberg. Harrastaa suojelua ja erikoisjälkeä. Oikein huippu kouluttajilla siis oltiin:) Salaman ohjelmistoon siis kuului : Tunnarin palautusta,saalisnoutoa,kakeja,häiriö reeniä, paikkamakuuta,paikkaistumista. Toisaalta päästiin tekemään myös harjoitus koe AVO . Kokeessa oli siis tuomareina Marko Vuorenmaa ja Pia Miettinen. Liikkurina toimi Heidi ,rentona ja iloisena :D (ja palaneena).Teemana oli selvittää leirillä syytä Salaman koomailuun.Saavuimme leirille 16.00 ja majoituimme huoneeseen. Olimme saaneet Susan ja Ruun kanssa yhteisen huoneen. Koirat asettuivat mukavasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä huoneeseen . Ruut valloitti Salaman (ison) häkin ja Salama asui kaapissa.Torstain ohjelmaan kuului iltapala ja esittely koirasta ja itsestä. Saunaan meno oli myös ohjelmassa sekä kylmä suihku. Eihän halpaan leirihintaan tietenkään voi odottaa lämmintä vettä??;D Myöhemmin paistoimme makkaraa ja maissia. Perjantai aamu alkoi 7.00 ja aamupalan jälkeen menimme tokokentälle. Marko oli järjestänyt ensin häiriö reeniä ,jossa itse siis häiriköi meitä ;=0- Meinasi Salkkari mennä aluksi halpaan ,mutta äkkiä muisti jutun juonen ja eipä enään saatu sitä huijattua.Hienoa Saimi -Inkeri.!!! Otimme myös aiheeksi kaket ,johon saimmekin hyviä vinkkejä. Saatiinpa jopa sitä koomailua esiin ,joten päästiin sitäkin miettimään. Tehtiin useita eri harjoituksia ilta 18 asti. Viimeiseksi Marko otti viellä usean kehään menon ,juoksutarkastuksen ja tietysti istumisen ja paikkamakuun.Kaikki mehut oli kylläsaatu irrotettua tässä reenissä kaikilta ,joten viimeiset paikallaolo harjoitukset kieltäydyttiin tekemästä porukalla:) Illalla käytiin viellä uittamassa koirat ja eipä tarvinnut kysellä unta ,kun pään sänkyyn iski. Olin kuulemma ,jopa nukahtanut kesken Susanille kertoman lauseen? ;D Perjantai päivä alkoi yhtä helteisenä ja kauniina. Aamupalan jälkeen menimme taas kentälle,jossa alotimme kokeen . Itse olin liikurina ylimmät luokat. Iltapäivällä käytiin koe läpi ja saimme arvostelut oikein paperilla ,selityksineen:) Hienoa!Harjoitelimme viellä jotakin kakeja ja noutoja. Lopuksi taas tutut kehäänmenot ja paikkaliikkeet.Kyllä oli mehut pois taas illalla. Kävimme viellä uimassa koirien kanssa ja saunassa. Tietysti paikallinen JARI-PEKKA piti käydä katsomassa:) Sunnuntai aamuna menimme sitten jäljen saloja tutkimaan. Täytyy sanoa ,kun on huippu koulutaja ,menee omat jutut kyllä uusiksi jäljellä (positiivisesti).Jäljen ajettua ja sen läpikäytyä suullisesti ,otimme viellä teoriaa jäljen koulutuksesta. Tiivis ja antoisa paketti tuli.Onneksi valittiin viimeiselle päivälle jälki ,kun oltiin jo ihan nakkeja tokosta. Leiriolumppialaiset tuli sitten voitettua nopeitten koirien ansiosta. Harmi ,että ei saatu nauhalle Ruun ja Salkkarin suoritusta. Ehkäpä nyt leiriläiset tietää mikä ero on toko ja agility koiralla :))?Meidän joukkueen nimi oli ÄLY ja VÄLÄYS trikit??? Jokainen voi vain arvailla miksi? ;D Ruut oli se ÄLY ja Salakka siis VÄLÄYS...Kakkukahvien ja palkintojaon jälkeen otimme nokan kohti kotia ,hyvin ,hyvin tyytyväisenä ja paljon tietoa saaneena!Susan ja Ruut olivat meillä viellä yön yli ja seuraavana päivänä saatoimme Salkkarin kanssa ne junalle. Kyllä oli HAIKEA mieli ;D Ai tuliko Salkkarin koomailusta selvää???No tulihan siitä Piia sen keksi. Siitä osiossa kaksi myöhemin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana Salama <3
VastaaPoista