perjantai 10. elokuuta 2012
yksityis oppia:)
Käytiin siis keskiviikkona Tarjan luona vähän opissa. Aiheena oli koemainen suoritus Avoin luokka.SOSIAALINEN palkkaus.Aloitettiin paikkamakuulla. Makuussa oli myös yksi alokasluokan koirakko.Salama meni hienosti ekalla maahan. Minä ,jopa otin heti kentällä jo koiran haltuun ja keskityin siihen että rivissä Salkkari on katsekontaktissa. Aika oli jotain Tarjan mittapuussa,en tiedä. Pitkältä tuntui ;D Hyvin oli pysynyt,ainut mitä teki oli etutassuja heilutellut. Hyi Salkkari. !Pysy maassa käskyyn asti ja nousi reippaasti istumaan ekalla. Kehut ekana ja leikit sitten pallolla kentän ulkopuolella. Tehtiin ekana liikkeet. Seuruulla alotettiin. Pientä haahuilua alussa ,mutta korjasi itse. Täyskäännös voisi mielestäni olla edelleen parempi.Juoksuosuus oli hyvä ja pysäytyksessä kävi heti istumaan. Ei koomailun merkkejä.Liikkeestä maahan. Ei ennakoinut ,en antanut vinkkiä mitä tehdään. Meni maahan heti ja pysyi. Nousi käskystä. Ei ennakoinut ylös. Tämä ilmeisesti ihan OK? LUOKSETULO. Jäi hyvin istumaan. Tässä annoin ennakoivan vinkin. Lähti hyvin ,pysähty ihan ok. Tuli tasaisesti sivulle. Ihan ok? LIIKKEESTÄ seisominen ei ennakoivaa vinkkiä. Hyvin lähti alkuseuruu ja pysähty seisomaan heti. Pysyi.Sivulla heti käskystä istumaan. Tämä ihan ok? NOUTO. Käsky istu ennenkuin sanoin valmis. Pysyi ,ei ennakoinut noutoa. Toi nätisti ja jopa mielestäni vähän törmäsi? Irrotus hyvä. KAKETMeni maahan hyvin. Ei noussut kertaakaan ,vain kävi välillä lonkalle. HUOKAUS!!!!!ARGHHH.... Hyppyä ei ollut mukana joten sitä ei nähty.Ei koomailua ennen kakeja! Sentään jotain hyvää tässäkin on saatu aikaiseksi. Seuruutin liikkeitten välit. Olin jossain antanut vartalo avun ,en muista missähän se nyt oli? Hyi miuta!!! Ihan muuten hyvä fiilis näistä paitsi tuo kaket. Toinen kierros. Tässä otettiin sitten seuruuta,luoksetuloja, noutoja, perusasentoon tuloja ja niissä häiriöitä. Seuruussa ei kauheasti mitään erikoista,ainoastaan pitää tehdä paljon pitempiä seuruita,että saa sen ennakoinnin pois. Ollaankin tehty viellä melko lyhyttä seuruuta. Nyt siis tähän muutos.Pitää muistaa myös tehdä liike ja sit mennä seuraavaan liikkeen alotus paikkaan ja palkata PA:sta. Itse pitää opetella kehumaan paremmin koiraa. Luoksetuloa päästiin sitten oikein hinkkaamaan kunnolla eri kohtia liikkeestä. Otettiin lähtöjä, pysähdyksiä, loppuosaa, suoria jossa kehuja ja patukalla palkkkaa. Eri versoita mitä vaan keksittiin.Kivoja oli nuo versiot,näitä pitää ottaa kuurina.Noudossa havaintoja. Salkkari tekee siinä töitä vain itselleen! Pitäisi saada se palkkautumaan siitä liikkeestä oikeasti.Pitää varmaan ottaa taas saaliilla tätä?PERUSASENTO reeniä tehtiin myös. Siinä kehut ekana ja kontaktin piti pysyä ja häiriötä myös tehtiin.Ei olla tehtykkään pitkään aikaan tällästä pelkästään? Pitää tehdä nyt enemmän sivulle siirtoja ja saada ne hauskaksi Salkkarille. Ehkä Tarjan vinkki leikistä ,jossa tullaan sivulle ja eteen sopisi meille. Pitää ruveta haroittelemaan sellaisia.Oikein mukava ja antoisa ilta.Keskusteltiin tietysti kakeista ja mietittiin eri harjoituksia siinä. Pitää koittaa eri versioita.Ehkä nekin alkavat sujua kun tulee ikää lisää tai sitten ei?Palloa ei tässä liikkeessä mielellään ,että ei ala kyyläämään ja käyttämään silmää. Pitää myös käydä nostamassa ylös jos ei nouse ;D KOEMAISIA suorituksia tehdään nyt kuurina ja myös koemaista palkkausta. KIITOS Tarjalle kun päästiin /saatiin apuja taas.Onnea myös kisaan !! Pidetään peukut pystyssä:) Illalla taitaa sitten olla taas lampaitten vuoro? Rita rouva on meillä hoidossa kolmepäivää ja mikäs sen hauskempaa. Salama ja Mila on ihan innoissaan ja Retu mököttää ja murisee. Että tälläistä meillä :))
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti