keskiviikko 6. tammikuuta 2010

TOTTISTA ja AGILITYÄ. Tänään päivällä menimme LAU:n hallille reeniin. Ensin otin lämmittelynä pihalla Milalle palloleikkiä ja pikkuisen seuraamisen. Mila olikin täynnä intoa ja seuruu oli oikein hyvää. Pallolla sitten heittäen otimme maahan menoa ja seisomista. Merja ja Mila sitten korkkasivat heidän yhteiset agi reenit käyntiin. Merja laittoi hyppy esteitä neliön muotoon ,josta he sitten aloittivat. Ensin yksi hyppy ja palkka(lihapulla) . Seuraavaksi kun neljä hyppyä oli otettu ja palkka jokaisen välissä oli pallon heiton vuoro ja pieni tauko:) Seuraavaksi Merja otti kaksi hyppyä peräkkäin ja pallolla palkka. Näin tehtiin muutama kierros ja huilittiin välillä pallolla leikkien. Kierros aloitettiin alusta toiseen suuntaan kiertäen. Välillä Merja ohjasi milaa oikelta puolelta ,jossa ei näyttänyt olevan ongelmaa!! Pikku tauko taas väliin ja pientä jutustelua ,jolloin Mila sai nuuskia itsekseen paikkoja vapaasti. Sitten otettiin Milalle putki. Aluksi Merja antoi pallon miulle putken toiseen päähän ja ohjasi Milan sisälle putkeen ,josta tyttönen tuli läpi että heilahti:)) Näitä otettiin muutama ja sit Merja vaan leikki pallolla ja taisi ottaa muutaman heitto hypyn siinä samalla. Kivalta näytti kun Mila heti oli juonessa mukana ja ei etes yrittänyt tulla miun luo ,kun Merja teki reeniä sen kanssa. Niillä synkkasi oikein hyvin ja Merja jo vitsailikin ,että ei kuulemma ihan MM kisoihin meinaa ,mutta jos vaikka SM kisoihin olisi tavote:)) Sitten laitoin takin Milalle päälle ja haettiin Merjan oma koira sisälle. Kun Merja otti sille ruutua ja hyppyjä ja seuraamista, mie tein Milan kanssa seuruuta ja pikkuisen paikka makuun. Lopuksi vain leikittiin pallolla. Perjantaina olisi tarkoitus viedä Mila taas hallille Merjan kanssa hyppimään. Kyllä Mila oli tyytyväinen ja VÄSYNYT . Se vaan nukkui koko töitten ajan penkin alla ja näki varmaan unta ,kun sen jalat vispasi niin kovasti:=0 Hassu koira! Täytyy sanoa että olin oikein tyytyväinen kaksikon agilityn alotukseen , Milahan ei olisi lopettanut viellä ollenkaan hyppyjä . Yritti kokoajan lopussa lähteä takas sisälle halliin reenaamaan. Ei siis ollut saanut tarpeekseen viellä, siihen oli hyvä lopettaa tänään ,kun jäi into päälle. HYVÄ Merja jaMILa:=/ Retu näytti kyllä Milalle selvästi mieltään ,kun tultiin kotia . Murisi ja näytteli hampaitaan ,oli varmaan tosi kateellinen ,että missähän Mila oli saanut käydä ilman sitä?? Tää tekee Milalle tosi hyvää ,kun retu ei olekkaan mukana ja pitää itse selvitä jutuista ilman sen apua! Perjantaina sit lisää agilityä ja huomenna on varmaan tauko päivä Milalla . Pitää ottaa retun kanssa tokoa sit huomenna, jos se siitä sit leppyisi :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti