lauantai 5. tammikuuta 2013
Paljon uutta reeniä ja onnistumisia
Kaksi päivää on tehty nyt uusia reenejä Hallissa (oma) ja ulkona. Salama yksin reenissä:) Hieno asenne nyt salkkarilla tekemiseen. Olen todella tyytyväinen tänhetkiseen fiilikseen.Häiriö reenejä tehty erikseen ja sit muita harjotteita erikseen. Huomasin ,että häiriö cd :stä Salkkari ottaa alkuun aina hieman häiriötä oikeasti? ! Kun harjoitukset etenee ja oikea asenne löytyy ei cd haittaa yhtään. Ei kun kovemmalle taas levy pyörimään ja sit tehdään. Selvästi on nyt häiriön otto sillä parantunut.Merkkiä on vahvistettu ja suuntia tehty.Palkkausta on nyt hieman muutettu,lähinnä siinä suuntaa ja kestoa. Kivalta tuntuu ja ehkä se fiilis onkin löytynyt just siksi?Tyhjiä irtaantumisia on myös työstetty uutena. Kapulan jättö on tullut myös uutena harjoituksena. Tunnarissa on palattu hieman alkuun ja nameja laitettu tunnarin lähelle ,että saadaan nenänkäyttöä vahvistettua. Tässäkin olen palkkausta muuttanut hieman ja yrittänyt vaihtaa sille palkan arvostusta liikkeeseen. Paljon on vain omaa etsitty eri paikoissa. Koko liike tehty vain silloin tällöin.Katsotaan sadaanko tällä tarkempia suorituksia. ? Hyppynoutoa on nyt vaan muistuteltu ,miten se menee ja yhtään virhettä ei siinä ole tullut:)Metallia on myös muistuteltu ja siinäkin palkkausta hieman hiottu ja irrotusta ilman PA:ta.Kaukoja jokapäivä tehty ja siinä lähinnä nousuja yhdellä käskyllä ja aikaa liikkeitten välissä pidennetty. Ei ole nyt ennakoinut yhtäänkertaan:) TAKA käskyjä on otettu erikseen leikissä ja yhtään koko luoksaria ei ole tehty . Ehkä tehdään ennen koetta? Ruutua ollaan myös hiottu ja siinä nopeaa ruutuun menoa ja palkkaa siinäkin hieman muutettu:) Ei olla pikkutarkkoja missä kohtaa ruudussa ollaan ,vaan kunhan ollaan nauhojen sisässä? Tätä tarkennetaan sitten kun saadaan ruudulle oikea asenne. Liikkeestä istumisia muistutellaan aina välillä. Seuruu on jäänyt hieman vähemmälle ,mutta siitä en ole huolissaan ,se on melko valmis Salamalla. Jos siis voi joku valmis milloinkaan olla??? Hyvällä mallilla on nyt asiat . Kultapalat toimii ilmeisesti kun jumeja ei ole ollut ja takapään käyttö on selvästi lisääntynyt ihan itsestään. Salama on ilmoitettu nyt näyttelyyn ja katsotaan kuka sen siellä sitten esittää?? Toivottavasti ANNI??!!! Ja eikun reenaamaan taas...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti