maanantai 27. syyskuuta 2010

Maanäytteitä ja paimennusta.

Tänään oli ihana ilma ja oltiin ulkona koko päivä! Aamusta mentiin pellolle ottamaan maanäytteitä lasten ja Teemun kanssa. Koirat saivat juosta kolme tuntia mukana pelloilla. Kyllä olivat väsyneitä kun tultiin sisälle. Kumpikin painuivat kun raadot pöydän alle nukkumaan. Otettiin me Milalle vähän paimennus reeniä pellolla ,kun siellä on nyt sellainen mukava lauma hiehoja. 9 kappaletta hyvin käyttäytyviä elukoita. Ensin kuljetin Milalla lauman noin 300-400 metriä kauemmas ja sinne jäivät syömään ruohoa. Pyysin Milan takasin luokseni. Lähetin hakemaan laumaa miulle takasin. Lähti hienosti suoraan ja vauhdilla kohti laumaa. Käskin oikealle ja kierrä eteen. Hieman piti huutaa viellä ,että mene, mene,mene. Sinne meni ja palasi takas lauman taakse. Mie hölmönä ihmettelin ,että mitä se hölmöilee ja olin ihan hiljaa. Seurasin mitä meinaa tehdä? Kun ei tullut uutta käskyä meni vasemmalta lauman eteen ja käänsi koko porukan tulemaan kohti:) Näki varmaan läheltä ,että pitää kääntää vasemalta ympäri. Annoin itse tehdä sen päätöksen ,kun on hankala nähdä noin kaukaa lauman ajatukset minne lähtevät kääntymään. Tuli sitten vähän liikaa vauhtia laumaan ,joten pyysin Milan maahan. Sinne upposi ekalla nurin. Annoin hetken rauhottua ja sitten uudelleen kuljettamaan laumaa. Pyysin viemään hakaan juomakupille koko porukan. Sinne kauniisti menivät Milan ohjauksessa. Hienoa työtä Milalta. Pitää ottaa jokupäivä videokamera mukaan ja kuvata tänne filmiä. Oli mila tyytyväinen kun sai laumaa kuljettaa taas.. TÄTÄ PITÄÄ TEHDÄ JOKAPÄIVÄ KUN ELUKAT ON VIELLÄ ULKONA. Alkaa vihdoinkin se normaali päivä harjotus Milalla kunnes ultrataan onko tiine? Ihanaa että saa taas normaalisti tehdä harkkaa . Kyllästytti tuo joutenolo jo!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti