lauantai 12. syyskuuta 2009

Metsä treenit

Perjantai aamu metsässä. Meillä oli pika treenit pelastus hakua. Lähdimme Retun kanssa etsimään maalimiehiä metsästä pitkästä aikaa. Retu on ollut useamman kuukauden sairaslomalla metsä harkoista, kun oikeassa olkapäässä todettiin revähdys/tulehdus. Harjoitus meni oikein hyvin ja olin iloinen kun Retu oli intoa täynnä kuin ilmapallo! Haukkui autossa jo kun odotti vuoroaan etsimään. Otin retun hihnaan ja menimme alueen laitaan. Retu irti ja käsky UKKO. Sinne retu lähti nenä pystyssä etsimään ilman mitään ongelmia. Huomasin että alussa otti maasta vähän jälkeä avuksi ,mutta siellä oli jo kävellyt useampi henkilö ,joten tuskin tiesi mikä jälki oli etsittävän:) Eipä mennyt kovinkaan kauan kun kuului vahva haukku ,josta tiesin henkilön löytyneen . Onneksi olin antanut ohjeeksi ,että monesta hyvästä haukusta palkka ,vaikka en ole tullut paikalle. Siellähän maalimies leikki patukalla retun kanssa kun ehdin paikalle! Kyllä koira sai elvistellä siinä löydöstä aikansa. Palkkasin koiran hyvällä kehulla ja leikillä lopuksi ja tuntui retu olevan tyytyväinen harjoitukseen. Tälläkertaa oli vain yksi maalimies piilossa ,kun tää tuli vähän yllätys harjoituksena. Oikeestaan se oli tauon jälkeen oikein super etsintä suoritus. Kun lähdimme kotiin kävimme viellä hakemassa tyttäreni Annin saksanpaimenkoiran meille hoitoon viikonlopuksi. Sehän oli Milalle kiva yllätys kun rita olikin mukana. Nyt siis pidämme viikonloppuna taukoa tokosta ja nautimme ritan seurasta!Mila ja Rita ovat parhaimmat ystävät, nukkuvat samassa kopissa tarhassa vaikka ovi on auki .Äsken kun kävelin ulkona leikkimässä lelulla koirien kanssa ,niin mila teki aivan itsestään SUPER hyvän seuraamisen miulle ja ilman käskyä, joten tääkin ilta on sitten pelastettu ja kaikilla hyvä mieli. Retu on vähän ylpeä kun saa koko viikonlopun nukkua makuu huoneessa sängyn vieressä ja toiset nukkuu kahdestaan eteisessä:)!Oikea lelli vauva näyttää olevan tuo retu! Eipä Milaa toi nukkuma järjestys näytä haittaavan ,kun on niin ihanaa olla Ritan vieressä.Hyvin muutenkin yhteistyö sujuu kun kolme koiraa on lehmien hauassa ja kaikki pitää huolen että elukat pääsee turvallisesti navettaan:! Kuka on sanonut ettei sakemannit paimenna enään nykyjään, meillä on todistettu nyt ihan jotain muuta. Kyllä lehmät liikkuu Ritan tahdissa ihan kivasti ja Ritasta on kiva kun saa lehmiä paimentaa. Mukava viikonloppu kerta kaikkiaan ihmisillä ja koirilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti