maanantai 9. elokuuta 2010

MUKAVIA JUTTUJA

Kävin äsken blogissa kurkkimassa ja huomasin ,että oli Eeva vanha kaveri laittanut kommentin ;D. Voi että tulin iloiseksi siitä!!! Tänä kesänä on käynyt paljon mukavia vieraita ,vanhoja ja uusia meillä. Kiva kun miuta on muistettu! On tosi hienoa kun on tavattu tuttuja pitkästä aikaa. Nytkin viikonloppuna tuli Hesasta miun vanha likkakaveri Lappeenrantaan . Kyllä on muisteltu vanhoja asioita. Eija ja Jamokin kävi perjantaina Savonlinnasta meillä pitkästä aikaa. Taitaa olla Eijan ansiota tuo Eevankin löytäminen ? Kiitos Epu kun annoit vinkin Eevalle !Ollaan me käyty myös agilityssä Milan kanssa. Torstaina tekivät Johannan kanssa ulkona rataa. Meni tosi kivasti ,ainakin Johanna sanoi niin...Torstaina myös otin Milalle vähän tottista jäähallilla ,kun vedän nuorille sitä toko SM kisoihin reeniä/kurssia. Edellisellä viikolla myös otettiin Milalle ja Retulle samalla tokoa. Jenni oli liikkurina ja avustajan meille. Milalle tein Susanin opin mukaan noutoa ja Jenni juoksi hakemassa kapulaa takas;D Retulle tehtiin tunnari! Naksu Jennillä ja ekalla nousi oma heti;D Jippii..Taitaa Retusta viellä jotain tulla?? Ollaan muuten oltu melko laiskoja;( On vaan niin kuuma ,että ei jaksa hiostaa koiria. Lauantaina hikoiltiin häissä . Meidän lomittaja meni naimisiin ja myö hikoiltiin sitten kirkossa ja juhlissa..Jospa nyt sataisi kun kerran kirkossakin käytiin, kuka ties???? On tässä kaikkea muutakin mukavaa tehty. Ostettiin sitten KESÄMÖKKI!! Joo, se on ollut monen vuoden haave ja nyt sitten tärppäsi. Löyty tosta 9 kilometrin päästä järven rannalta ihana mökki:)) Ollaan sitten saunottu ja uitu ja saunottu ja uitu jo ainakin kymmenen kertaa ! Ja parasta on siinä se ,että koirat nauttii siitä ihan hurjasti. Kun lasken autosta mökin pihalle ,ovat sekunnissa järvessä:) Siellä seisovat ja uivat kokoajan. Milakin ,hassu koira opettelee uimaan nyt tosissaan. Äiti oli eilen mökillä käymässä ja kyllä se nauroi noita koiria;D Sitä nauratti kovasti Milan uiminen. Ei ollut uskoa ,että koirat ei osaa uida. Nytpähän näki sen totuuden! Mila juoksee järveen ja alkaa hyppimään neljällä jalalla ensin ja sit lähtee räpiköimään eteemmäs ja mie yritän katsoa ,ettei huku! Yritin opettaa sitä pitämään pyllyä ylempänä uidessa. Tekniikka on sillä se ,että takajalat pohjassa ja siinä sitten pärskitään seisoma asennossa ,kunnes ei jalat enään yllä pojaan:=0 Ehkä sitä voi sitten uimiseksi kutsua`? Mie kun yritän mennä uimaan alkaa Mila hätäillä ja tulee räpiköimään viereen . Kunhan ei vaan kumpikin hukuta. Retu ui sitä majavan uintia ,pitkiä lenkkejä ihan itsekseen . Taitaa nauttia kun saa olla vedessä koko ajan. Pitää yrittää nauttia nyt kovasti viellä uimisesta ,kun vedet on lämpimiä. Annin perhe ja Teemun perhe ovat myös kovasti käyneet mökillä . Kyllä nyt mökillä porukkaa piisaa ja ihan hyvä kun on käyttöä. Eihän sitä ole ostettu pelkästään sinne homehtumaan:)) Pitää vaan olla tarkkana,että ei pääse räpylät kasvamaan jalkoihin !! Nyt pidetään viellä vähän lomaa tokosta ja nautitaan auringosta ja vedestä! Otan kuvia koirista, kun ovat uimassa. Laitan lähiaikoina sitten tänne näkyviin.. Tämmöstä ollaan puuhailtu lähiaikona.

2 kommenttia:

  1. Moikka! Kiva lukea teidän kivoja kuulumisia. Tuntuu siltä että teillä on ainakin ollut mukavaa kesä. Älä välitä ei mullakaan oo ollu hirveetä tokokärpästä sm.ien jälkeen ja sit kun nää helteetkin ollu. Meillä kans Manta on sellainen vesi majava et lilluu omia rauhallisia matkojaan. Misty sit menee veteen sillon kun sattuu sille päälle. Oi kun oliskin mökki.. Ois joskus kiva tulla katsoo tei paikkaa kuullostaa niin kivalta. Onnea ja tsemppiä ja voimia teille!! T:Taina, Manta ja Misty

    VastaaPoista
  2. Moi. Terve tuloa vaan ensikesänä koirien kanssa mökille käymään!! Tultiin juuri äsken taas sieltä saunasta ja uimasta. Ihanan lämmintä vettä vielläkin uida. Mila ja Retu uivat pitkän lenkin rinnakkain yhdessä :) Ne on löytäneet yhteisen harrastuksen ...uimisen! Mukavaa kesän loppua ja intoa reenaamiseen. Kiva kun laitoit kuulumisia ...Ulla ja märät koirat ;D

    VastaaPoista