sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Leikitty on!
Perjantaina oli pelastus puolen reeni ja miut oli pyydetty kertomaan saalisleikityksestä 8) . Retu sai luvan lähteä sinne mukaan näyttämään kuinka leikki sujuu? Retuahan ei tartte kahdesti pyytää leikkiin. Syntynyt leikkimään ilmeisesti! Näytin makupaloilla leikitystä sekä kahden patukan leikkiä. Retuhan osaa leikin loppuun asti ja tappaa patukan lopuksi ravistelemalla ja heittelemällä. Se olikin kaikista hauskan näköistä puuhaa. :) Otin myös sille pari noutoa siinä ja pientä patoamista näkyi ,kun odotti kapulan haku lupaa. Siinä ei ilmekkään värähdä sillä , pienikin miun liike saa sen räjähtämällä lähtemään noutoon. Hyvä reeni pitkästä aikaa Retulle. Retu voi oikein hyvin nyt. On ihan kuin nuorena ja painii Milan kanssa ja juoksee hulluna sen perässä. niillä onkin ihan oman tyylinen leikki. Mie pidin silmiä kiinni kun tuntui ,että koivet Retulla katkeaa ,kun juoksee niin kovaa. Ei mitään jälkeäkään kivuista tai mistään vaivasta. Taitaapi hoito tepsiä? Salaman kanssa on otettu pääsääntöisesti leikkiä. Kahdella lettilelulla sitä tehdään ,koska ne vaan on siitä niin SUPER ykkös leluja. Ollaan otettu kyllä sisällä myös tunnarin piilotusta. Salama alottaa yleensä leikin jälkeen itse tunnarin etsinnän. Laittaa nenän maton alle ja nuuskii ja sit lähtee etsimään kapulaa toisesta huoneesta. Mie laitan sillä aikaa tunnarin piiloon ja kun tulee löytää sen heti. Vaihto tietysti leluun.Olen ottanut vaihdon jalkojenvälistä leluun taakse. Ollaan otettu namilla myös joka päivä perusasentoon tuloa ja siitä myös väillä maahanmeno. Kakeja myös otetaan kolmella koiralla ihan edestä. Noudot kuuluu myös meidän päivä reeniin. Kii käskyllä leluun palkka. Seuruuta Salama on tarjonnut muutaman kerran itse ulkona miulle.HIENOA! Tottakai siitä on tullut hyvät kehut ja lelupalkka. Eteen istumisia on otettu peruuttamalla nyt sekä myös seisomisia. Istumiset on olleet oikein hyviä ja tiiviitä. Olen alkanut myös opettamaan eteenmenoa. Välillä harjotus pallon haulla ja lenkillä myös kun lähtee eteen juoksemaan kelkkareitillä. Kätevää .Tänään käytiin pitemällä lenkillä päivällä ja Salama huomasi metsän reunassa mustan muovin. Ihan kuin siinä olisi ollut joku ihminen kyykyssä. Mie tietysti sanoin Hauku ja niinhän Salama alko haukkua kunnon sarjaa:) Kehut siitä ja nami palkka. Salamalla alkaa mörkö jutut menemään nyt ohi. Taata kävi tänään ja nyt Salama hetken katsoi Taataa ja kiersi selän takaa. Tuli miun luo ja kun sanoin, meneppäs nyt tervehtimään , meni ja nuoli käsiä. Pari haukkua otti viellä varmuudeksi ja se oli sitten siinä. Jospa tuo nyt sitten alkaa rauhottua jo? Miulla on pikkunen pulma ja en oikein tiedä miten nyt etenen Salaman koulutuksen kanssa? Olen miettinyt onko siitä haittaa ,kun pelastuspuolella liikkeet eroavat toko puolesta hieman. Esim. Liikkestä maahan, siinä tulee lopuksi luoksetulo.Haittaako se meitä jos opetan sen siitä luokse, kun tokossa se ei saa niin tehdä? Toinen on ketteryys osuudessa merkki, josta mennään pöydille. Ja kun ajattelin, etten opeta merkkiä viellä, että ei sotke ruudun merkkejä ja tule siinä ongelmaa. Esim. Ruutuun menossa meneekin merkintaakse? Pitäisi opettaa kumpaakin lajia,jos kisaa tokossa ja pelastuspuolella. Vai pitäisikö vaan opettaa ensin jompaa kumpaa lajia? Haluaisin keväällä alottaa myös raunio harkat ,jossa tulee tietysti myös tottis ja ketteryys. Vaikea päättää kumpaa tottista opetan ekana? Nyt kuitenkin pitäisi alkaa jo vähän vaikeuttaa Salamalle hommia. Voi että on vaikea päätös! Vai onko? sekin viellä ,että pelastus puolelle ei pääse BH suoritukseen kuin vuoden iässä ja sama raunio kokeeseen ja tokossa pääsee kisaamaan jo alokkaaseen 10 kuisena. Jos nyt opetan toko liikkeet ,joudunko alottamaan alusta kun pitää opetta pelastus tottista.? PLÄÄH...Apua! Täytyy viellä pohtia tätä juttua.Se ainakin on varmaa ,että eteen istuminen on sallittu luoksetulossa kummassakin lajissa:) Jos vain opetan sille ekavuotena eteen istumista?Unohdan muut liikkeet sitten kokonaan;D Ai niin Milalla oli 3 vuotis synttärit 8:pvä. Mila on nyt sitten virallisesti aikuinen! Onnea Mila viellä näin jälkikäteenkin! Retulla on 6 vuotis päivät 15:pvä ja Ritalla synttärit myös tänkuun 17:pvä ,jos oikein muistan? Onnea Retulle ja Ritalle myös tulevista synttäreistä! Kerrankin meikäläinen on ajoissa synttäri onnitteluissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno kuva toi Milasta & Salamasta :)
VastaaPoistaMut se tokon alo luokkahan tulee ennen pelastuspuolta ;) Meet yhel ykkösel eteenpäin.
VastaaPoistaMoi. Niin tulee,mutta jos opetan ekana sen,joudun opettamaan sit BH kokeeseen taas uudelleen muutaman liikkeen . Meneekö se sekasin ? Toisaalta tuo ALOKAS luokka olisi kiva käydä koittamassa:) Taidan tehdä, just noin kuinka ehdotit.Harjottelen nyt ne pari liikettä Alona ja muut pelastuspuolena.KIITOS kannustuksesta taas...
VastaaPoistaMarko on tällä viikolla iltavuorossa eli ei onnaa sen tiistain kanssa. Kassotaan ensi viikolla :)
VastaaPoistaNäin päivän ennakkoon onnittelut Seri siskolta Retulle! Aika se vaan rientää:o
VastaaPoistaMiusta tuntuu että ainakin mein Serin kohdalla on nii että mitä vanhemmaks koira tulee sitä enemmän virtaa sillä on ja jotenki tuosta Retusta vaan tulee välillä niin Seri mieleen, huomaa että ovat sukua toisilleen! :D
Onnittelut Retulle synttäreiden johdosta ja kiva kuulla että Retu voi paremmin :)
VastaaPoistaHei. kiitos onnitteluista:) Onnea Seri siskolle 6-Vuotta tänään. Anna Silja halit ja pusut meidänkin puolesta.Onnea myöskin muille sisaruksille Retulta täältä ! Elina. Kiitos myös siulle onnittelusta. Retu on kuin nuorena:) Hyvältä näyttää edelleen...
VastaaPoista