tiistai 1. maaliskuuta 2011

rauha laskeutuu...

Nyt sitten on palattu arkeen ja Rita on lähtenyt kotiin. On niin jotenkin hiljaista kun tuo iso susi ei ole meillä;( Vähän tuli ikävä. Toisaalta myöskin Retu on ollut hyvällä tuulella muutaman päivän kun pääsi yöksi takas omaan eteiseen. Se vaan on niin tottunut olemaan yötä omassa rauhassa. Retulla ihottuma alkaa parantua ja kunto myös. Retu meinaa väkisin lähteä navetalle, se vaan ei voi ymmärtää ,että on viellä lomalla?? Olisi tässä kyllä parina päivänä sitä tarvittu ,
kun oli lehmiä päässyt irti. Yksi aamu oli syntynyt kaksoset ja sitten seuraavana yönä olikin lehmillä varpajaiset ja vauva bileet. Kyllä oli navetta aamulla sen näkönen ,että olisi luullut norsulauman olevan irti. No saatiinhan me sitten lopulta karkulaiset omille paikoille,mutta ei se kovin helppoa ollut ilman koiraa.

Olaan otettu Salamalle harjoituksia. Sunnuntaina käytiin hallilla harkoissa. Ekana otin Salamalle pari noutoa ,saalis. Hyvinhän tuo keskitty niihin. Hyppyä koitin esteellä ja siinä Salama oli ihan ulkona? Ei voinut tajuta ,että se on siis hyppyeste:) Parin makupalan voimin, sitten saatiin ylihyppyjä tehtyä. Leikittiin letillä ja sitten laitoin Salaman kevytpoxiin odottamaan. Pitää ottaa varmaan hyppyeste esille sisälle.

Toinen harjotus oli tarkoitus ottaa kahdenpallon leikkiä ,joka meni ihan käteen. Salama huomasi Jennin ja Agon ja niitä piti käydä moikkaamassa. Jouduin torumaan koiraa tästä,kun en vaan halua ,että harkoissa moista tapahtuu. Tämän jälkeen päätin siis ottaa pari luoksetuloa lelulla ja leikkiä pelkästään.
Lähtiessä mie laitoin häkkiä kasaan ,niin Salama pääsi jotenkin irti ja karkasi katsomaan erästä kurssilaista kun se seisoi seinänvieressä. Ei ollut Salamalla korvia kun pyysin sitä sieltä pois. Piti käydä taas torumassa ja keskutelemassa sen kanssa käytöstavoista. Harmittaa vaan kun joutuu kovistelemaan moisesta. No kyllä mie sitten autolla heittelin makupaloja vasemmalle ja oikealle ja Salama niitä etsi. Korvat oli vähän vinksallaan ja Jenni sanoi sen olevan suuttunut:) No oli tai ei,mutta tuollainen käytös ei vain sovi! Kun tultiin kotia Salama lähti satasta juoksemaan autosta pihalle ja mie jäin seisomaan kuin lumiukko takapihalle. Mie päätin ,että yhdessä mennään ja jäin odottelemaan milloin koira tulee miuta hakemaan. Meni varmaan 5 minuttia ja sieltähän se tuli. Juoksi pimeässä ohi autolle ja kohta nenämaassa tuli miun luo. No juhlat pystyy tietysti ,vaikka oli vähän siinä ja siinä miten käyttäytyä moisesta.? No letti lelu esiin ja siinä otettiin leikki ja Salama kanto koko matkan lelua sisälle asti. Ilosesti mentiin yhdessä sisälle. :) Tänään lenkillä se seurasi miun lähellä kokoajan ja välillä hyppi edessä vasten:) Taisi mennä oppi perille ?Sisällä otettiin maahanmenoa ,istumista ja eteentuloa. Perusasentoon tuloa sivulle. Pari noutoa kapullalla ja metskulla ja tietysti tunnaria piiloteltiin. Palkka tuli leluun. Tietysti myös kolmen koiran paikkamakuuta tehtiin. Susa oli tehnyt Salamalle ihanan TOKO värisen letti/ nännikumi lelun ja se on ihan ykkönen. Sitä käytetään metalli noudossa ja Tunarissa:) Se on Salamasta aivan vastustamaton lelu. Yrittää varastaa sen jos vaan pöydälle jää..Salama kiittää ja kumartaa Susaa tästä lelusta !!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti