perjantai 23. huhtikuuta 2010

viikko taas mennyt:(

Päivät menee päätellessä ,toiset päätä käännellessä! Ei tule mitään ,kun ei ole saanut tälläviikolla mitään tehdyksi. Agilityssä on pikkuinen tauko,kun Merja alotti työt. Viikko on ollut muutenkin lastenhoitoa iltapäivästä iltaan asti. Olen yrittänyt jotain tässä ottaa koirille silloin kun on tota aikaa jäänyt edes puolituntia ylimäärästä. Huomaa että kevät on tullut ja nuo kiireet pakkaa jo tulemaan päälle. Päivä vaan on liian lyhyt nyt ,vaikka ne väittää että se on muka pidentynyt?? Onkohan se hypännyt miun ohi jostain syystä? Alotin myös vetämään tottis 2 kurssia ,joka on alokas luokan kisaaville koirille. Siinä menee sitten se ainut vapaa ilta :=0 Toisaalta hyvä ,kun samalla voin reenata omat koirat siinä sivussa. Eilen menin sit kentälle 20 min. aikaisemmin ja tein pika reenit kummallekkin. RETU: Ruutu .ekalla palkka ruudussa. Meni kivasti keskelle ,mutta ei sit ottanut lelua kun vapautin sen. No oma on asia jos ei palkka kelvannut! Toinen perään ja lelu olikin jo valmiina siellä := / Hyvin meni ja vapautin suoraan keskeltä leluun.
HYPPY nouto: Ekalla kierisi esteen joten ei palkkaa . Keskustelua aiheesta näin hyppään esteen ja haen kapulan ;D Nyt onnistu jopa hyvin ja siitä hyvä palkka. SEURUUTA: AI,AI... tosi kovassa vireessä ja meikäläisen reisi näykitty täyteen reikiä:( HYMM! Joopa joo, eikun kehua vaan koiraa ja kärsiä itse kivut. Näinkin voi käydä! Se siitä seuruusta sitten. SUORA luoksetulo: HIDASTA.. hiipii.. jolkottelee.. pallo lentää ja jopa ehkä ravilla pallon perään . Hienoa! Loistavaa työtä retulta :( Otettiin sitten pallolla vähän leikkiä ja siinä retun ihana reeni. KIVA koira nukkuessa . Tänä aamuna oli hieman äreä Milalle . Nuoli jalkaa ja selvästi joku vaivasi?? Voisikohan ton lahjottaa johonkin koirien vapaaehtoiseen lääketieteelliseen tutkimukseen ? Siinä se varmaan pärjäisi hyvin, tuskin löytäsivät siitä varsinaista vikaa? Laiskamato ehkä tai lapamadon alku olisi diaknoosi :)) No sitten toinen ehkä hieman pätevämpi tapaus???
MILA: SEURUU. Kiva mielentila tässä:) Paikka edelleen hieman edessä ,muuten hyvä. Lelu palkka vasemmalle sivulle.
RUUTU: Lelu ruudussa. Otti heti keskeltä ruutua paikan ja siitä leluun vapautus.
NOUTO: Siinä lähinnä kapulan tuomista. Annoin hieman varastaa lähdössä. Ottaa kapulan hyvin ja tuo eteen. Pikku viivytys irrotuksessa. Ihan kivan näköistä. OK.
HYPPY. Kauniisti lähtee käskystä ja pysähty seisomaan hyvin. Pysy kun menin sivulle ja palkka sivulta seisomisesta.

Koirat autoon ja kurssilaisten koulutusta. Lopuksi otin molemmat autosta ja saivat leikkiä 4 collien kanssa vapaasti. Retu ei oikein tykännyt ja pelkäsi vähän niitä ,joten laitoin autoon turvaan. Mila oli onnensa kukkuloilla ,noin monta kivaa kaveria. Olipa sillä hauskaa.. Lopuksi laitoimme koirat maahan makuulle hetkeksi ja siitä vein sit Milan autoon . Edes jotain sain sentään tehtyä omien koirien kanssa. Oikein hävettää kun on jäänyt reenit niin vähälle. Nyt ensi viikolla sit tehdään enemmän...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti